Ilta Sanoma

Varomaton enduropyöräkuski on aiheuttanut holtittomalla ajamisellaan lukuisia vaaratilanteita.

Varomaton enduropyöräilijä on aiheuttanut sivullisille lukuisia vaaratilanteita.

Varomaton enduropyöräilijä on aiheuttanut sivullisille lukuisia vaaratilanteita. Kuva: Lukijan kuva

Espoon keskuksen ja Kauklahden alueella liikkuva, KTM-merkkistä enduropyörää ajava kuski on aiheuttanut sivullisille monia vaaratilanteita holtittomalla ajamisellaan.

Poliisin tiedotteen mukaan kuljettaja ei piittaa muiden tiellä liikkuvien turvallisuudesta ja on vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Alla olevalta videolta käy ilmi kuskin varomaton ajotyyli.

Videolla näkyy, kuinka henkilöauton ja linja-auton välissä ajava endurokuski kurvaa suojatien kohdalta linja-auton oikealle puolelle nurmialueelle. Kuski ohittaa linja-auton, ja kaartaa risteyksestä vasemmalle suoraan linja-auton edestä. Videon lopussa hän näkyy vielä ohittavan edessään olevan auton.

Tutkinnanjohtaja, komisario Hannu Kontola kertoi torstaina IS:lle, että poliisi on yrittänyt muutamaan otteeseen ajaa toistaiseksi tuntemattomana pysyttelevää endurokuskia takaa, mutta tämä on aina päässyt karkuun. Kontola kertoo kuskin muun muassa keulineen ja ajaneen yhdellä pyörällä.

- Hän on ajanut älyttömiä ylinopeuksia, temppuillut, ajanut missä sattuu, kuten kevyen liikenteen väylillä sekä metsäpoluilla, Kontola kertoi.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan, ettei enduropyörässä ei ole rekisterikilpeä. Kuljettaja ajaa useimmiten ilman kypärää ja pitää kasvojensa suojana huivia.

Poliisi kaipaa vihjeitä kuljettajan ja ajoneuvon liikkeistä, kotipaikasta ja ajoneuvon säilytyspaikasta. Vihjeet voi lähettää osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 21:56:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.