Ilta Sanoma

Kanadan pääministeristä Justin Trudeausta leviää lauluvideoita, joissa hän esittää sangen tunnollisesti Queenin Bohemian Rhapsodyn juuri ennen kuningattaren hautajaisia.

Justin Trudeaun syytetään epäkunnioittaneen kuningattaren muistoa

Justin Trudeaun syytetään epäkunnioittaneen kuningattaren muistoa "karaokevedollaan" lauantai-iltana 17. syyskuuta. Kuva: LEHTIKUVA / AFP

Kuningatar Elisabet II:n historiaan jääviä hautajaisia vietettiin Lontoossa 19. syyskuuta maanantaina.

Paikalla noin 2?000:n vieraan joukossa oli ennennäkemätön määrä myös valtiojohtajia, kuninkaallisia ja muita arvovieraita.

Myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau saapui hautajaisiin, mutta hänet bongattiin BBC:n mukaan kaksi päivää ennen hautajaistilaisuutta hyvin erilaisissa tunnelmissa.

Pääministeri nimittäin kuvattiin lontoolaisessa hotellissa laulamassa pianon säestämänä ikonisen brittibändin Queenin kappaletta sangen tunnollisesti. Punapaitainen pääministeri oli valinnut karaokekappaleekseen Bohemian Rhapsodyn, jota muusikko Gregory Charles säesti hotellin aulassa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau saapui vaimonsa Sophie Grégoiren kanssa Elisabetin hautajaisiin maanantaina 19. syyskuuta.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau saapui vaimonsa Sophie Grégoiren kanssa Elisabetin hautajaisiin maanantaina 19. syyskuuta. Kuva: POOL / Reuters

Kanadalaisen The Globe and Mailin mukaan Trudeaun ja Charlesin lisäksi mukana laulamassa oli muita hotellin asiakkaita ja muuta pääministerin mukana tullutta seuruetta.

Charlesin mukaan laulukimara oli kestänyt jopa pari tuntia, ja muistutti Charlesia karibialaisista hautajaisista, joissa syvällisiä, kuolleen kunnioittamisen ja elämänilon hetkiä vietetään samanaikaisesti.

- Se oli hyvin hauskaa, Charles kertoi The Globe and Mailille.

Trudeaun edustaja on vahvistanut sosiaalisessa mediassa levinneet videot aidoiksi, mutta BBC:n mukaan ei ole varmuutta siitä, kuka videot kuvasi.

Edustajan mukaan pääministeri Trudeau kokoontui illallisen jälkeen muiden Kanadasta hautajaisiin kutsuttujen kanssa viettämään loppuiltaa.

- Gregory Charles, tunnettu muusikko Kanadan Quebecista, soitti pianoa hotellin aulassa, ja muut pääministeri mukaan lukien liittyivät joukkoon.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau tapasi Britannian uuden kuninkaan, Charles III:n syyskuun 17. päivä ennen kuningattaren valtiollisia hautajaisia.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau tapasi Britannian uuden kuninkaan, Charles III:n syyskuun 17. päivä ennen kuningattaren valtiollisia hautajaisia. Kuva: Stefan Rousseau / AFP

Edustaja totesi, että pääministeri on osallistunut useisiin aktiviteetteihin kuningattaren muistoksi.

Pääministeriä kritisoitiin kovin sanakääntein kunnioituksen puutteesta Elisabetin hautajaisten alla.

Globe and Mailin kolumnistin Andrew Coynen mukaan pääministerin käytöstä ei voi kuvailla vain noloksi.

- Nolous ei riitä kuvailemaan tätä. Kyllä, joskus ihmisten täytyy päästää höyryjä. Ei ole olemassa todisteita, että hän olisi humalassa. Mutta oikeasti - hän on pääministeri, julkisessa tilassa ja juuri ennen kuningattaren hautajaisia. Näinkö hän käyttäytyy? Coyne kirjoittaa Twitterissä jakaen samalla Daily Mailin jutun pääministeri Trudeausta.

- Monet kommentoivat, että Trudeaun tuoreimmat käänteet Lontoossa eivät ole "iso asia", "me kaikki suremme omalla tavallamme". Väärin. Hän on Kanadan pääministeri, joka edustaa Kanadaa kuningattaren suruviikolla, twiittasi myös Kanadan entinen Israelin-suurlähettiläs Vivian Bercovici.

- Hän on valtiomme päämies. Hänen pitäisi kasvaa aikuiseksi, hän sivalsi.

Trudeaun käytös on kerännyt myös puolusteluja.

Valtiotieteen apulaisprofessori Emmett Macfarlane Waterloon yliopistosta Ontariosta twiittasi, että pääministeri vain laulaa.

- Tämä ei vedä vertoja kaikille niille noloille asioille, joita Justin Trudeau on sanonut tai tehnyt.

Musiikkijournalisti Adam Feibel sen sijaan puolusti Trudeauta hauskan sanaleikin kautta.

- En usko, että Justin Trudeau laulamassa Bohemian Rhapsodya oli epäkunnioittavaa kuningatarta kohtaan, mutta tiedän sen verran karaokesta, että epäilen laulun olleen epäkunnioittava Queenia kohtaan, Feibel vitsaili.

Ilta Sanoma
jeudi 22 septembre 2022 00:22:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.