Ilta Sanoma

Useimmat rockmaailman kliseet saavat kyytiä Stratovariuksen pitkäaikaiselta laulajalta Timo Kotipellolta.

Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto, 53, on katsonut maailmaa lentokoneen ikkunasta enemmän kuin moni muu. Hän on ollut pitkin maailmaa kiertäneen yhtyeensä laulaja vuodesta 1993 saakka.

Kansainvälisiä lavoja valloittaneelle Kotipellolle rockmaailman kliseet ovat enemmän kuin tuttuja, mutta mitä hän todella niistä ajattelee?

Rokkarit bilettävät kovempaa kuin muut.

- Tarua, jos vertaa vaikka urheilijoihin. Niillä on niin paljon kovempi pohjakunto. Puhumattakaan baarityöntekijöistä, he vasta kovia onkin! Kyllähän mekin alkoholia nautitaan, mutta aika vähän nykyään. Biletys on jäänyt sinne, kun oltiin parikymppisiä.

Keikkabussissa istuminen on tylsää.

- Totta. Jos olisi teleportti, käyttäisin sitä. Se on pakkopullaa, mutta hyvä seura pelastaa paljon.

Stratovarius kiertää Suomen lisäksi ahkerasti ympäri maailmaa. Kuva Ruisrockista vuodelta 2009.

Stratovarius kiertää Suomen lisäksi ahkerasti ympäri maailmaa. Kuva Ruisrockista vuodelta 2009. Kuva: Tatu Lertola

Keikan jälkeen iskee aina yksinäinen olo.

- Totta. Yritän päästä aina hotellihuoneeseen mahdollisimman nopeasti rauhoittumaan. Adrenaliinin määrä on valtava tuhansien ihmisten edessä, ja kyllähän sen jälkeen tulee yksinäinen olo. Toisaalta pidän siitä.

Rokkarien ei ole vaikeaa löytää seuraa.

- Tarua. Se on haastavaa, että ihmiset olettavat jo etukäteen asioita sinusta ja toimivat sen pohjalta. Tämä koskee varmasti kaikkia julkisuuden henkilöitä. Se ei ole paras lähtökohta tutustumiselle. Väittäisin, että tämä on tarua, vaikka moni voisi sanoa toisin.

Rokkarien on pakko käyttää päihteitä.

- Tarua. Ainakin nykyään. Lavalla meidän bändi ei käytä, enkä tiedä tutuistakaan, että heidän pitäisi mennä lavalle käyttämään päihteitä. Vapaa-aika on erikseen. Nuoremmat bändit käyttävät varmaan vielä vähemmän alkoholia kuin me aikanamme.

Ilta Sanoma
dimanche 2 octobre 2022 18:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.