Ilta Sanoma

Kati Packalén seuraa tehtävässä Ari Tammivaaraa.

Suomen miesten koripallomaajoukkue eteni EM-kisojen puolivälieriin syyskuussa.

Suomen miesten koripallomaajoukkue eteni EM-kisojen puolivälieriin syyskuussa. Kuva: Lehtikuva via STT-Lehtikuva

Kati Packalén on valittu Koripalloliiton uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä heti lokakuun alussa.

- Koripallolla on menossa hieno noste ja pohjalle on tehty vuosikaudet oikeita asioita. Näkyvimmin tulokset ovat tuoreeltaan ollut esillä Susijengin hienossa menestyksessä EM-kisoissa, josta koko korisyhteisö voi tuntea ylpeyttä, Packalén sanoo tulevaisuudennäkymistä.

Packalén on aiemmin työskennellyt logistiikkayhtiö PostNordilla brändikokemusjohtajana ja eri myynnin organisaatioissa.

Hän on suorittanut liiketoimintajohtamisen maisteritutkinnon (MBA) Yhdysvalloissa, Mercy Collegessa.

Hänellä on myös rutkasti kokemusta koripallosta pelaajana, valmentajana ja seuratyöntekijänä.

Packalénin poika Miro Little, 18, on yksi Suomen kiinnostavimpia koripallolahjakkuuksia. Little pelasi Susijengissä syyskuun EM-kisoissa ja säväytti ennakkoluulottomilla otteillaan.

Ennen Packalénia Koripalloliiton toimitusjohtajana on toiminut Ari Tammivaara. Tammivaara valittiin aiemmin EM-kotikisojen 2025 pääsihteeriksi 1.1.2023 alkaen.

Ilta Sanoma
vendredi 30 septembre 2022 15:39:00 Categories: Ilta Sanoma Koripallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.