Ilta Sanoma

Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan.

Rajussa nokkakolarissa loukkaantui useita ihmisiä.

Rajussa nokkakolarissa loukkaantui useita ihmisiä. Kuva: Sasu Mäkinen

Kotkassa tapahtui raju liikenneonnettomuus torstai-iltapäivänä.

Mussalontien ja Harjantauksentien risteyksen läheisyydessä tapahtuneessa kahden auton nokkakolarissa loukkaantui useita ihmisiä. Molemmat autot vaurioituivat pahoin. Puristuksiin toiseen autoon jäänyt kuljettaja jouduttiin leikkaamaan ulos autosta.

Ensihoito oli paikalla hoitamassa loukkaantuneita, jotka kuljetettiin lopulta sairaalaan.

Paikalla olivat pelastuslaitoksen yksiköiden lisäksi poliisi ja ensihoito.

Paikalla olivat pelastuslaitoksen yksiköiden lisäksi poliisi ja ensihoito. Kuva: Sasu Mäkinen

Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Esa-Petteri Järvisalo kertoo pelastuslaitoksen saaneen hälytyksen tapauksesta kello 12.23 iltapäivällä. Paikalla oli yksiköitä Kotkansaaren, Karhulan ja Siltakylän paloasemilta. Lisäksi paikalla oli useita poliisi.

Pelastustoiminta onnettomuuspaikalla on päättynyt ja liikenne kulkee normaalisti.

-?Onnettomuuden aikana käytössä oli vain yksi kaista ja liikennettä ohjattiin, Järvisalo kertoo.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 19:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.