Ilta Sanoma

Ensilumi on satanut jo osaan maata.

Ensilumi on satanut osassa Suomea. Ilmatieteen laitoksen mukaan Puolangalla Paljakan asemalla mitattiin lunta jopa kaksi senttimetriä perjantaina aamulla kello 9.

Ilmatieteen laitoksen mukaan aikaisimmat ensilumet ovat osuneet Suomessa elo-syyskuun vaihteeseen. Myöhäisimmillään ensilumi on satanut lokakuun lopussa.

Puolangan lisäksi lumisia pientareita on Ilmatieteen laitoksen mukaan näkynyt muuallakin, muun muassa Suomussalmella, joka sijaitsee Kainuun pohjoisosassa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto kertoi torstaina Ilta-Sanomille, että lumisadetta on mahdollisesti odotettavissa viikonlopun aikana myös Itä-Lappiin, sillä lämpötilat ovat Kainuun itäosasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella alhaiset.

-?Lämpötilan ollessa yhden tai kahden asteen tienoilla, on mahdollista, että vesi sataa räntänä tai lumena.

Itä-Lapissa lunta voisi sataa todennäköisesti lauantaiaamuna.

-?Se voisi näkyä myös meidän havainnoissamme Itä-Lapissa sijaitsevan Sallan Värriötuntureilta, Karusto arvioi.

Ilta Sanoma
vendredi 30 septembre 2022 17:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.