Ilta Sanoma

Heikoimpina hetkinään Belinda Rygier etsi seksiseuraa asioidessaan supermarketissa.

Australialainen Belinda Rygier on toipunut addiktiostaan jo kahdeksan vuoden ajan.

Australialainen Belinda Rygier on toipunut addiktiostaan jo kahdeksan vuoden ajan. Kuva: Colourbox, Instagram

38-vuotias Belinda "Love" Rygier tuli australialaisille tutuksi vuonna 2017 etsiessään elämänsä rakkautta Bachelor-tosi-tv-ohjelmassa. Nyt tv-tähti paljastaa, että oli ennen ohjelmaan osallistumista pahasti addiktoitunut seksiin, kertoo Daily Mail.

Rygier kertoo

Tarkkaa seksikumppaniensa määrää Rygier ei tiedä, mutta hänen mukaansa luku on varmasti yli 700. Joukkoon kuului myös varattuja miehiä, mikä kalvaa Rygierin mieltä yhä.

- Se on ainoa asia, josta en ole ylpeä. Kun asiat ovat todella huonosti, sitä haluaa satuttaa muita ihmisiä.

- Addiktio hallitsi elämääni, mutta olin toiminnallinen addikti. Minulle oli loistava ura, eikä addiktio näkynyt päälle päin, hän selitti tilannettaan The Sunin mukaan.

Oman tilanteensa vakavuuteen Rygier heräsi itse vasta jouduttuaan todelliseen vaaratilanteeseen. Yksi hänen seksikumppaneistaan heittäytyi yllättäen väkivaltaiseksi ja viskasi Rygierin alas portaita, kertoo Daily Mail. Lopputuloksena olivat musta silmä sekä vamma kädessä.

Yrityksestään huolimatta hän ei voinut tehdä pahoinpitelijästään rikosilmoitusta.

- Tilanne oli aika paha. Menin töihin ja minut lähetettiin kotiin. Poliisit sanoivat minulle, että koska olin puolustautuessani jättänyt raapimisjälkiä mieheen käsivarsiin, saattaisimme kumpikin saada tuomion kotiväkivallasta.

Niin kauhea kuin pahoinpidellyksi tuleminen olikin, toimi se Rygierin kertoman mukaan käännekohtana addiktiossa. Daily Mail kertoo, että tapahtuneen jälkeen tähti on parannellut addiktiotaan jo kahdeksan vuoden ajan ja ollut yli vuoden ajan selibaatissa. Kokemustensa inspiroimana hän auttaa nyt muita ihmisiä käsittelemään traumojaan.

- Sillä hetkellä ajattelin, että minun täytyy auttaa itseäni. Paranemiseni alkoi ja eteni nopeasti. Kun päättää muuttaa itseään, muutos tapahtuu nopeasti, hän painottaa.

Ilta Sanoma
dimanche 25 septembre 2022 18:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.