Ilta Sanoma

Erika Vikman avaa rakkaushistoriaansa perjantain Vain elämää -jaksossa.

Erika Vikmanin mukaan hänen ja Dannyn suhteen paljastuttua elämä oli rankkaa, sillä ihmiset eivät ottaneet heidän suhdettaan tosissaan.

Erika Vikmanin mukaan hänen ja Dannyn suhteen paljastuttua elämä oli rankkaa, sillä ihmiset eivät ottaneet heidän suhdettaan tosissaan. Kuva: Janne Aaltonen

Poptähti Erika Vikman kruunattiin tangokuningattareksi kesällä 2016.

Sen jälkeen hän on luonut nahkansa uudelleen ja vallannut näyttävästi alaa kotimaisen discopopin saralla. Vikmanin Syntisten pöytä -hittiä on striimattu musiikkipalvelu Spotifyssa lähes 10 miljoonaa kertaa, Nelosen tiedotteessa kerrotaan.

Vikman on mukana Vain elämää -ohjelman uudella kaudella, ja omassa jaksossaan hän puhuu aiheesta, joka on ollut vahvasti läsnä hänen uransa eri vaiheissa - suhteestaan 50 vuotta vanhempaan iskelmälegendaan Dannyyn. Erikan ja Dannyn romanssi alkoi vuonna 2016.

- Meille syntyi omalaatuinen suhde. Tavallaan se perustui työhön ja mentorointiin. Minua kiinnosti tarinat Dannyn uran varrelta, millaista oli olla artisti eri vuosikymmenillä, Vikman kertoo jaksossa.

- Siinä on ollut paljon kerrottavaa. Sitten siinä tapahtui niin, että rakastuin tähän ihmiseen. Se yllätti todella paljon, koska ikäeroa on jonkin verran. Mielestäni kaikki asiat, jotka liittyvät tunteisiin, niitä ei tarvitse selittää tai järkeillä, Vikman kertoo.

Erika Vikmanin mukaan ennakkoluulot varjostivat hänen ja Dannyn suhdetta.

Erika Vikmanin mukaan ennakkoluulot varjostivat hänen ja Dannyn suhdetta. Kuva: Janne Aaltonen

Danny ja Erika Vikman ovat yhä läheisiä, vaikka heidän romanttinen suhteensa onkin jo historiaa.

- Danny rakensi kanssani peruspohjaa alkaneelle uralleni, jota loimme yhdessä. Danny on seurannut uraani ylpeästi, mikä on todella hienoa.

Ohjelmassa myös mukana oleva laulaja Pete Parkkonen uskoo Vikmanin ja Dannyn saaneen lokaa niskaansa suhteensa takia. Hänen mielestään on kuitenkin upeaa, miten tiukasti kaksikko piti kiinni rakkaudestaan kaikesta huolimatta.

Vikman myöntää suhteen paljastumisen olleen raskasta aikaa.

- Olin juuri tullut tangokuningattareksi, ja siitä alkoi oikea urani. Lehdet olivat huomanneet minun ja Dannyn yhteistyön, ja meitä alettiin jahdata. Siinä vaiheessa olimme jo ehtineet rakastua.

- Ihmisten on vaikea nähdä sitä, koska kyseessä on vanha legenda ja nuori kaunis nainen. Siinä oli ajatus, että mitä toinen hyötyy toisesta. Ei ajateltu, että kahden ihmisen sielut kohtasivat. Minua pelotti, mitä tapahtuu asian tultua julki.

Ennakkoluulot varjostivat Vikmanin mukaan onnellista suhdetta.

- Danny on edelleen tosi rakas ihminen mulle, Vikman toteaa.

Erika Vikman ja Danny alkoivat seurustella vuonna 2016. He erosivat vuonna 2020.

Erika Vikman ja Danny alkoivat seurustella vuonna 2016. He erosivat vuonna 2020. Kuva: Minna Ohtamaa

Lopulta yhteinen lomamatka paljasti suhteen koko Suomelle.

- Meitä seurattiin eräälle ulkomaanmatkalle, ja meistä saatiin oikein hienot kuvat uima-altaalla. Juorulehden kannessa oli kuva, joka ei jättänyt ainakaan mitään epäilyksiä.

- Sitten kaikki kääntyi ylösalaisin, eikä minua pidetty enää tangokuningattarena ja artistina, vaan minua pidettiin Dannyn tyttöystävänä ja ystävättärenä.

Vikman kertoo, että ihmisten ennakkoluulojen kohtaaminen oli ajoittain rankkaa.

- Jos menimme yhdessä vaikka Prismaan, ihmiset saattoivat naureskella.

Ohjelman yksi laulaja, Yona, on tuntenut Vikmanin muutaman vuoden ajan, ja he ovat keskustelleet elämän eri käänteistä yhdessä. Laulajat ovat keskustelleet myös Vikmanin ja Dannyn suhteesta.

- Minulle on tullut aina todella selväksi, että ne tunteet ovat aitoja ja syviä, Yona sanoo jaksossa.

Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20. Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 12:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.