Ilta Sanoma

- Lopulta jo ajatus töihin lähdöstä kuristi kurkkua ja itkin meikatessani ennen esiintymistä, Erika Vikman avautuu Anna-lehdessä.

Erika Vikman on kertonut synkistä ajoistaan avoimesti.

Erika Vikman on kertonut synkistä ajoistaan avoimesti. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Poptähti Erika Vikman, 29, on kertonut julkisuudessa loppuunpalamisestaan ja paniikkihäiriöstään. Tuoreessa Anna-lehden haastattelussa hän muistelee ensimmäistä paniikkikohtaustaan ja avautuu hetkestä, jolloin hän sai diagnoosin.

Vikman sai ensimmäisen kohtauksen syksyllä 2019, kun hän ajoi autossa Länsiväylää kohti kotia.

- Yhtäkkiä veri pakeni päästä, sydän hakkasi ja kädet puutuivat. Tuntui, että taju lähtee. Olin varma, että kyse on sairauskohtauksesta. Lopulta ei auttanut kuin jättää auto huoltoasemalle ja jatkaa taksilla, hän kertoo Annan haastattelussa.

Vikman suuntasi pian lääkärin vastaanotolle, jossa hän oireilusta väsyneenä purskahti itkuun. Lääkäri diagnosoi laulajalle paniikkihäiriön.

- Minua vaivasi paniikkihäiriö. Se on kehon tapa reagoida pitkään jatkuneeseen stressiin. Olin painanut duunia tauotta ja yksityiselämässäkin oli murheita, Vikman ruotii Anna-lehdessä.

Vikman on kertonut aiemmin julkisuudessa, että kohtaukset iskevät herkimmin stressaavissa tilanteissa, toisinaan peräti kesken keikan.

- Kykenin juuri ja juuri hoitamaan oman osuuteni, mutta pari kertaa kohtaus pakotti minut syöksymään lavalta. Lopulta jo ajatus töihin lähdöstä kuristi kurkkua ja itkin meikatessani ennen esiintymistä, hän avautuu Annassa.

Vain elämää -kuvauksia Vikman kuvailee Annassa "parantolaksi". Hän alkoi vähentää juhlimista ja keskittyi pitämään huolta itsestään.

Lue lisää: Erika Vikman romanssihuhuista Vain elämää -kollega Jyrki69:n kanssa: "En tunne enää niin pahasti yksinäisyyttä"

Kuva: Terhi Ylimäinen

Vikman on kertonut paniikkihäiriöstään faneilleen sosiaalisessa mediassa.

- Kun kohtaus tulee voimakkaana, en pysty laulamaan, vaan mun on pakko käydä lavan takana ottamassa happea ja rauhoittumassa. Kohtaus on itselleni aina musertava ja pelottava kokemus, mutta toistaiseksi olen keikalla sellaisen saadessani pystynyt keräämään itseni tosi nopeasti ja jatkamaan esiintymistä, laulaja kirjoitti Instagram-päivityksessään huhtikuussa.

Lue lisää: Erika Vikmanilta tunteikas avautuminen - sai paniikkikohtauksen ja joutui lähtemään lavalta kesken biisin

Vikmanille on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Hän nousi ryminällä Suomen suosituimpien artistien joukkoon vuonna 2020. Elokuussa 2021 hän sanoi IS:n haastattelussa huomanneensa, että aivan yhtä ryminällä kävi selväksi suosion seuraukset. Ura on vaatinut uhrautumista ihmissuhteissa ja aiheuttanut toisinaan yksinäisyyttä.

- Nykyään on vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin. Omien ystävien seurassa on helppo olla, mutta huomaan rajoittavani elämääni. Jätän menemättä paikkoihin sen takia, että jotenkin on helpompaa olla yksin seinien sisällä.

Arkea ovat tahdittaneet keikat ja musiikinteko.

- Välillä musta tuntuu, että mä elän uraani, mutta välillä mietin, että elänkö mä elämääni? Elämä on täynnä valintoja. Voisinhan mä valita myös toisin, Vikman pohti tuolloin.

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 18:26:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.