Ilta Sanoma

Monille tiedotustilaisuutta seuranneille jäi epäselväksi, mistä hoitajaliitot ja työnantajajärjestö oikeastaan olivat sopineet.

Kuva: Levi Vepsä / HS

Tehyn ja Superin sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ristikkäiset puheet saavutetun työmarkkinasovun sisällöstä herättivät laajaa hämmennystä tuoreeltaan maanantaina alkuillasta.

Tilannetta seurattiin erityisesti muissa kunta-alan ay-järjestöissä. Jos hoitajat olisivat saaneet itselleen muita suurempia palkankorotuksia, myös muu kunta-ala olisi voinut hyötyä näistä. Tällaista mahdollisuutta ei naapurijärjestöissä ainakaan tuoreeltaan haistettu.

-?Onko siis niin, että kesällä Jukon ja Jaun neuvotteleman sopimuksen päälle tulee vain lakisääteinen palkkaharmonisaatio, joka tulisi joka tapauksessa, ja 600 euron kertaerä? kysyi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto tviitissään.

Demokraatti-lehdelle antamassaan haastattelussa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine arvosteli varsin suorasanaisesti sitä, millaisena hoitajaliitot esittivät sopimuksen julkisuudessa.

-?Esimerkiksi tämä kuuden prosentin korotus, josta Tehy ja Super puhuvat, niin eihän valtakunnansovittelija voi sopia toisin palkkaharmonisointirahasta, joka menee lain mukaan kaikille hyvinvointialueiden sote-työntekijöille. Tämä on suuren luokan huijaus, mikä sinne on nyt tehty, ihan bluffi, hän sanoi.

Maanantai-iltana JHL, Jyty ja Juko tiedottivat perehtyvänsä sovintoratkaisuun.

-?Valtakunnansovittelijan ratkaisussa olevat palkankorotukset ja palkkaohjelma ovat täsmälleen samat kuin kesäkuussa muut osapuolet jo sopivat, Niemi-Laine sanoi tiedotteessa.

Palkansaaja- ja työnantajapuolen erilaiset luonnehdinnat hämmensivät tiedotustilaisuutta seuranneita laajasti.

-?En minäkään ymmärrä. Taitavat olla osapuolet lisäksi aivan eri mieltä siitä, mitä sovittu, kirjoitti entinen valtakunnansovittelija Minna Helle asiaa koskevassa keskustelussa Twitterissä.

Ilta Sanoma
mardi 4 octobre 2022 00:16:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.