Ilta Sanoma

S-Pankin nimissä tehtävä ja koko kesän jatkunut tekstiviestihuijaus on jälleen saanut uuden muunnoksen.

S-Pankin nimissä lähtevät huijausviestit ovat piinanneet suomalaisia jo kuukausia.

S-Pankin nimissä lähtevät huijausviestit ovat piinanneet suomalaisia jo kuukausia. Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

S-PANKIN nimissä on kevään ja kesän mittaan lähetetty erinäisiä huijausviestejä, joiden avulla yritetään kalastella pankkitunnuksia. Nyt syyskuussa viestit ovat taas jatkuneet.

Tekstiviestissä on linkki S-Pankin sisäänkirjautumista jäljitteleville verkkosivuille, joihin uhrin on määrä syöttää pankkitunnuksensa.

Huijausviesti päätyy samaan viestiketjuun pankilta tulleiden aitojen viestien kanssa, tässä tapauksessa väärennetyllä SPankki-lähettäjänimellä. Tekstiviestien lähettäjän väärentäminen on vanha ongelma, johon ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua.

Kenties laajimmille levinneessä viestissä huijarit väittävät, että "tilillesi on lisätty uusi maksunsaaja". Viime aikoina viestit ovat esimerkiksi "varoittaneet" siitä, että tileille olisi luotu "uusi vastaanottaja" tai että niille olisi kirjauduttu "epäilyttävästä ip-osoitteesta".

Tekstiviesteissä mukana olevat verkko-osoitteet vaihtuvat hyvin usein ja käytännössä yhden kadotessa uusi ilmaantuu verkkoon nopeasti. Lähtökohtaisesti Ilta-Sanomien näkemät huijaussivut mukailevat osoitteissaan samaa kaavaa: Osoiteriviltä löytyy yleensä jotain S-Pankkiin viittaavaa, mutta ero pankin virallisiin sivustoihin on selkeä.

Esimerkkinä tällä viikolla liikkellä ollut huijausviesti näytti tältä. Oikealla linkkiä painamalla auennut huijaussivu, joka on lähes identtinen S-Pankin mobiilisivuston kanssa osoiteriviä lukuun ottamatta.

Viesteissä mukana oleva linkki voi viedä jopa täysin aidon näköiselle kirjautumissivulle, mutta hyvin usein pieniä eroja pankkien viralliseen sivuun verrattuna löytyy. Ne voivat olla esimerkiksi kirjoitusvirheitä tai pieniä eroja kirjautumissivun elementtien asettelussa.

Nyrkkisääntönä kaikki tällaiset kiireelliseen toimintaan tai hätätilanteeseen vetoavat viestit "pankilta" ovat huijausta, oli avautuva sivu kuinka aidon näköinen tahansa. Niissä mukana olevia linkkejä ei kannata avata, eikä omia pankkitunnuksia kannata koskaan syöttää sivustolle, jonka aitoudesta ei ole varmuutta.

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 12:59:00 Categories: Ilta Sanoma Tietoturva

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.