Kolme vuotta sitten kuolleen Yö-yhtyeen keulakuvan patsas paljastettiin Pomarkussa.
Olli Lindholmin näköisveistos paljastettiin Pomarkussa. Kuva: Pirjo Latva-Mantila, Kalle Parkkinen
Pomarkussa paljastettiin tänään perjantaina 23. syyskuuta laulaja Olli Lindholmin muistoksi ja kunniaksi pystytetty patsas.
Paikka Pomarkun kunnan urheilukentällä sijaitsevassa taidepuistossa on vain noin sadan metrin päässä Yö-yhtyeen legendan Olli Lindholmin lapsuudenkodista. Lindholm on viettänyt samoissa maisemissa sekä lapsuus- että nuoruusvuosiaan.
Olli Lindholm kuoli 54-vuotiaana 12. helmikuuta 2019 sairauskohtaukseen. Kuoleman aiheutti aortan repeämä.
Alaveteliläisen taiteilijan Ulla Haglundin tekemän näköispatsaan materiaalina on puu. Se on veistetty moottorisahalla sekä viimeistelty taltalla.
Patsaasta on tehty taiteilija Olli Lindholmin mittainen ja se kuvastaa edesmennyttä laulajaa työn touhussa lavalla leveässä haara-asennossa.
Taiteilija Ulla Haglund totesi, että suunnitellessaan Ollin patsasta ja katsoessaan netistä valtavan määrän materiaalia Ollista, laulaja oli tullut hänen uniinsa. - Olli teki selväksi, että paidan pitää olla musta ja komee. Kuva: Pirjo Latva-Mantila
Patsaan puuhamiehenä on toiminut pomarkkulainen Markus Myllymäki, joka on halunnut kunnioittaa Ollin elämäntyötä sekä kiittää siitä, että tämä toi usein esille pomarkkulaisia juuriaan. Myllymäki on myös ollut vannoutunut Yö-fani, jolle keulakuvan menehtyminen kolme ja puoli vuotta sitten oli kova paikka.
-?Ajattelin, että hoidan tämän homman itse, mutta kyllä tässä on ollut koko kylä mukana. Yksityiset ja yritykset ovat osallistuneet keräykseen, Myllymäki kiittää.
Urheilukentän laidalla oli paljon väkeä muistelemassa oman kylän legendaa. Tilaisuudessa kuultiin koskettavia Yö-yhtyeen kappaleita.
Olli Lindholmin kuolema oli kova paikka koko hänen perheelleen, varsinkin äidille. Suruviestin sai Ollin eno Raimo Jokisalo.
-?Minulle soitettiin silloin tiistaina aamulla, että Olli on kuollut. Ajattelin, että hän on joutunut liikenneonnettomuuteen, koska oli niin hurjapäinen liikenteessä. Mutta sitten kuulin mistä oli kyse.
-?Se oli kova paikka. Lähdin viemään suruviestiä Ollin vanhalle äidille. Kyllä se oli Helmille niin kova rasitus, ettei hän siitä oikein koskaan toipunut. Olli oli hänen ainoa lapsensa ja kaikki kaikessa. Muutaman vuoden Helli vielä sen jälkeen eli, kunnes vuosi sitten kuoli, Raimo Jokisalo kertoo.
Kuva: Pirjo Latva-Mantila
Helmi-äiti on haudattu poikansa viereen Pomarkun hautausmaalle. Kankaanpäässä asuva Raimo hoitaa Ollin ja sisarensa hautaa.
Raimo ja Olli olivat erittäin läheisiä toisilleen.
-?Olin 15-vuotias, kun Helmi meni töihin ja pyysi minua hoitamaan Ollia Poriin, jossa he silloin asuivat. Niin minä sitten hoidin Ollia kesän 1965. Hän oli oikein villi lapsi, ja kyllä siinä eno sai kyytiä. Olin silloin nuori ja minulla oli nopeat jalat, Jokisalo muistelee.
-?Kun Olli oli noin 10-11-vuotias, ostin hänelle mopedin. Ja kun hän alkoi soitella, annoin hänelle sähkökitarani, jota en itse oppinut soittamaan. Kävimme myös kalassa yhdessä. Kun Olli aloitti keikkahommat, roudasin tavaroita.
- Minulla oli silloin Mosse, ja Ollia se auto vähän hävetti. Hän tapasi sanoa, että pitää tuoda kamat ennen kuin yleisö tulee, ettei ne näe Mossea.
-?Hän antoi minulle aina ilmaiset pääsyliput, ja paljon minä kävinkin keikoilla, edesmenneen laulajan eno muistelee.
Olli Lindholmin eno, Raimo, saapui seuraamaan rakkaan sukulaispoikansa näköispatsaan ensipaljastusta. Kuva: Pirjo Latva-Mantila
Raimon mukaan Ollilla oli isänsä kanssa huonot välit, minkä vuoksi enolla oli aivan erityinen rooli Ollin elämässä.
-?Ehkä hän sai minulta turvaa. Kyllä hän minulle kertoi vielä ikäpoikanakin hyvät ja huonot asiat. Kaiken hän kertoi. Kaikki lp:t, cd:t ja singlet hän myös antoi minulle muistoksi.
-?Kun Olli aikoinaan ryyppäsi ja oli heikossa hapessa, vein hänet Hatanpään sairaalaan. Sanoin, että älkää päästäkö pois ennen kuin alkaa selvitä, Raimo-eno kertoo.
Raimoa ja Ollia on aina sanottu saman näköisiksi.
-?Kun Ollin näköispatsasta alettiin puuhata, mietittiin, mikä voisi olla hyvä kuva Ollista. Kunnes joku keksi, että laitetaan Raimo malliksi, hän nauraa.
Laulajalegendan muistomerkkiä keräännyttiin Pomarkussa katselemaan sankoin joukoin. Kuva: Pirjo Latva-Mantila
Myös Lindholmin kaksi lasta oli kutsuttu patsaanpaljastusjuhlaan, mutta he eivät ehtineet osallistua tilaisuuteen.
Raimo kertoo Ollin olleen valtavan hyvä isä lapselleen.
-?Sellaista isää ei ole toista, hän kuvailee.
Paikalla muistomerkin paljastuksessa oli myös Ollin lapsuudenystävä ja mopokaveri Reijo Viljanen. Hänellä on hienot muistot muutaman vuoden nuoremmasta ystävästään.
-?Olin kenkätehtaalla töissä. Olli odotteli minua usein työpäivän jälkeen ja kysyi, paljonko me saatiin palkkaa.
-?Hän oli hyvä keksimään tekemistä. Saatettiin lähteä reissuun koko viikonlopuksi. Kerran lähdettiin Raaheen hampurilaiselle. Paluumatkalla oli nälkä, ja ostettiin viimeisillä rahoilla piimää ja ranskanleipää. Meillä oli hovikuskina Perälän Timppa.
-?Ne reissut olivat jokaisen lantin arvoisia.
TetraSys Oy.