Ilta Sanoma

Valtionvelka suhteessa BKT:hen on ministeriön ennusteen mukaan ensi vuonna 52 prosenttia, kun velkasuhteen arvioidaan olevan tänä vuonna 50,8 prosenttia.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo hehkutti tiistai-iltana puheenvuorossaan istuvan hallituksen jäävän

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo hehkutti tiistai-iltana puheenvuorossaan istuvan hallituksen jäävän "talouspoliittisesti historiaan". Saramon mukaan vastasyklinen talouspolitiikka on ollut suorastaan oppikirjamaista, mistä Saramo onnitteli pääministeriä. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoi tiistai-iltana eduskunnan budjettikeskustelussa, että "valtiovarainministeriön uunituoreen ennusteen mukaan velkasuhteen lasku jatkuu ensikin vuonna, vaikka otamme nyt miljardeja ylimääräistä Puolustusvoimien investointeihin ja Eurooppa on menossa taantumaan".

- Siis jatkuu ensikin vuonna tämä velkasuhteen lasku, Saramo toisti.

Saramon kertoma ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Valtiovarainministeriön maanantaina julkaisemasta talouskatsauksesta käy ilmi, että velkasuhteen ennustetaan lähtevän ensi vuonna jälleen nousuun.

Valtionvelka suhteessa BKT:hen on ministeriön ennusteen mukaan ensi vuonna 52 prosenttia, kun velkasuhteen arvioidaan olevan tänä vuonna 50,8 prosenttia.

Vuonna 2024 velkasuhteen ennustetaan olevan 53,1 prosenttia.

- Ilmeisesti olen sanonut väärin. Vuodelle 2023 velka laskisi ilman poikkeuksellisia kertaluonteisia investointeja puolustukseen, Saramo viestittää IS:lle.

Hallitus on pitänyt tärkeimpänä mittarina nimenomaan velkasuhdetta.

Ensi vuoden budjettiesitys on 8,1 miljardia alijäämäinen ja valtionvelan arvioidaan nousevan ensi vuoden lopulla 156 miljardiin euroon.

Pelkästään valtionvelan korkoihin budjetoidaan ensi vuodelle yli 1,5 miljardia euroa.

Tälle vuodelle valtionvelan korkoihin on budjetoitu jo lähes 0,7 miljardia.

IS ei tavoittanut Saramoa kommentoimaan sitä, kantaako vasemmistoliitto huolta ensi vuoden alijäämästä ja kasvavista valtionvelan korkokuluista.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 16:05:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.