Ilta Sanoma

- Meidän suut on pistetty kiinni, sanoo päiväkodissa 24 vuotta työskennellyt Sanna IS:n haastattelussa. Varhaiskasvatuksen opettajat ja hoitajat paljastavat, kuinka vanhemmille pitää esittää kaiken olevan kunnossa, vaikka päivät tuntuvat kaaokselta - ja eniten kärsivät lapset.

- Tapaturmia meillä sattuu nykyään päivittäin, kun aiemmin ehkä kerran viikossa. Tiedän, että ne olisivat estettävissä, jos vain olisi enemmän silmäpareja, näin kertoo eräs Ilta-Sanomien kyselyyn vastannut päiväkodin työntekijä, joka kertoi olevansa erittäin huolissaan päiväkotien nykytilanteesta.

IS toteutti kyselyn päiväkotien työntekijöille ja sai useita huolestuneita yhteydenottoja. Monista vastauksista paistoi läpi turhautuneisuus tilanteeseen, ja useammassa viestissä kerrottiin halusta vaihtaa kokonaan alaa. Yhteydenottoja tuli myös työnsä päiväkodeissa lopettaneilta. Monien viesteissä toistuivat samat ongelmat: resurssipula, kiire, inkluusio, liian pieni palkka ja arvostuksen puute.

Kyselytulosten lisäksi IS haastatteli tätä artikkelia varten kahta päiväkodin pitkäaikaista työntekijää laajemmin. Asian arkaluontoisuuden vuoksi kaikki varhaiskasvatuksen työntekijät esiintyvät jutussa nimettöminä. IS haastatteli artikkelia varten myös Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen johtajaa Miia Kemppiä, joka aloitti tehtävässään viime kesänä.

Kuva: Colourbox

Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä Salla on ollut alalla 24 vuotta ja kokee tilanteen pahentuneen jatkuvasti. Salla tahtoisi tehdä töitä lasten parissa, mutta jatkuva kiire ja riittämättömyyden tunne on saanut hänet tosissaan harkitsemaan alanvaihtoa.

Näin IS:n kyselyyn vastanneet päiväkodin työntekijät kertoivat kokemuksistaan:

Olen päiväkodin johtaja ja nuorten varhaiskasvatuksen osaajien pako ammatistaan on nykyisin totta. Itsekin, mikäli olisin kauempana eläkeiästä, lähtisin ovet paukkuen, ""pitäkää tunkkinne""-meiningillä. Useita nuoria , alle 30-vuotiaita, työntekijöitä olen kannustanut kouluttautumaan parempaan työhön, ja aion sitä jatkossakin tehdä. Varhaiskasvatus ja koko päiväkotitoiminta on muuttunut näinä työrupeamani 38 vuotena totaalisesti. Samaa on enää se, että päiväkodissa on asiakkaina lapsiperheitä. Kaikki muu on muuttunut asenteissa, ajankäytössä, työntekijöiden jaksamisessa ja myös jaksamisen tukemisessa. Niin kuin joka puolella vähillä kuluilla pitäisi saada määrällisesti paljon - ei siis laatua! Ministeriö ja Opetushallitus suoltavat erilaisia tavoitteita, säädöksiä yms. ohjeistuksia, joiden toteuttamiseksi ei varhaiskasvatuksen kentällä ole mitään mahdollisuuksia.

Olen töissä Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksen opettajana. Huomenna päiväkotipäivä alkaa sillä, että alle 3-vuotiaiden ryhmässä on heitä ennestään tuntematon aikuinen lastenhoitaja, kunnes ryhmän oma opettaja (lastenhoitaja hänkin mutta tekee opettajan töitä koska pätevää ei ole löytynyt) tulee paikalle noin kymmenen aikoihin. Kyseinen sijainen lähtee minun ryhmästäni, jossa on monta lisätukea tarvitsevaa lasta, mutta joille ei (resurssipulan?) vuoksi ole myönnetty tukea tarpeeksi. Olen ryhmässä ainoa vakituinen työntekijä ja kuluvalla viikolla kaikki tiimijäsenet ovat minulle entuudestaan tuntemattomia sijaisia. Huomenna työskentelemme vajaalla miehityksellä aamupäivän. Samanaikaisesti Helsingin kaupunki keksii kuin liukuhihnalta uusia periaatteita, vaatimuksia ja muuta taakkaa. Heti kun saan uudet opintoni päätökseen vaihdan empimättä alaa.

