Ilta Sanoma

Suomi ei voi Häkkäsen mukaan enää ajatella, että joka tilanteeseen olisi oikeudellisesti täydellinen ratkaisu. Valiokuntien puheenjohtajat kirittävät hallitusta valmistautumaan lainsäädännöllä jo ennakolta siihen, että Venäjän osittainen liikekannallepano tulee aiheuttamaan maassa sisäistä levottomuutta.

Kuva: Seppo Solmela, Seppo Kärki / IS, Emmi Korhonen / Lehtikuva

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Antti Häkkäsen (kok) mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli ajautunut Ukrainan sotatoimien kanssa tilanteeseen, jossa hän joutui joko ottamaan askeleen taaksepäin tai ylittämään uuden riskinoton kynnyksen.

- Osittainen liikekannallepano ei tullut yllätyksenä. Se on nähty jo viime viikkojen aikana, että Ukraina on menestynyt alueidensa vapauttamisessa ja Venäjä on kokenut merkittäviä tappioita.

Presidentti Putin ilmoitti tänä aamuna, että Venäjä aloittaa osittaisen liikekannallepanon. Tämä tarkoittaa 300?000 venäläisen kutsumista palvelukseen.

Puolustusministeri Sergei Shoigu lausui, että Venäjä ei taistele "niinkään Ukrainaa kuin länttä vastaan".

Lue lisää: Putin julisti osittaisen liike­kannalle­panon - Puolustus­voimat: tähän on varauduttu

Lue lisää: Venäjän puolustus­ministeri kertoi ensi kertaa sitten maalis­kuun Ukrainassa kuolleiden venäläisten määrän

Häkkäsen mielestä osittainen liikekannallepano kertoo kasvavista ongelmista Venäjän sotavoimien kyvyissä. Venäjällä on kiire, koska Ukrainalla on paljon motivoitunutta miehistöä ja merkittävää lännen taloudellista ja aseellista apua.

- Venäjä yrittää valheellisilla kansanäänestyksillä mahdollisimman nopeasti betonoida valtion suvereniteetin piiriin Itä-Ukrainan osia, jotta ne tulisivat ydinasedoktriinin suojan piiriin.

Hänen mukaansa ei ole lainkaan varmaa, onnistuuko Venäjä ylipäätään merkittävän reserviläisjoukon kouluttamisessa tai motivoimisessa.

- Jatkossa rintamalle lähdetään viemään yhä enemmän tavallisia Venäjän kansalaisia. Tämä tulee aiheuttamaan sisäisesti levottomuutta ja muuttaa sodan luonnetta.

Lue lisää: Putinin puhe aloitti vyöryn: Lukuisia lentoja myyty loppuun Venäjällä

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) vakuutti tänään, että Suomen lähialueilla on tällä hetkellä rauhallista.

Häkkäsen mukaan tilanne luo kuitenkin arvaamattomuutta. Väestöliikkeeseen tulee hänen mukaansa varautua realistisilla keinoilla.

- Tarvitaan selkeitä kovia keinoja, joilla voidaan rajoittaa rajaliikennettä ja muita ilmiöitä, joita voi aiheutua Venäjän sisäisen kehityksen seurauksena.

Hän kannustaakin pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitusta olemaan "enemmän realisti kuin idealisti".

Häkkäsen mielestä hallituksen tulee varautua myös siihen, että joka tilanteeseen ei ole oikeudellisesti täydellisiä ratkaisuja.

- Marinin hallituksen kannattaa olla hereillä. Emme voi enää ajatella, että Suomi käyttäytyy puhtain oikeusvaltionormein aivan kuin naapurimaa ei kävisi sotaa. Että Suomi täysin ymmärtämättä tätä isoa kuvaa toimisi täysin normaalilla tavalla.

- Se olisi täysin sinisilmäistä ja naiivia. Valitettavasti tämä sinisilmäisyys ja naiivius tulee koko ajan rivien välistä esiin, kun kuuntelee ministerien ja virkamiestenkin lausumia.

Myös läntisestä rintamasta on hänen mukaansa pidettävä tiukasti kiinni ja Ukrainan kovaakin aseellista ja taloudellista tukea vahvistettava.

