Uusi aalto alkoi Euroopassa huomaamatta, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Italian Giorgia Meloni otti voiton jollaisesta Riikka Purra voi haaveilla. Kuva: Guglielmo Mangiapane / Reuters, Mikko Stig / Lehtikuva

Mitä etelä edellä sitä pohjoinen perässä?

Normaalioloissa Italian oikeistopopulistien liittouman vaalivoitto ja Giorgia Melonin mahdollinen nousu pääministeriksi lähettäisi shokkiaaltoja läpi Euroopan. Nyt ne vaimenevat Ukrainassa käytävän Venäjän hyökkäyssodan jylyyn.

Melonin Italian veljet -puolueen historiallinen yhteys Mussolinin fasisteihin on kiistaton, mutta vaaleissa italialaiset ilmeisesti katsoivat, että se on vain historiaa. Matteo Salvinin johtaman Legan aatteellinen ero Italian veljiin ei ole suuri. Kolmas ratas, Silvio Berlusconin Forza Italia poikkeaa vähän niistä. Pääministerinä useasti toiminut Berlusconi oli kuitenkin oikeistopopulismin tienraivaaja jo vuosikymmeniä sitten. Hän otti jo 1990-luvulla Italian silloisen äärioikeiston edustajia hallitukseensa.

Ei ole varmaa kuinka kestäväksi tällainen hallituspohja osoittautuu. Italian politiikassa on totuttu äkkikäännöksiin ja oopperamaisen dramaattisiin riitoihin pikkuasioista.

Euroopan populisteille voitto on toinen kuukauden sisällä. Ruotsissa ruotsidemokraatit nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. On yhä epäselvää missä muodossa sen tuleva yhteistyö maltillisen kokoomuksen kanssa toteutuu.

Periaatteessa ruotsidemokraattien pitäisi olla porvarihallituksen pääministeripuolue, mutta "yleiset syyt" estävät sen. Hallituksen ulkopuolisena tukipuolueenakin se voi ajaa läpi vaatimuksiaan, joita kymmenen vuotta sitten olisi pidetty Ruotsin politiikassa mahdottomina.

Euroopan oikeistopopulistien, paikoin äärioikeiston, noususta kohistiin 2010-luvulla. Länsi-Euroopassa se ei kuitenkaan johtanut tällaisten ryhmien valtaannousuun. Itäisessä EU:ssa Unkarin hallitsevan Fidesz-puolueen ja Puolassa PiS eli laki- ja oikeuspuolueen voi katsoa kuuluvan samaan maisemaan.

Pandemian aikana populistien keskeinen sanoma joutui sivuraiteelle. Maahanmuuttoa vastaan oli vaikea kapinoida, kun Euroopan sisärajojenkaan yli ei liki pariin vuoteen paljoa liikuttu. Vakiintuneet populistipuolueet eivät uskaltaneet lähteä täysillä mukaan rajoituksia vastustavien salaliittoja epäilevien fanaatikkojen mielenilmauksiin.

Nyt ilmapiiri on jälleen muuttunut. Energiakriisiin halutaan helppoja vastauksia. Ilmastotoimiin valmiiksi kriittisesti suhtautuneilla puolueilla riittää niitä.

Myös sota Euroopassa ja sen laajenemisen uhka ruokkivat jyrkkiä mielipiteitä.

Suomessa tähän eurooppalaisen oikeiston leiriin lukeutuu lähinnä perussuomalaiset. 2010-luvun menestyksellään puolue kuuluu oikeastaan tienraivaajiin.

Viime ajat puolue on viettänyt kannatuskyselyissä kolmannelle paikalle jumiutuneena. Päähyödyn oppositiossa on kerännyt kokoomus, joka on noussut kyselyjen tähdeksi. Pääministeripuolue Sdp on jotenkuten pitänyt pintansa.

Riikka Purran johdolla perussuomalaiset ei ole päässyt samanlaiseen lentoon kuin Jussi Halla-ahon ja Timo Soinin parhaina päivinä. Mutta eipä sen kannatus ole romahtanutkaan.

Eduskuntavaaleihin on reilut puoli vuotta. Sinä aikana nähdään pääseekö perussuomalaiset hyppäämään eurooppalaisten ystäviensä kelkkaan.

Vai onko Suomi sittenkin jälleen erikoistapaus?