Ilta Sanoma

Suomessa huokaistiin helpotuksesta, ettei koko Fortum mennyt nurin Uniper-seikkailunsa myötä. Kyseessä oli kuitenkin erittäin kallis opetus siitä, miten valtio, sen yhtiö ja hallitus pärjäävät pörssimaailmassa, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Valtion omistajauhkauksen jäljet on perattava vielä Fortumin Uniper-seikkailujen jäljiltä.

Valtion omistajauhkauksen jäljet on perattava vielä Fortumin Uniper-seikkailujen jäljiltä. Kuva: Frederick Florin / AFP, HEIKKI SAUKKOMAA / Lehtikuva

Fortum ja Saksan valtio pääsivät sopuun Uniperin kansallistamisesta.

Suomessa ensimmäinen reaktio oli helpotus: pahemminkin olisi voinut käydä.

Ensimmäisenä kiittivät pörssikurssit. Fortum ampaisi reippaaseen 15 prosentin nousuun.

Mutta opetus oli kallis, todella kallis.

Arvioista riippuen vähintään 5,5 miljardia, luultavasti enemmän, paloi taivaan tuuliin - tässä vaiheessa.

Lue lisää: Fortumin toimitusjohtaja vahvistaa: Uniper-seikkailuun paloi lähes 6 miljardia euroa

Veronmaksajia asia koskettaa, sillä valtio omistaa pörssiyhtiö Fortumista 51 prosenttia.

Jos jokin asia pitää vielä läpivalaista, on se Fortumin tammikuussa Uniperille antama kahdeksan miljardin tukipaketti: neljän miljardin laina ja neljän miljardin takaus.

Fortum saa rahat takaisin, kiitos siitä.

Lisäksi Fortum saa Uniperin osakkeista puolisen miljardia. Taskurahat maksetusta 7 miljardista.

IS:lle arvioidaan, että suurin virhe oli juuri tammikuun tukipaketti, koska se sitoutti kohtalokkaasti sekä Fortumin ja Uniperin yhteen - ja sitä kautta myös Suomen valtion, Fortumin enemmistöomistajan.

Riskit realisoituivat pahimmalla tavalla.

Mitä tammikuussa tapahtui ja siunasiko hallitus ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) Fortumin päätöksen - tai oliko siitä tietoinen?

Tuppurainen lienee huokaissut ensimmäisenä, että kahdeksan miljardin paketti tulee takaisin.

Tuppuraisen mukaan Fortumin Uniper-sopimus oli väistämätön päätös, joka tehtiin poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. Hänen mukaansa ratkaisu mahdollistaa Fortumille sodan aiheuttamien tappioriskien rajauksen.

Lue lisää: Tuppurainen: "Fortumin hallitus on tehnyt väistämättömän päätöksen"

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kommentoi, ettei yhtiö ole tyytyväinen. No ei varmaan.

Pörssiyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja, Korjausliikkeen puheenjohtaja Petri Roininen on kommentoinut ahkerasti Fortumin ja Uniperin tilannetta.

Hän sanoo IS:lle, että yksi asia sekä nykyisen että tulevien hallitusten on syytä ottaa opiksi: se, ettei Fortumin, valtion kannalta keskeisen infrastruktuuriyhtiön paikka ole ylipäätään pörssissä.

- On käynnistettävä keskustelu, että valtion ei pidä omistaa mitään kriittistä infraa pörssissä, Roininen sanoo.

Roinisen mukaan riskejä on liikaa, eikä pienimmästä päästä ole valtionyhtiöiden palkkajohtajien sitoutumattomuus, tai eräänlainen seikkailunhalu (ilmaisu toimittajan).

- Ei ole sattumaa, ettei tällaista tapahdu Herlineille Koneessa, Roininen vertaa.

Roinisen mukaan politiikka ja talous joutuvat epäsymmetriseen tilaan, eikä sellaisesta mitään hyvää seuraa.

Kokonaistappiot ovat siis vähintään 5,5 miljardia. Mutta ei tässä kaikki.

Venäjällä Fortumin omistusten arvo on noin viisi miljardia. Sijoitusten arvo on täysin kohtalon käsissä, varsinkin kun presidentti Vladimir Putin määräsi jo Venäjälle osittaisen liikekannallepanon.

Kaikki muistuttavat, että pohjimmiltaan Fortum on tuottava firma.

Ehkä hyvään saldoon kuuluu sekin, että Fortum saa oikeuden tehdä ensisijaisen tarjouksen Uniperin Ruotsin vesi- ja ydinvoimasta. Tarjous on voimassa vuoteen 2026. Toisaalta nekin on jo kertaalleen ostettu.

Fortumia päästään puimaan vielä perussuomalaisten tekemässä välikysymyksessä hallituksen energiapolitiikasta.

Siinä keskustelussa syyttömät ovat harvassa, sillä kohtalokas Uniper-kauppa pantiin alkuun Juha Sipilän (kesk) hallituksen aikana 2017.

Mutta ilman kolhuja ei pääse myöskään pääministeri Sanna Marin (sd).

Kun puhuri puistelee suomalaisia valtionyhtiöitä, silloin pääministerin ei kannata olla biletys- ja tekstiviestituulella.

Yksi taho on kuitenkin ollut kriisin keskellä kalaäänetön.

Nimittäin Fortumista Nokiaan siirtyneet alkuperäiset strategit, ex-toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja ex-hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf.

Toisaalta tulipahan uusi ennätys.

Valtion teleyhtiö Sonera osti 2000-luvun alussa umts-toimilupia 4,3 miljardilla - ja ne todettiin lopulta arvottomaksi, kuten ainakin tuolloinen liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) hyvin muistaa kyseisen ilmatilan osto-operaation.

Suurin osa rahoista, yli 3 miljardia, meni silloinkin Saksaan.

Tätä tarinaa olisi kannattanut muistella, ennen kuin Fortum lähti hallituksen tuella Saksaan marjamatkalle.

Jo keihäänheittäjä Seppo Räty sanoi aikoinaan, että Saksa on paska maa.

Mutta mitähän Räty sanoisi nyt Fortumin johdosta ja hallituksen omistajaohjauksen tasosta?

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 16:02:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.