Lastenhoitajana syö sielua joka kerta kertoa vanhemmalle, miten ihana ja kiva päivä lapsella on ollut, vaikka tietää, että valehtelee ja tietää, että tämän ei tarvitsisi olla valetta. Lapsen näkökulmasta lapsella on ollut ihana ja kiva päivä, mutta ammattilaisena tietää, miten paljon enemmän lapsi voisi saada ja miten paljon enemmän se erityistä tukea tarvitseva tarvitsisi. En jaksa enää itkeä riittämättömyyttä ja epäonnistumista, kun se ei ole minusta johtuvaa. Vaihdoin alaa.

Ylempi taho vaatii hoitajilta ja opettajilta jatkuvasti enemmän ja enemmän. Lippua ja lappua täytettäväksi ja uusia projekteja, vaikkei entisiäkään ehditä tehdä ja kirjata. Olen huolissani, että ehdimmekö olla enää lasten kanssa kunnolla ajan kanssa! Pyörää on turha keksiä uudestaan (uusia hienoja projekteja).

! Olin töissä isossa noin 100 hengen päiväkodissa. Aloitin työt elokuussa ja jo lokakuussa huomasin loppuunpalamista. Ryhmässämme oli neljä tehostettua tukea tarvitsevaa lasta, mutta avustaja vain paperilla. Avustaja ei koskaan ollut paikalla ja vain harvoin hänelle löytyi sijainen. Työparini oli lopulta kuusi kuukautta sairauslomalla ja joka päivä minulle tuli uusi sijainen työpariksi. Oli myös päiviä kun sijaista ei saatu, ja tilanne oli todella stressaava. Työilmapiiri oli jatkuvan sijaisvajeen takia huono. Johtajamme oli myös epäammattimainen eikä häntä kiinnostanut yhtään, vaikka olin monesti yksin ulkona 20 lapsen kanssa. Meillä oli käytössä WhatsApp, mikä on järjetöntä, että siinä kaiken kiireen keskellä piti olla vielä aikaa lukea puhelimesta "infot". Pieni palkka ja huonot työolot eivät houkuttele.

Olen päiväkodissa töissä (ollut jo 13 vuotta) ja työn vaativuus on kasvanut sietämättömäksi. Omassa päiväkodissani työtä tehdään suurella sydämellä ja yhteistyötä tehden, mutta silti useampi työkaveri on burn outissa tai sen rajoilla. Sijaisia ei meinaa saada ja takaraivossa jyskyttää omatunto, kun asiat ovat tekemättä. Ja ai niin, lastenkin kanssa pitäisi olla. Rakastan työtäni, mutta eläkeikään en jaksa. Kyse on vain siitä, milloin kamelin selkä katkeaa, ja vaihdan alaa.

IS on tarkistanut, että jutussa siteeratut henkilöt ovat tai ovat olleet varhaiskasvatuksen työntekijöitä.

- Tuntuu, että työni alalla on tehty. Paperihommia on aivan liikaa ja niiden tekemiseen ei saa työpäivän aikana aikaa, joten teen paljon töitä kotoa työpäivän jälkeen. Olen aivan valmis menemään vaikka kauppaan hyllyttämään, Salla toteaa.

Taukoja Salla ei ehdi työpäivänsä aikana pitää.

-?Tenat olisivat hyvä työsuhde-etu, kun vessakäynnitkin ovat kortilla.

24 vuoden aikana työ on muuttunut jatkuvasti hektisemmäksi. Etenkin paperityön määrä on kasvanut merkittävästi. Sallan mukaan ylhäältä päin sanellaan jatkuvasti tavoitteita, projekteja ja koulutuksia, joita ei ole realistista toteuttaa. Eniten Salla kaipaa työssään rauhaa sekä itselleen että lapsille.

- Aikaisemmin lapset olivat samassa ryhmässä pidempään. Lapsen kasvu ja kehitys oli keskiössä, rauha annettiin kasvulle ja ihmettelylle.

- Nykyään tehokkuus ja taloudellisuus valtaa alaa. Aikaisemmin oli pehmeämmät arvot. Lasten kanssa ei voi puhua tehokkaista neliöiden käytöstä ja budjettien pitävyydestä.

