Ilta Sanoma

Eteläpohjalainen Volvo-mies esitti kovan vaatimuksen myyjäliikkeelle kaksi vuotta autokaupan solmimisen jälkeen.

Auton vikamuistit luettiin, mutta tallentuneena ei ollut satunnaisia eikä pysyviä vikoja.

Auton vikamuistit luettiin, mutta tallentuneena ei ollut satunnaisia eikä pysyviä vikoja. Kuva: Harry Kuurio

Mies oli ajanut Volvo XC60 -henkilöautollaan kahden vuoden aikana noin 57?000 kilometriä. Kilometrimäärä oli niin komea, että se vastasi puoltatoista kierrosta maapallon ympäri.

Kuluttaja sai Volvon alleen kesällä 2019. Auto oli otettu alun perin käyttöön 2014. Kaupanteon hetkellä autolla oli ajettu 81?700 kilometriä. Autosta eteläpohjalainen maksoi 34?500 euroa.

Autossa oli vaihteistovika, jota kuluttajan mukaan ei saatu puolentoista vuoden aikana korjattua.

Niinpä Volvo-mies esitti myyjäliikkeelle vaatimuksen, jollaisia tuskin tulee joka viikko vastaan: hän vaati kaupan purkua siten, että liike palauttaa myyntihinnasta 85 prosenttia eli 29?384,50 euroa.

Vain 15 prosenttia kuluttaja oli valmis ottamaan omaan piikkiinsä, vaikka olikin ajanut melkoisen lenkin parin vuoden aikana. Vaatimustaan kuluttaja perusteli autossa olevalla vialla.

Mies oli ostanut Volvonsa pohjoissavolaisesta autoliikkeestä, joka kiisti kuluttajan vaatimuksen.

Myyjä muistutti, että automaattivaihteiseen Volvoon vaihdettiin tiivisteet vaihto-ongelman korjaamiseksi.

Asiakas oli kuvannut remontin jälkeen myyjälle terävää vaihtotapahtumaa, mutta sitä ei liikkeessä ollut todennettu yrityksistä huolimatta, vaikka autoa tutkittiin.

Vaihteisto-ongelmaa selvittänyt yritys tutki "kovia vaihtoja" nelos- ja viitosvaihteilla.

Selvityksen mukaan vikaa ei löydetty korjaamolla. Autolla ajettiin koeajoa, mutta vaihdot sujuivat ongelmitta.

Auton vikamuistit luettiin, mutta tallentuneena ei ollut satunnaisia eikä pysyviä vikoja. Autoon oli tehty aiemmin sopeutusajot. Mitään poikkeavaa ei löytynyt.

Lue lisää: Saako yhdeksän vuotta vanhan 127?000 km ajetun auton vaihteisto hajota ja kenen kuuluu se maksaa? Näin kävi Päijät-Hämeessä

Kuluttajariitalautakunta antoi ongelma-Volvosta ratkaisunsa kesäkuussa. Se totesi saamiensa selvitysten perusteella, että Volvoa oli korjattu ja tutkittu ajettujen 57?000 kilometrin aikana useita kertoja myyjäliikkeen piikkiin. Mitään vikaa ei vaihteistosta ollut löytynyt.

Valmistaja oli ehdottanut vaihteiston sopeutusta, mikäli vika vielä ilmenisi.

Lautakunnalta kuluttaja sai selvää tekstiä:

"Kaupan kohteen ei ole näytetty olleen sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen huonompi kuin ostajalla on ollut perusteltua aihetta odottaa."

Lautakunta katsoi, ettei autossa ollut enää sille tehtyjen korjausten jälkeen hyvitykseen oikeuttava virhettä eikä lautakunta suosittanut hyvitystä. Päätös oli yksimielinen.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.