Ilta Sanoma

Eri pankkityyppien välillä on eroja palkkatasoissa, kertoo tuore tutkimus.

Pankkityyppien välillä on eroa palkkatasoissa. Koko rahoitusalalla taas naisjohtajien palkat ovat miesten palkkoja pienemmät.

Pankkityyppien välillä on eroa palkkatasoissa. Koko rahoitusalalla taas naisjohtajien palkat ovat miesten palkkoja pienemmät. Kuva: Ville Honkonen

Voittoa maksimoivat liikepankit maksavat korkeampia palkkoja työntekijöilleen kuin osuus- ja säästöpankit, käy ilmi Saara Vaahtoniemen taloustieteen väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan 30. syyskuuta Vaasan yliopistossa.

Samaan aikaan osuus- ja säästöpankeissa työntekijöiden väliset palkkaerot ovat pienempiä kuin liikepankeissa. Tätä selittää se, että liikepankeissa bonuksia maksetaan useimmin johtotason työntekijöille, kun taas osuus- ja säästöpankeissa bonukset jakautuvat tasaisemmin niin johto-, esimies- kuin suorittavankin tason työntekijöille.

-?Bonusten jakautuminen eri tavalla eri pankkityypeissä oli yllättävää, sillä pankit toimivat hyvin samanlaisessa markkinaympäristössä. Ilmiö saattaakin johtua eroista pankkien yrityskulttuureissa, Vaahtoniemi sanoo Vaasan yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että 1990-luvun alussa rahoitusalan johtajista vain 15 prosenttia oli naisia, oli heidän osuutensa 2010-luvulla noussut 50 prosenttiin. Naisten palkat ovat silti rahoitusalallakin miesten palkkoja pienemmät.

-?Naisten ansiot rahoitusalan johtotehtävissä ovat keskimäärin 15 prosenttia matalammat kuin miesten, Vaahtoniemi kertoo.

Rahoitusalalla maksetaan keskimäärin 20 prosenttia korkeampia palkkoja kuin muilla palvelualoilla. Vaikka naiset ovat rahoitusalalla enemmistössä, ovat korkeimmat ansiot alan sisällä keskittyneet miehille. Vaahtoniemen mukaan tämä selittyy pitkälti miesten ja naisten koulutustaustoilla, jotka heijastuvat eriytyneinä työtehtävinä rahoitusalan sisällä.

-?Rahoitusalan johdossa naiset työskentelevät useammin esimerkiksi markkinointitiimien johtajina, kun taas miehiä työskentelee useammin sijoitustiimien johtajina, joilla ansiotaso on huomattavasti korkeampi kuin markkinoinnissa.

Vaahtoniemi on käyttänyt tutkimusaineistonaan Elinkeinoelämän keskusliiton palkka-aineistoa vuosilta 1990-2014.

Ilta Sanoma
lundi 26 septembre 2022 15:37:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.