Ilta Sanoma

Surkean alkukauden pelannut HIFK saalisti kauden toisen voittonsa TPS:n kustannuksella.

HIFK nappasi helpottavan voiton TPS:n kustannuksella.

HIFK nappasi helpottavan voiton TPS:n kustannuksella. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Lauantai-illan SM-liigakierroksen tulokset

HIFK-TPS 2-1

Ilves-HPK 2-3 VL

Jukurit-Sport 0-3

JYP-KalPa 1-4

Pelicans-Tappara 3-0

SaiPa-Lukko 0-3

Ässät-KooKoo 1-1 (kesken)

Jääkiekon SM-liigassa pelattiin lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros.

Helsingissä umpisurkean alkukauden pelannut HIFK sai balsamia haavoilleen, kun se nappasi tärkeän voiton TPS:stä maalein 2-1.

TPS siirtyi toisessa erässä johtoon, mutta kotijoukkue löi pelin nopeasti tasoihin. Otto Salinin päätypleksiin läsähtänyt kiekko pomppi maaliin varsin onnekkaasti TPS:n veskarin Lassi Lehtisen selän kautta.

Voittomaalin niittasi kolmannen erän avausminuutilla kauden ensimmäisensä iskenyt ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk. Kultakypärä Ilari Melart heitti oivallisen syötön maalin edustalle ja Dyk sivalsi kiekon häkkiin.

Viisi sekuntia ennen toisen erän loppua saatiin aikaan melkoinen torikokous, kun TPS:n hyökkäyspään taklauksen jälkeen homma meni painiksi.

Kasper Kotkansalo vastasi kokouksen näyttävimmästä suorituksesta loikkaamalla lennokkaasti painitouhussa olleen TPS:n pelaajan niskaan.

-?Nyt alkaa sitten melkoinen mähinä, kommentoi C Moren selostaja Antero Mertaranta tilannetta.

Voitto oli elintärkeä surkeasti kautensa aloittaneelle helsinkiläisryhmälle. Ennen lauantain kierrosta HIFK oli sarjan jaetulla jumbosijalla.

Lahdessa nähtiin hienoinen yllätystulos, kun Pelicans löi hallitsevan mestarin Tapparan 3-0. Pelicansin avausosuman iski ajassa 7.10 maalin edustalta Sakke Hämäläinen.

Tappara haki päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla kiivaasti tasoitusta, mutta Pelicansin tshekkivahti Patrik Bartosak piti maalinsa puhtaana. Kotijoukkue pääsi kaunistelemaan numeroita iskemällä kaksi osumaa tyhjään maaliin, kun Tappara haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

Sarjan suurimpiin suosikkeihin lukeutuva Tappara hävisi perjantaina yllättäen Ässille kotonaan maalein 1-4, joten viikonlopun kokonaissaldo on murheellinen: kaksi tappiota maalierolla 1-7. Tappara pelaa vaikeaa jaksoa, sillä se on hävinnyt viisi edellisestä seitsemästä pelistään.

Kierroksen nopein maali nähtiin Mikkelissä, jossa Sebastian Stålberg vei vierasjoukkue Sportin johtoon vain yhdeksän sekunnin pelin jälkeen.

Jukurien puolustaja Oliver Larsen antoi huolimattoman poikittaissyötön, jonka Stålberg pääsi katkaisemaan ja niittaamaan kiekon reppuun.

Ottelu kulki pitkään näissä numeroissa, kunnes ajassa 56.22 Axel Holmström siirsi vaasalaiset ylivoimalla 2-0-johtoon. Sama mies niittasi loppunumeroiksi 0-3 viimeisellä peliminuutilla.

Ilveksen ja HPK:n jännittävässä otatuksessa ratkaisua jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta. Kertaalleen myös varsinaisella peliajalla osunut Steve Moses ja Eetu Liukas niittasivat rankkarivoiton HPK:lle luvuin 3-2.

Muissa kello 17 alkaneissa otteluissa KalPa löi vieraissa JYPin 4-1 ja Lukko haki pisteet Lappeenrannasta SaiPalta maalein 3-0.

Ässät-KooKoo alkoi Porissa muita pelejä myöhemmin kello 18.30. Tilanne on toisessa erässä tasan 1-1.

Ilta Sanoma
samedi 1 octobre 2022 22:51:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.