Ilta Sanoma

Vähäinen lumisade on mahdollista viikonloppuna osassa maata.

Osassa maata vesisade voi sataa ensi yöstä alkaen räntänä tai lumena.

Osassa maata vesisade voi sataa ensi yöstä alkaen räntänä tai lumena. Kuva: Otto Ponto/ Lehtikuva

Ensi yöstä alkaen Kainuun itäosasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella sade voi tulla osin räntänä tai lumena, kertoo Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

-?Maan etelä- ja keskiosan yllä leijuu sadealue. Se leviää ensi yöstä alkaen pohjoiseen. Sateiden mukana sää hieman viilenee ja on pieni mahdollisuus, että osa sateesta tulee maahan räntänä tai jopa lumena, Karusto sanoo.

Karuston mukaan sademäärät eivät kuitenkaan ole kovin suuria, kokonaisuudessaan vain noin 0-5 millimetriä.

Sitä, kuinka paljon lunta kertyisi maahan, on Karuston mukaan hankala arvioida.

-?Tien pinnat ovat vielä tähän aikaan vuodesta varsin lämpimiä, joten lunta tuskin kerääntyy teiden pinnoille. Viileämmissä paikoissa maahan voi tulla ohuen ohut valkea kerros. Koillismaalla sademäärä saattaa olla hiukan suurempi kuin muualla Suomessa. Sinne lunta voisi sataa parisen milliä.

Karuston mukaan ensilumi sataa Itä- ja Pohjois-Lappiin tyypillisesti lokakuun alkupuoliskolla. Lämpötilojenkin puolesta lumisade on mahdollista. Lämpötilat ovat Kainuun itäosasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella ensi yöstä alkaen alhaiset, vain noin kahden asteen tienoilla.

-?Lämpötilan ollessa yhden tai kahden asteen tienoilla, on mahdollista, että vesi sataa räntänä tai lumena.

Itä-Lapissa lunta voisi sataa todennäköisesti lauantaiaamuna.

-?Se voisi näkyä myös meidän havainnoissamme Itä-Lapissa sijaitsevan Sallan Värriötuntureilta.

Loppuviikon sää näyttää sateiselta koko maassa.

Torstaina Etelä- ja Keski-Suomeen saapuneet ajoittaiset vesisateet jatkuvat. Lauantaina sade vähenee. Silloin sadealueet painottuvat Pohjois- ja Länsi-Suomeen. Koska sade on kuurottaista, lämpötila pääsee kohoamaan näillä alueilla yli kymmeneen asteeseen.

Sunnuntaina sateet hellittävät. Enää pohjoisessa sataa ja muualla maassa voi tulla yksittäisiä kuuroja.

Viikonvaihdetta kohti mentäessä sää muuttuu kuivemmaksi ja aurinkoisemmaksi ainakin maan etelä- ja keskiosissa.

Lue lisää: Miten hyvin tunnistat tv-meteorologit? Jos seuraat ahkerasti sää­ennusteita, tästä testistä räpsähtää 12/12

Ilta Sanoma
vendredi 30 septembre 2022 00:19:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.