Sallan mukaan päiväkodin ongelmista on käsketty olla kertomatta vanhemmille. Hänestä tuntuu moraalisesti ja eettisesti väärältä tehdä työtään.

- Meidän suut on pistetty kiinni, Salla sanoo ja jatkaa:

- Tiukoissa tilanteissa ei vanhemmille puhuta henkilökuntapulasta, huonosta sisäilmasta ja sellaisista asioista, jotka heille pitäisi ehdottomasti kertoa. Me aikuiset voimme valita työpaikkamme ja olomme, lapset eivät.

- Kaiken pitää näyttää ulospäin hyvältä. Päivät ovat pahimmillaan selviytymistä ja lasten hengissä pitämistä.

Kuva: Colourbox

Sallasta lasten väliset väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet ja hän pelkää, milloin käy huonosti, koska vähäinen henkilökunta ei aina ehdi puuttua kaikkiin fyysisiin yhteenottoihin.

- On puremista, potkimista, kivillä heittelyä ja nyrkillä lyömistä. Äkkinäisiin riitatilanteisiin ei ehdi välttämättä puuttua, kun on esimerkiksi yksin menossa ulos lasten kanssa. Joku saattaa lyödä nyrkillä toista tai kuristaa. Tällaisen kuristustilanteen selvitin juuri tänä syksynä.

Sallaa surettaa, kuinka monet lapset jäävät päivittäin ilman aikuisten riittävää huomiointia.

- Hiljaiset ja "helpot" lapset jäävät äänekkäiden ja vaativien lasten jalkoihin. Pidän tärkeänä huomioida jokainen lapsi heti aamulla tervehtimällä ja päivän aikana juttelemalla. Se ei onnistu aina.

Kristiina työskenteli pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa päiväkodissa yli kymmenen vuoden ajan. Hän irtisanoutui viime keväänä, kun stressi ja työtaakka kasvoi sietämättömäksi. Kristiinan mukaan lähes joka päivä aikuisia oli liian vähän lapsiin verrattuna. Päiväkotiin oli vaikea saada sijaisia, minkä Kristiina uskoo johtuvan siitä, että sana päiväkodin ongelmista oli kirinyt sijaisten korviin.

- Aamulla, kun tulin töihin, katsoin liitutaululta, ketkä olivat poissa.

Monesti kävi niin, että yhden pikkulapsiryhmän sijaan Kristiinan kontolle tuli hoitaa kahta lapsiryhmää samaan aikaan. Pahimmillaan alle 3-vuotiaita lapsia oli Kristiinan mukaan yhteensä 40. Hän pohti, kuinka kaikki selviävät päivästä hengissä.

- Sitten aloin vaan kirjaimellisesti huudella käytävillä apua, että voisiko joku muista ryhmistä tulla auttamaan. Samalla jaloissani oli kirkuvia pieniä lapsia ja vanhemmat katsoivat touhua silmät pyöreinä, että mitä täällä taas tapahtuu. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä aina halunneet jättää lapsia hoitoon tilanteen nähtyään.

- En minä voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. En voinut olla samaan aikaan lappaamassa puuroa lasten suuhun ja neuvottelemassa vanhempien kanssa eteisessä, että mitä on tekeillä. Kun päivät alkavat tuollaisella stressillä, ei töihin ollut kiva mennä.

Lähes kaikki aika meni siihen, että mahdollisia vaaratilanteita välteltiin. Mitään ylimääräistä kivaa, kuten maalaustuokiota tai retkiä ei voinut toteuttaa.

- Välillä toisen ryhmän työntekijät eivät olleet jättäneet tiedoksi lasten erityisruokavalioita tai mahdollisia sairauksia. Sellaiset tilanteet olivat todella kurjia ja pohdin, mitä ihmettä annan lapsille aamupalaksi. Lopulta järkeiltyäni, annoin vain kupin vettä, ettei vahingossa tule väärää puuroa.

Inkluusio nousee esiin myös Kristiinan puheissa ja hän pitää järkyttävänä tilannetta siitä, etteivät erityisen tuen lapset saaneet tarvitsemiaan avustajia.

Vuoden aikana Kristiinan päiväkodin 24:stä työntekijästä 14 irtisanoutui.

- Noin viisi vuotta sitten kukaan tällä alalla työskentelevä ei puhunut mistään terapiasta, mutta viimeisen vuoden aikana tosi moni kollega on sanonut, että joutuu käymään terapiassa työn takia.

