Ilta Sanoma

Jarno Limnéll: "Tällä sota tuodaan yhä enemmän tavallisten venäläisten iholle"

Sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll ei povaa valoisaa tulevaisuutta Vladimir Putinin johtamalle Venäjälle.

Sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll ei povaa valoisaa tulevaisuutta Vladimir Putinin johtamalle Venäjälle. Kuva: MIKKO STIG / LEHTIKUVA, REUTERS, GAVRIIL GRIGOROV / AFP

"Aamun uutiset kertovat epätoivosta Kremlissä. Putin ei tuhoa pelkästään Ukrainaa, vaan myös Venäjän. Putin häviää tämän sodan."

Näin koruttoman ennusteen sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll suuntasi Twitterissä Venäjän suuntaan liittyen maan julistamaan liikekannallepanoon.

- Uskon, että tämän seurauksena Venäjän mahdollisuudet sodassa heikkenevät entisestään. Vääjäämätön tappio on edessä, Limnéll kommentoi Ilta-Sanomille.

Limnéll nostaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskiviikkoaamuna antamasta käskystä kaksi keskeistä kohtaa - joista kumpikaan ei ole hyvä Venäjän kannalta.

Ensinnäkin Venäjän sodan ympärille luoma narratiivi on nyt muuttunut. Tähän asti sodassa on ollut Venäjän mukaan "erikoisoperaatiosta".

- On puhuttu tsaarin aikaiselle suur-Venäjälle kuuluneiden maa-alueiden vapauttamisesta natsivallan ikeestä. Sillä on perusteltu maan toimia Ukrainassa, Limnéll kuvailee.

Heikon sotamenestyksen vuoksi Ukraina ei kuitenkaan enää riitä yksin syylliseksi Venäjän sotakertomuksessa

Putinin keskiviikkoisen puheen jälkeen Venäjän pahin vastustaja on Limnéllin mukaan vaihtunut Ukrainasta "pahaan länteen", jolla viitataan muun muassa Yhdysvaltoihin ja sotilasliitto Natoon.

Keskiviikkona pitämässään puheessa Putin esimerkiksi totesi lännen haluavan tuhota Venäjän, kuten he aikanaan hajottivat Neuvostoliitonkin.

- Tässä palataan Venäjän aiempaan tarinaan, jossa sisäpoliittisia toimia perustellaan ulkoisella uhkalla. Nyt länsimaiden uhalla halutaan perustella osittaisen liikekannallepanon tarpeellisuutta. Saa nähdä, kuinka hyvin tämä tarina enää uppoaa.

Toisena tärkeänä seurauksena Limnéll nostaa sen, että osittaisen liikekannallepanon jälkeen Venäjä ei enää pysty pitämään sodan todellisuutta täysin pimennossa kansalaisilta.

Limnéll pitää liikekannallepanon julistusta jopa hieman yllättävänä. Nyt kuultu julistus liikekannallepanosta ja 300?000 uuden reserviläisen kokoamisesta on hänen mielestään jo itsessään karu viesti Venäjän kansalle.

-Tällä sota tuodaan yhä enemmän tavallisten venäläisten iholle. Ehkä myös todellisuus Venäjän tappioista Ukrainan rintamalla avautuu myös yhä enemmän ihmisille.

Asiantuntijat ovat jo arvioineet, ettei Venäjä tule saavuttamaan osittaisella liikekannallepanolla suurta käännettä sodassa.

Limnéll arvioi uusimman toimenpiteen ajavan Venäjän pidemmällä aikavälillä yhä pahempaan sisäiseen hajaannukseen, koska menestys rintamalla voi uhmakkaasta julistuksesta huolimatta jäädä edelleen saavuttamatta.

- Tässä voi nähdä merkkejä, että Kremlissä on osittainen paniikki menossa, ja jotain on nyt vaan tehtävä.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 01:18:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.