Ilta Sanoma

Netflix omistaa neljä pelistudiota, joista kaksi on suomalaisia.

Netflix osti keväällä suomalaisen Next Games -studion, joka saa nyt rinnalleen toisen suomalaisstudion.

Netflix osti keväällä suomalaisen Next Games -studion, joka saa nyt rinnalleen toisen suomalaisstudion. Kuva: DADO RUVIC / REUTERS

Netflix avaa Helsinkiin uuden pelistudion, jota johtaa aiemmin Zyngalla ja EA:lla työskennellyt Marko Lastika.

Helsinki valikoitui toistaiseksi nimeämättömän studion kotipaikaksi, koska kaupungista löytyy "maailman mittakaavassa ainutlaatuista mobiilipeliosaamista". Yhtiö lupailee moninaisia ja mukaansatempaavia pelikokemuksia, mutta ei kerro toistaiseksi enempää.

Netflixillä on neljä pelistudiota: Night School, Boss Fight Entertainment, tänä keväänä ostettu suomalainen Next Games ja Lastikan johtama uusi studio.

- Jokaisella neljästä on vahvuutensa ja fokusalueensa, joiden myötä kehitämme pelejä Netflix-jäsenten moninaisiin makuihin, tiedotteessa sanotaan.

Suoratoistopalvelujätin laajennus pelimarkkinoille on ollut tähän mennessä vaikeaa.

Elokuussa uutisointiin 1,7 miljoonan Netflix-käyttäjän pelaavan palvelussa tarjolla olevia pelejä. Käyttäjiä palvelulla oli tuolloin 221 miljoonaa, joten siihen suhteutettuna pelit kiinnostivat alle prosenttia.

Netflix on kuitenkin vielä pelisuunnitelmiensa osalta alkuvaiheessa. Palvelussa oli elokuussa 25 peliä, mutta tarjonnan pitäisi kasvaa vielä ennen vuodenvaihdetta 50 nimikkeeseen. Pelit ovat pelattavissa Netflixin sovelluksella, mutta ei pc:llä.

Ilta Sanoma
mardi 27 septembre 2022 12:13:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.