Ilta Sanoma

Ylioppilastutkintolautakunta esitti liitolle virallisen pahoittelun.

Ylioppilaskirjoituksien psykologian kokeen tehtävä on herättänyt arvostelua.

Ylioppilaskirjoituksien psykologian kokeen tehtävä on herättänyt arvostelua. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Syksyn ylioppilaskirjoitusten psykologian koe on saanut Autismiliiton takajaloilleen. Syynä on ylioppilaskokeessa ollut tehtävä, joka liitti autismin ja ADHD:n psyykkisiin sairauksiin.

Kysymyksessä käsiteltiin muun muassa autismin puhkeamisikää. Kysymyksestä saa liiton mukaan sellaisen käsityksen, että autismi puhkeaa jossain vaiheessa elämää.

Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho kommentoi Ilta-Sanomille, että torstaina ylioppilaskokeessa oli aikamoinen virhe ja että liitto oli heti perjantaiaamuna asiasta yhteydessä ylioppilastutkinto­lautakuntaan.

-?Autismihan on synnynnäinen ominaisuus eikä psykiatrinen sairaus. On järkyttävää, jos ylioppilaskirjoitusten yhteydessä on vanhaan käsitykseen perustuva ajatus mukana ja se välittää väärää tietoa.

Taiveaho kertoo, että osa ihmisistä on ollut asiasta hyvin pahoillaan, kauhuissaan tai raivoissaan. Hän valittelee, että autismin ymmärrys on muutenkin heikkoa yhteiskunnassa.

-?Autismin ydin ei ole sairaus, siihen ei ole esimerkiksi lääkitystä olemassa. ADHD:hen on sentään lääkitys, joka pitää oireita loitolla.

Taiveaho lisää, että lääketieteen termeissä on puhuttu neurobiologisesta häiriöstä, mutta Autismiliitto ei haluaisi käyttää autismin yhteydessä häiriö-sanaa.

-?Me haluaisimme puhua neurokirjosta ja osa haluaisi puhua neurovähemmistöistä.

Taiveahon mukaan ylioppilastutkintolautakunnan psykologiajaos käsitteli asiaa päivällä. Lautakunta esitti liitolle virallisen pahoittelun virheestä.

Jaoksen mukaan virhe johtuu siitä, että termi oli käännetty suoraan alkuperäisestä aineistosta.

"Pahoittelemme psykologian tehtävässä 6 käytettyä, alkuperäisestä aineistosta suoraan käännettyä termiä. Ylioppilastutkintolautakunta ei pidä autismia tai ADHD:ta mielenterveyden häiriönä. Tehtävänannossa olisi ollut syytä selittää, että osa aineistosta käsittelee neurobiologista vaihtelevuutta. Jos kokelas tunnistaa tämän vastauksessaan, sitä voidaan pitää ansiona. Sensorikokous päättää tehtävän lopullisesta arvostelusta."

Satu Taiveahon mukaan psykologiajaos lupasi selvittää, miten arvioinnissa voidaan ottaa huomioon virheellinen kysymyksenasettelu tai miten arvioidaan se, että kokelas on vastannut kysymykseen oikean tiedon pohjalta.

Ilta Sanoma
vendredi 23 septembre 2022 18:33:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.