Jos farkut puristavat pahasti keskikroppaa, pallean toiminta voi häiriintyä.
Nyt nappia löysemmälle - tai pöksyt vaihtoon! Kuva: Shutterstock
Vaikka muoti muuttuu, kireät vaatteet eivät poistu kauppojen hyllyiltä. On tiukkoja farkkuja, toppeja, kotelomekkoja ja niin edelleen.
Terveyden kannalta superkireät vaatteet eivät ole paras valinta. Yksi ongelma liittyy hengitykseen.
- Jos vaikka farkut ovat liian kireät, pallean toiminta voi häiriintyä, sanoo psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistunut työfysioterapeutti Henna Pohjola Mehiläisestä.
- Tilanne voi olla sama kuin silloin, jos vetää koko ajan napaa liian kovaa sisään ja yrittää olla väkisin hyvässä ryhdissä.
Lue lisää: Asiantuntija kertoo, miksi vatsan vetäminen sisään ei ole terveellistä - voi aiheuttaa monia yllättäviä oireita
Tällöin pallea saattaa jännittyä ja lukittua, mikä vaikuttaa hengitykseen.
- Hengitys muuttuu pinnalliseksi, ja se voi laukaista kehossa stressitilan, Pohjola kertoo.
Kyse on kehon normaalista mekanismista. Pinnallinen hengitys tarkoittaa sitä, että hengitykseen käyttää vain rintakehän yläosaa, ja hengitys on nopeaa. Silloin koko kroppa lähtee herkästi ylikierroksille.
Ensiapua voi saada sillä, että pysähtyy tarkkailemaan hengitystään - pinnalliseen hengitykseen voi nimittäin salakavalasti tottua.
- Aistimalla hengityksen aiheuttamaa liikettä, kehossa voi tunnistaa oman autonomisen hermostonsa tilaa.
Optimaalisen hengityksen tunnusmerkkejä ovat muun muassa se, että pallea liikkuu, keskivartalo on mukana liikkeessä lempeästi ja että kyljet ja rintakehä laajentuvat. Hengitys virtaa luonnollisesti ja vapaasti.
Lisäksi liian kireät vaatteet voivat rajoittaa kehon liikkeitä ja vaikuttaa siten esimerkiksi erilaisten jännitystilojen syntymiseen.
Jos vaikka farkut kiristävät ankarasti polvista, lantiosta ja reisistä, vaikuttaa se väistämättä kehon liikeratoihin.
- Toisaalta vaatteet voivat olla löysätkin, mutta ihminen ei ikinä nosta ylös käsiään tai mene kyykkyyn, Pohjola pohtii.
Toisin sanoen liikunnan vähyys taitaa olla liian kireitä vaatteita isompi pulma varsin monelle.
Tiukoista vaatteista voi löytyä syy myös vatsakipuihin ja vatsan turvotukseen.
- On täysin luonnollista, että vatsaan alkaa sattua, jos sillä ei ole tilaa laajentua. Kun tiukat farkut yhdistetään vielä istuma-asentoon, ruoansulatuselimistö joutuu melkoiseen puristukseen, ravitsemusterapeutti Leena Putkonen selitti aiemmin Sport-lehden jutussa.
TetraSys Oy.