Ilta Sanoma

Googlen analytiikan perusteella venäläiset ovat viimeisen vuorokauden aikana etsineet ohjeita Venäjältä poistumiseen huomattavan kovalla tahdilla.

Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon keskiviikkoaamuna. Puolustusministeri Sergei Shoigu (vas.) kertoi myöhemmin, että määräys koskee noin 300 000 reserviläistä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon keskiviikkoaamuna. Puolustusministeri Sergei Shoigu (vas.) kertoi myöhemmin, että määräys koskee noin 300 000 reserviläistä. Kuva: Sputnik / Reuters

Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi keskiviikkoaamuna pitämässään puheessa osittaisen liikekannallepanon. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan määräys koskee 300?000 reserviläistä, mutta puheen vaikutukset ovat selvästi olleet tuota joukkoa laajempia.

Googlen hakukoneen analytiikka kertoo, että lauseen "kuinka poistua Venäjältä" käytössä on nähty viimeisen 24 tunnin aikana merkittävä piikki. Hakutermiä on käytetty erityisesti Pietarissa ja Moskovassa, mutta myös esimerkiksi Novosibirskin ja Rostovin alueilla.

Vielä tarkemmin sanankääntein venäläiset ovat myös googlanneet "kuinka poistua Venäjältä liikekannallepanon aikana". Näiden ohella venäläiset hakevat nyt myös, mihin maihin he voivat poistua viisumivapaasti.

Keskiviikon piikki hakutilastoissa on merkittävä, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen, joka on nähtävissä Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa. Googlen analytiikka kertoo myös, että Venäjän hallinnon suoltamasta propagandasta Ukrainaan liittyvät uutiset ovat olleet maan haetuimpia aina helmikuusta eteenpäin.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 01:07:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.