Ilta Sanoma

Venäjä yrittää saada ydinkäyttöisen Burevestnik-risteilyohjuksen valmiiksi operatiiviseen käyttöön. Hankkeen onnistuminen on kuitenkin epävarmaa.

Sotilasasioihin perehtynyt avointen lähteiden tiedusteluanalyytikko Tony Roper on löytänyt Airbus Defencen toimittamista satelliittikuvista näyttöä siitä, että Venäjä valmistelee 9M730 Burevestnik -risteilyohjuksen uutta koelaukaisua Pankovon testialueella Novaja Zemljassa. Ohjuksen aiemmat testit ovat läntisten tietojen mukaan pitkälti epäonnistuneet.

Roper kertoo havainnoistaan muun muassa planesandstuff-verkkosivustollaan ja the Barents Observer -lehdessä.

- Kysymys on varmasti Burevestnikista, Roper sanoi Barents Observerille.

Roper on muun muassa havainnut kuvissa samankaltaisen, ohjuksen säilytykseen tarkoitetun säiliön kuin tällä Venäjän puolustusministeriön julkaisemalla videolla:

Burevestnik eli Myrskylintu tunnetaan lännessä nimellä SSC-X-9 Skyfall. Se on vasta kokeiluvaiheessa oleva ydinkäyttöinen risteilyohjus, jonka voimanlähteenä on pieni ydinreaktori. Ohjuksen kantama olisi käytännössä rajaton ja se voisi lähestyä maalia matalalla miltä suunnalta tahansa, väistellen samalla vastustajan ilmapuolustusta.

Ohjus lähtee lentoon rakettimoottorin avulla. Alkuvaiheen lennon aikana käynnistyvä reaktori pyörittää sähkömoottorin avulla ahdinta ja turbiinia, jotka antavat ohjukselle työntövoiman suihkumoottorin tavoin. Moottorin imuilma jäähdyttää samalla reaktoria.

Ohjus jättää lentäessään jälkeensä radioaktiivisia isotooppeja. Siksi sitä on kutsuttu "lentäväksi Tshernobyliksi".

Asejärjestelmään liittyvien ilmeisten riskien vuoksi Venäjä todennäköisesti valmistelee koelaukaisua mahdollisimman kaukana asutuksesta. Haitta ei ole niin merkittävä kuin se voisi olla, jos jokin menee pieleen.

Ydinkäyttöisen Burevestnikin koelaukaisu olisi onnistuessaan voimannäyttö, joka sopisi presidentin Vladimir Putinin puheeseen keskiviikkona. Putinin mukaan länsi kiristää Venäjää ydinasein.

- Kyse ei ole vain Zaporizzjan ydinvoimalan tulittamisesta länsimaiden kannustamana, mikä uhkaa johtaa ydinkatastrofiin. Kyse on myös joidenkin Naton johtavien maiden edustajien lausunnoista, joissa puhutaan mahdollisuudesta käyttää Venäjää vastaan joukkotuhoasetta, ydinasetta, Putin sanoi.

- Haluan muistuttaa tällaisten Venäjää koskevien lausuntojen antajille, että myös meidän maallamme on erilaisia tuhoaseita, ja jotkut niistä ovat joiltakin osiltaan uudenaikaisempia kuin Naton aseet.

Ukrainan tapahtumiin sinänsä koelaukaisu ei liity. Asejärjestelmää on kehitetty vuosia, ja tähän saakka huonolla menestyksellä.

Lue lisää: Putin uhosi maailman tuhoisimmalla "Saatana 2"-ydin­ohjuksella

Burevestnik on yksi uusista "superaseista", joista Putin puhui jo maaliskuussa 2018. Muita superaseita ovat ydinkäyttöinen Poseidon-torpedo, ilmakehän yläosassa liitävä ja lennon aikana ohjailtava Avangard-ohjus, hypersooniset Kinzhal- ja Zirkon-ohjukset sekä raskas strateginen Sarmat-ydinohjus.

Konstruktiona ydinreaktorin voimalla toimiva Burevestnik on hyvin haastava. Maaliskuussa 2019 läntinen tiedustelu havaitsi mahdollisen Burevestnikin koelaukaisun kelluvalta alustalta Valkoisella merellä Venäjän luoteisosassa. Laukaisu epäonnistui. Seuranneessa onnettomuudessa ja räjähdyksessä kuoli ainakin viisi ihmistä, ja radioaktiivisia aineita levisi ympäristöön.

Yhdysvaltain tiedustelulähteiden mukaan pisin onnistunut Burevestnikin koelento on kestänyt vain kaksi minuuttia. Tuona aikana ohjus lensi 35 kilometrin matkan, kertoi uutiskanava CNBC vuonna 2018.

Yhdysvallat kehitteli kylmän sodan aikana projekti Pluton nimellä ydinkäyttöistä risteilyohjusta, joita testattiin Nevadan autiomaassa vuosina 1961 ja 1964. Huolimatta onnistuneista kokeista Pentagon luopui hankkeesta heinäkuussa 1964.

Ilta Sanoma
samedi 24 septembre 2022 01:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.