Ilta Sanoma

Pahimmassa tapauksessa suolistosyövän hoito voi viivästyä.

Suolistosyövän oireet voivat salakavalasti sekoittua muihin vaivoihin.

Suolistosyövän oireet voivat salakavalasti sekoittua muihin vaivoihin. Kuva: Colourbox

Suolistosyöpä voi jäädä huomaamatta, jos sen oire tulkitaan peräpukamista johtuvaksi.

Peräpukamien yleisin oire on verenvuoto. Vaivan vuoksi ulostamisen jälkeen voi näkyä kirkasta verta vessapaperissa tai pöntössä.

Samoin paksusuolen syövässä ja etenkin peräsuolen syövässä ilmaantuu usein verta ulosteeseen.

-?Olen nähnyt useampia ihmisiä, joilla suolistosyövän hoito on ikävästi pitkittynyt, kun oireita on hoidettu pukamavaivoina pitkäänkin, sanoo Lääkärikeskus Aavan vastaava gastroenterologi Jari Koskenpato.

Peräpukamat ovat peräaukon laajentuneita laskimoita. Pukamat eivät ole vaarallisia, ja niihin liittyvät vaivat paranevat usein itsestään.

-?Ne ovat kuin suonikohjuja peräaukon seudulla. Ilmiö on niin yleinen, että joidenkin arvioiden mukaan joka toisella ihmisellä on jossakin vaiheessa pukamavaivoja, Koskenpato kertoo.

Usein kysytty kysymys on, voiko peräpukamista tulla syöpä.

-?Ei voi. Pukamilla ei ole mitään tekemistä syövän kanssa - paitsi se, että ne sotkevat diagnostiikkaa, lääkäri vastaa.

Tyypillisiä suolistosyövän oireita ovat muutokset suolen toiminnassa tai ulosteen koostumuksessa. Oireista tärkein on verenvuoto.

Tyypillisiä suolistosyövän oireita ovat muutokset suolen toiminnassa tai ulosteen koostumuksessa. Oireista tärkein on verenvuoto. Kuva: Colourbox

Koska verenvuoto voi salakavalasti viitata joko vaarattomiin pukamiin tai suolistosyöpään, lääkärin mukaan ilman peräsuolen tähystystä ei tulisi päätellä, että kyse on pukamavaivoista.

-?Etenkään yli 50-vuotiaan ihmisen kohdalla ei saa koskaan ilman paksusuolen tähystystä tyytyä siihen, että verenvuodossa on kyse pukamavaivoista. Tähystys pitää tehdä, koska on iso riski, että potilaalla on sekä pukamat että paksusuolikasvain.

Selkeitä pukamaoireita, joihin ei liity muita oireita, voi Koskenpadon mukaan hoitaa turvallisesti ilman tähystystä vain nuorilla ihmisillä.

-?Pari-kolmekymppiset liikunnalliset miehet ovat tyypillinen tällainen potilasryhmä, samoin raskaana olevat naiset.

Paksu- ja peräsuolen syöpäkasvaimet ovat alkuvaiheessa pieniä limakalvokasvaimia eli polyyppeja, jotka kehittyvät syöväksi hitaasti vuosien mittaan.

Koskenpato muistuttaa, että kun paksusuolen tähystys tehdään, kyse ei ole ainoastaan tutkimus- vaan myös hoitokeinosta.

-?Tähystyksessä saadaan myös helposti poistettua jo osittain pahanlaatuisetkin polyypit. Kun pienet kasvaimet hoidetaan näin, erittäin usein mitään muuta hoitoa ei tarvita.

-?Tähystyksen jälkeen voi myös olla useita vuosia rauhallisin mielin suolistosyövän suhteen. Polyyppien kasvu on hidasta, Koskenpato sanoo.

Verenvuoto-oireen tutkimista ei kannata viivytellä, sillä mahdollinen suolistosyöpä on sitä helpompi hoitaa, mitä aiemmassa vaiheessa se havaitaan.

-?Jos paksusuolen kasvaimesta tulee verta, se tarkoittaa, että kasvainmuutos on jo kohtalaisen pitkällä. Tässä tilanteessa jo kuukausilla voi olla hoidon kannalta merkitystä.

Fakta

? Tyypillisiä suolistosyövän oireita ovat muutokset suolen toiminnassa tai ulosteen koostumuksessa: jatkuva ripuli tai ummetus, ulostamisvaikeudet, vatsakivut ja veriset tai limaiset ulosteet. Oireista tärkein on verenvuoto.

? Sukutaustalla on suuri merkitys. Jos vanhemmilla tai sisaruksilla on ollut nuorehkolla iällä suolistosyöpä, paksusuolen tähystykseen kannattaa mennä nelikymppisenä riippumatta siitä, onko oireita vai ei.

? Jos kuuluu riskiryhmiin - esimerkiksi on ylipainoinen, tupakoi ja käyttää alkoholia - tutkimuksiin on syytä hakeutua tavallistakin matalammalla kynnyksellä.

Lähde: Gastroenterologi Jari Koskenpato.

Ilta Sanoma
lundi 3 octobre 2022 08:00:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.