Lue lisää: Sdp:n Mäkysen kommenteista nousi kohu somessa - näin Mäkynen selittää sanojaan

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo, että Putin haluaa liikekannallepanolla lähettää länsimaille viestin, että hän on valmis tappioista ja poliittisista seurauksista piittaamatta jatkamaan ja kiihdyttämään sotaa.

- Se viesti kannattaa ottaa vakavasti. Putin haluaa sillä lannistaa länsimaat, mutta länsimaiden tulee reagoida siihen täysin päinvastoin, eli kiihdyttää Ukrainalle annettavaa materiaalista ja muuta tukea, hän sanoo.

Hänen mukaansa Venäjällä ei ollut henkilöstön määrän kannalta muuta vaihtoehtoa kuin liikekannallepano.

- Venäjä on kokenut suurempia tappioita rintamalla ja sillä on ollut suurempia vaikeuksia rekrytoida uutta henkilöstöä kuin se odotti sotaan lähtiessään.

Halla-aho muistuttaa, että Venäjä on yrittänyt värvätä vapaaehtoisia rahalla ja pyrkinyt värväämään vankeja lupaamalla heille lievennyksiä tuomioihin tai vapautusta palveluksen jälkeen. Tulokset ovat olleet kummassakin tapauksessa hyvin laihoja.

Sikäli kun Venäjä saa mobilisoitua uutta väkeä, kestää se Halla-ahon mukaan joka tapauksessa useita kuukausia.

- Nyt on erityisen tärkeää, että ukrainalaiset kykenisivät lyömään Venäjän taistelukentällä. Sen vuoksi on tärkeää, että Ukrainalle annettavaa sotilaallista apua lisätään.

Halla-ahon mielestä on selvää, että Suomen pitäisi lakata myöntämästä viisumeita venäläisille muuten kuin aivan poikkeuksellisissa tilanteissa.

- Suomen pitäisi myös estää venäläisten maahan pääsy silloinkin, kun heillä on jonkun muun Schengen-maan myöntämä viisumi.

Lue lisää: Paine viisumi­rajoituksiin kasvaa - hallitus on täys­jumissa

Lue lisää: IS-kysely: Suomalaiset haluavat lopettaa viisumien myöntämisen venäläisille - "Harvinaisen selvät luvut"

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps) vaatii hallitusta valmistautumaan itärajan sulkemiseen tarvittaessa.

Hänen mukaansa voidaan olettaa, että paine kasvaa myös Suomen vastaisella rajalla, kun venäläiset pyrkivät välttämään rintamalle joutumisen.

- Jos jotain liikehdintää alkaa meidän rajojamme kohti tulla, niin rajalain pykälät, jotka mahdollistavat koko itärajan sulkemisen, täytyy välittömästi ottaa käyttöön.

- Puolustusministerin mukaan Suomen rajalla on rauhallista. Näin on tällä hetkellä, mutta tilanne voi hyvin nopeasti muuttua, Purra sanoo. Tuolloin toimenpiteiden täytyy hänen mukaansa olla nopeita ja täsmällisiä.

Eduskunta hyväksyi heinäkuussa rajalakiin uudet pykälät, jonka nojalla koko itäraja voitaisiin sulkea laajamittaisen maahantulon tai maahantulon välineellistämisen tilanteessa. Turvapaikanhaku taas voitaisiin keskittää yksittäiselle rajanylityspaikalle tai Helsinki-Vantaan lentokentälle.

- Tätä on hyödynnettävä heti, ensisijaisena toimenpiteenä. Massoja ei saa päästää rajan yli, olipa varsinainen syy sitten mikä tahansa, Purra vaatii.

- Putin totta kai tietää kansan liikehdinnän seuraavan liikekannallepanosta. Välineellistämisen ja ei-välineellistämisen raja on hiuksenhieno.

Latvia ilmoitti tänään, ettei se aio turvallisuussyistä tarjota turvapaikkaa yhdellekään Venäjän osittaista liikekannallepanoa pakenevalle venäläiselle.

Näin Suomenkin pitää Purran mukaan toimia.

Myös turistiviisumien myöntäminen venäläisille pitäisi viimeistään nyt lopettaa, hän linjaa.

- Edelleen voimakkaasti kiritämme hallitusta, että lainsäädäntö tai toimenpiteet saadaan nopeasti aikaiseksi.

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 20:32:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.