Vaikka ensimmäiset vuodet Kristiina rakasti työtään, enää hän ei voisi kuvitellakaan palaavansa päiväkotiin töihin.

-?Koen, että olen antanut aivan kaikkeni. Aivan olematon palkka, ei mitään arvostusta ja hirveä stressi. Ei se ole sen arvoista.

Kuva: Colourbox

Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Miia Kemppi kommentoi Helsingin päiväkotien tilannetta yleisellä tasolla. Hän ei ota kantaa yksittäisiin tilanteisiin.

Kemppi painottaa, että Helsingissä on alueellisia eroja. Hänen mukaansa monilla alueilla tilanne on hyvä, mutta sitten on myös alueita, joille ei saada riittävästi työntekijöitä.

-?Alaa pitäisi saada vetovoimaisemmaksi ja teemme sen eteen paljon töitä. Järjestämme täydennyskoulutuksia, teemme opiskelijoiden kanssa enemmän yhteistyötä ja nykyään uusi työntekijä saa tutustua työhönsä kaksi päivää ennen kuin hänet lasketaan päiväkodin mitoitukseen mukaan.

Kemppi korostaa, ettei Helsingin varhaiskasvatus voi yksin ratkaista pääkaupunkiseudun työvoimapulaa, vaan esimerkiksi opiskelupaikkojen riittävyys ympäri maan pitää taata.

Kemppi ei ymmärrä työntekijöiden kritisointia inkluusiosta, sillä Helsingin varhaiskasvatuksessa ei ole tapahtunut hänestä minkäänlaista merkittävää rakenteellista muutosta.

-?Inklusiivisuus on käsitteenä laaja. Se tulee nähdä kaikkia lapsia koskevana ja varhaiskasvatukseen liittyvänä periaatteena, arvona ja kokonaisvaltaisena tapana nähdä. Näin lukee valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa.

Sen sijaan hän ymmärtää kritiikin runsaasta paperityöstä.

-?Lainsäädännön näkökulmasta varhaiskasvatus on muuttunut. Meillä on tullut paljon suunnittelua, dokumentointia ja kirjaamista. Yksittäiset työntekijät reagoivat siihen eri tavalla.

-?Emmehän me voi jättää varhaiskasvatussuunnitelmaa noudattamatta. Ne vain kuuluvat tähän aikaan, vuosia sitten näin ei ollut.

Miltä kuulostaa, että osa päiväkotien henkilökunnasta on syvästi uupunutta?

-?Se on harmi. Toivon, että sellaista ei joutuisi kokemaan. He tekevät ilman muuta todella tärkeää työtä lasten kanssa. Lapset ovat tulevaisuutemme.

-?Kyllä me työnantajana tahdomme panostaa varhaiskasvatuksen vetovoimaan ja siihen, että henkilöstö voi hyvin. Mietin myös tätä alaa koronan jäljiltä, että sehän ei ole pelkästään varhaiskasvatuksen ilmiö, että koetaan uupumusta. On taakkaa parilta vuodelta. Onhan henkilökunta joutunut joustamaan ja venymään. En kyseenalaista sitä.

Kemppi mainitsee konkreettisena tekona Helsingin pormestari Juhani Vartiaisen luotsaaman koordinaatioryhmän, joka pyrkii löytämään ratkaisuja päiväkotien henkilöstöpulaan.

- Lapset tarvitsevat tulevaisuudessa aikuisia ja meillä on tahtotila saada pätevät aikuiset töihin. Jos lähestymme asiaa negaatiolla ja kerrotaan vaan ongelmia, niin nuoret, jotka miettivät alalle hakeutumista, kyllä karkaavat. Teemme lapsillemme ja tulevaisuudelle isomman ongelman silloin.

-?Ajattelen, että meidän pitää kiinnittää enemmän vahvuuksiin huomiota. Mieluummin tsempattaisiin vahvuudella. Me jaksamme kyllä ja saamme tämän homman hoidettua, Kemppi sanoo ja lisää:

- Tämä on todella antoisaa työtä. Haasteita riittää jokaisella alalla ja niitä ei tarvitse säikähtää. Kyllä me yhdessä saamme ne ratkaistua, Kemppi päättää.

Kuva: Colourbox

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 14:37:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.