Ilta Sanoma

Keskusrikospoliisi luovutti tänään medialle Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisointia koskevan esitutkintamateriaalin.

Oikeudenkäynti koskee joulukuussa 2017 julkaistua HS:n artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelikokonaisuutta.

Oikeudenkäynti koskee joulukuussa 2017 julkaistua HS:n artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelikokonaisuutta. Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

Helsingin Sanomien entisen toimituspäällikön Erja Yläjärven mukaan lehden vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sai tiedon 16.12.2017 julkaistusta Viestikoekeskus-artikkelista viimeistään kaksi päivää aiemmin suunnittelukokouksessa.

Yläjärvi kertoi asiasta poliisikuulustelussa syyskuussa 2022. Tiedot käyvät ilmi tänään julkiseksi tulleesta poliisin esitutkintamateriaalista. Yläjärveä on kuulusteltu vasta viime viikon maanantaina, 12. syyskuuta.

Yläjärvi kertoo olleensa paikalla suunnittelukokouksessa, ja hänen muistikuvansa mukaan myös Niemi kävi kokouksessa. Yläjärven mukaan artikkelista ei tehty julkaisupäätöstä vielä torstain 14.12.2017 kokouksessa.

Keskusrikospoliisi (KRP) luovutti tänään medialle HS:n Viestikoekeskus-uutisointia koskevan esitutkintamateriaalin. KRP:ltä on kestänyt neljä viikkoa peittää laajasta materiaalista salassa pidettävät kohdat.

Oikeudenkäynti koskee joulukuussa 2017 julkaistua HS:n artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelikokonaisuutta. Syyttäjän mukaan ne sisälsivät sotilastiedustelua koskevaa salassa pidettävää tietoa.

Kolmelle lehden toimittajalle vaaditaan puolentoista vuoden ehdollisia vankeusrangaistuksia turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä. Kaikki kiistävät syytteet.

Valmisteluistunnon yhteydessä aiemmin julki tulleen lisätutkinnan mukaan Puolustusvoimat on tiennyt asiasta ainakin toukokuusta 2017, eli jo puoli vuotta ennen jutun julkaisua. Yksi syytteessä olevista toimittajista, toinen artikkelin kirjoittajista Laura Halminen oli tällöin yhteydessä Puolustusvoimien upseeriin.

Haastehakemuksen kirjallisten todisteiden listalta käy kuitenkin ilmi myös, että syytteessä oleva toinen jutun kirjoittaja Tuomo Pietiläinen oli jo aiemmin tehnyt Puolustusvoimiin asiakirjapyynnön salassa pidettävistä tiedoista. Hän sai pyyntöön kieltävän vastauksen maaliskuussa 2017.

Syyttäjän mukaan asiassa on tehnyt päätöksiä politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg. Silfverberg kiistää tämän kanssasyytettyjensä Halmisen ja Pietiläisen tavoin. Pietiläinen sanoo kirjallisessa vastauksessaan, ettei kukaan syytetyistä olisi voinut edes teoriassa tehdä minkään artikkelin julkaisupäätöstä. Uutisoinnista päättää toimituksen johto, eli toimituspäälliköt ja päätoimittajat, vastauksessa sanotaan.

Esitutkinnassa KRP epäili rikoksesta myös HS:n toimituspäällikköä Esa Mäkistä sekä vastaavaa päätoimittajaa Kaius Niemeä. He eivät kuitenkaan saaneet syytettä. Syyttäjä katsoi, ettei asiassa löytynyt näyttöä siitä, että Niemi olisi tiennyt artikkelista ennen sen julkaisua ja Mäkisen tietoisuus artikkelista jäi epäselväksi. Syyttäjällä ei siis tuolloin vielä ollut tiedossa Yläjärven kuulustelukertomusta viime viikolta.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland julkaisee myös Ilta-Sanomia. Sanoma Media Finland on myös STT:n enemmistöomistaja.

Ilta Sanoma
vendredi 23 septembre 2022 16:59:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.