Ilta Sanoma

Selviytyjät-kilpailija joutui antibioottikuurille haavojen takia.

Essi Unkuri joutui kotimatkalle sunnuntain 25. syyskuuta jaksossa.

Essi Unkuri joutui kotimatkalle sunnuntain 25. syyskuuta jaksossa. Kuva: NELONEN/LARS JOHNSON

Entinen Miss Suomi Essi Unkuri joutui lähtemään kotimatkalle Selviytyjät Suomi -ohjelmasta sunnuntain jaksossa.

Unkurin lähtö oli todellinen yllätyspudotus, sillä hänen äänestämistään ei ollut suunniteltu kameroiden edessä. Äänestyshetkellä kaikki muuttui.

Unkuri kertoi, että viidakkoelämä alkoi tuntua parin viikon jälkeen raskaalta sekä henkisesti että fyysisesti.

- Aika paljon olen ottanut osumaa, antibioottikuurit on meneillään, kun on tulehdus ranteessa ja kyljessä. Mutta olen ylpeä niistä, on ainakin tehty jotain, eikä vaan seisty siellä. Nää on taisteluarvet, ylpeydellä esittelen, Essi sanoi teipattua kättään esitellen Pudonneen tilitys -jaksossa.

Alkuviikosta Unkuri esitteli taisteluarpiaan Instagram-tarinoissaan. Kuvissa näkyvät tulehtunut ranne ja teipattu kylki.

- Mulla tulehtui tosi pahasti ranne ja kylki pienistä haavoista, jotka oli tullut yhdestä tehtävästä. Ranne oli jossain kohtaa ihan turvonnut ja mätä.

- Kivat pikku arvet sain matkamuistoksi antibioottikuurin jälkeen, mutta nehän vaan tuo karismaa, Unkuri kirjoittaa.

Essi Unkurin oikea ranne ja kylki tulehtuivat pahasti Selviytyjät-leirillä.

Essi Unkurin oikea ranne ja kylki tulehtuivat pahasti Selviytyjät-leirillä. Kuva: Lars Johnson

Ilta Sanoma
mardi 27 septembre 2022 11:34:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.