Ilta Sanoma

Kiira Riihijärvi on Yhdysvaltojen kakkoskiertueen pistelistalla kahdeksantena.

Kiira Riihijärvi kuvattiin Virpiniemen golfkentällä heinäkuussa 2020.

Kiira Riihijärvi kuvattiin Virpiniemen golfkentällä heinäkuussa 2020. Kuva: ANTTI J. LEINONEN

Oululaislähtöinen Kiira Riihijärvi pelaa suurella todennäköisyydellä ensi kaudella historian neljäntenä suomalaisena naisten kovatasoisimmalla golfin ammattilais­kiertueella LPGA:lla. Se olisi suomalaisessa kilpagolfissa merkittävä saavutus.

Sunnuntaina 25-vuotias Riihijärvi sijoittui viidenneksi Yhdysvaltojen kakkoskiertueen Epson Tourin kilpailussa pelattuaan päätöskierroksen mainiosti tuloksella 66.

Samalla hän nousi kahdeksanneksi kiertueen pistelistalla (käytännössä rahalistalla), jonka kymmenen parasta saa ensi kaudeksi pelioikeuden amerikkalaisvetoiselle LPGA:lle.

Epson Tourilla on jäljellä vain päätöskilpailu, joka pelataan tällä viikolla torstaista sunnuntaihin Floridassa.

Nyt pistelistalla sijoilla 11-13 olevat pelaajat ovat Riihijärvestä karkeasti 6?000-9?000 pisteen päässä.

Vaikka Riihijärvi jäisi finaalikilpailussa ilman pisteitä, hänen ohittamiseensa vaaditaan listalla kymmenen parhaan ulkopuolella olevilta käytännössä sijoittumista arviolta seitsemän parhaan joukkoon.

Kolmen pelaajan tulo takaa Riihijärven ohi on varsin epätodennäköistä.

Riihijärvi siirtyi ammattilaiseksi viime vuonna menestyksekkään amatööriuran jälkeen.

Heti ensimmäisessä kilpailussaan ammattilaisena hän sijoittui viime vuoden heinäkuussa kahdeksanneksi Turussa pelatussa Euroopan-kiertueen kilpailussa.

Tällä kaudella Riihijärvi on yltänyt koviin suorituksiin Epson Tourilla. Koossa on muun muassa yksi voitto, yksi kakkossija ja kaksi viidettä sijaa.

Tilastojen mukaan Riihijärvi on onnistunut erityisen hyvin lähestymislyönneissä, sillä viheriöosumissa hän on koko kiertueen ykkönen. Hänen pallonsa on pysähtynyt lähestymislyönneissä viheriölle peräti 80-prosenttisesti.

Riihijärvi on myös pitkälyöntinen. Avauslyöntien pituustilastossa hän on 140 pelaajan vertailussa sijalla 29 eli lähes parhaassa viidenneksessä.

Riihijärven draivit ovat päätyneet tällä kaudella keskimäärin 268 jaardin eli noin 245 metrin päähän. LPGA-kiertueella pelaavien Matilda Castrenin ja Sanna Nuutisen vastaavat jaardilukemat ovat pyöristettynä 256 ja 257.

Sunnuntaina päättyneessä kilpailussa Riihijärvi paukutti tilastojen mukaan peräti 260-270 metrin avauksia.

Jos Riihijärvi nousee LPGA-kiertueelle, ensi kaudella siellä pelaa hänen lisäkseen suomalaisista ainakin Castren.

Sen sijaan viime viikkoina varsin epävireisesti suoriutuneen Nuutisen pelioikeuden uusiminen ilman karsintoja näyttää tällä hetkellä varsin epävarmalta.

Castrenin ja Nuutisen lisäksi LPGA:lla on tähän mennessä pelannut ensimmäisenä suomalaisena Minea Blomqvist-Kakko.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 23:18:00 Categories: Golf Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.