Ilta Sanoma

Rajanylitysliikenne on kiihtynyt, mutta se on yhä maltillista verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan.

Suomeen päin tulevaa rajaliikennettä Nuijamaan rajanylityspisteellä lauantaina.

Suomeen päin tulevaa rajaliikennettä Nuijamaan rajanylityspisteellä lauantaina. Kuva: Ivan Bessedin

Kaakkois-Suomen rajavartioston maanantaina julkaisemien lukemien mukaan Venäjän kansalaisten rajanylitykset ovat kasvaneet Kaakkois-Suomen rajalla lähes kaksinkertaisiksi viime viikkoon verrattuna.

Lauantaina 7?662 venäläistä ylitti Suomen kaakkoisrajanylityspisteet, mikä oli 59 prosentin kasvu viimeviikkoiseen. Sunnuntaina tulijoiden määrä kasvoi entisestään, kun 9?076 venäläistä saapui kaakkoisrajan yli Suomeen.

Nuijamaan, Vaalimaan ja Imatran rajanylityspisteiden kautta saapui siis yhteensä 15?169 venäläistä. Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan luvut ovat kuitenkin yhä maltillisia verrattuna aikaan ennen koronapandemiaa.

Ylen mukaan Suomeen saapui viikonloppuna yhteensä noin 17?000 venäläistä.

Ilta Sanoma
lundi 26 septembre 2022 12:18:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.