Ilta Sanoma

Chrissy Teigenillä meni yli vuosi ymmärtää, että lapsen menetys oli todellisuudessa abortti.

Chrissy Teigen on yhdysvaltalainen malli.

Chrissy Teigen on yhdysvaltalainen malli. Kuva: Robyn Beck / AFP

Yhdysvaltalaismalli Chrissy Teigen ja hänen aviomiehensä, laulaja John Legend, jakoivat syyskuussa 2020 suru-uutisen kokemastaan keskenmenosta. Nyt Teigen kuitenkin kertoo, että lapsen menetyksessä oli todellisuudessa kyse abortista, joka oli välttämätön hänen oman henkensä pelastamiseksi, kertoo People-lehti.

Keskenmenokokemuksestaan ja lapsettomuushoidoistaan avoimesti puhuva Teigen avaa, kuinka kahden vuoden takainen raskaus oli niin vaikea, ettei se yksinkertaisesti voinut jatkua turvallisesti hänelle itselleen tai Jackiksi nimetylle syntymättömälle lapselle.

- Kaksi vuotta sitten, kun odotin Jackia, kolmatta lastani, minun täytyi tehdä monia vaikeita ja sydäntä särkeviä valintoja. Raskauden puolivälissä oli hyvin selvää, että Jack ei selviäisi ja että minäkään en selviäisi, jos mitään ei tehtäisi, hän kertoo The Hollywood Reporterin mukaan.

Teigen ja aviomies John Legend odottavat kolmatta yhteistä lastaan.

Teigen ja aviomies John Legend odottavat kolmatta yhteistä lastaan. Kuva: Robyn Beck / AFP

Teigen kertoo, että häneltä kesti pitkään tajuta, että hänen keskenmenoksi mieltämänsä kokemus oli todellisuudessa abortti. Asia valkeni keskusteluissa aviomiehen kanssa sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen korkein oikeus oli tehnyt kohutun päätöksen ja kumonnut amerikkalaisnaisten perustuslaillisen oikeuden aborttiin.

Nyt hän kuitenkin haluaa puhua hänen henkensä pelastaneesta raskaudenkeskeytyksestä todenmukaisin termein.

- Kutsutaan sitä nyt oikealla nimellä: se oli abortti. Henkeni pelastanut abortti lapselle, jolla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta selviytyä.

- Kerroin maailmalle, että koimme keskenmenon, ja ihmiset hyväksyivät sen, otsikoissa puhuttiin keskenmenosta. Ärsyynnyin todella paljon siitä, että en heti kättelyssä kertonut, mistä on kyse. Tunsin itseni hölmöksi, kun minulta meni yli vuosi ymmärtää, että kyseessä oli todella abortti.

Vaikka lapsen menettäminen oli pariskunnalle rankka kokemus, odottavat he nyt onnellisesti perheenlisäystä. Teigen ilmoitti elokuun alussa Instagram-tilillään olevansa raskaana. Ennestään Teigenillä ja Legendillä on kaksi lasta, Luna, 6, ja Miles, 4.

Omien kokemustensa vuoksi Teigen on ottanut hanakasti kantaa sosiaalisessa mediassaan muun muassa raskauteen liittyviin uteluihin. Hän kertoi alkuvuodesta Instagram-tilillään, että lapsettomuushoidot aiheuttavat hänelle ikävää turvotusta, mutta vielä ikävämpiä ovat siitä aiheutuvat kyselyt mahdollisesta raskaudesta.

- Pyydän nöyrästi, että ette kysele, olenko raskaana. Tiedän, että tarkoitatte hyvää, mutta on ikävä kuulla kyselyä, kun asia on aivan päinvastoin, hän saneli.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 16:35:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.