Ilta Sanoma

Uudella kaudella nähdään 20 viettelijää.

Kuva: Lars Johnson

PARISUHDEREALITY Temptation Island Suomen 11. kausi nähdään pian televisioruuduissa.

Tällä keihäsmatkalla laaksojen ja kukkuloiden oppaina toimii 20 sinkkua, jotka pistävät pariskuntien päät pyörälle Marbellan upeissa maisemissa

Temptation Island Suomi -juontajana nähdään tuttu grillimestari Sami Kuronen.

Tällä kertaa osallistujat ovat keskimääräistä hieman vanhempia.

Myös ohjelman esitysmalli muuttuu. Temptation Island Suomi on totuttu näkemään televisiossa kahden jakson viikkotahdilla. Tänä syksynä jaksojen rakenne muuttuu hieman, ja uusi jakso nähdään starttiviikon jälkeen kerran viikossa keskiviikkoisin. Kauden pituus pysyy kuitenkin ennallaan, eli kokonaisuudessaan luvassa on 22 jaksoa.

Temptation Island Suomen 11. kausi starttaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19.10. kello 21.

Henna, 24, Vantaa

Kuva: Lars Johnson

- Mä tulen luultavasti puhumaan teidät pyörryksiin, mutta onneks mä oon myös hoitaja, joten osaan hoitaa teidät kuntoon!

Henna on kiltti ja huolehtivainen vaaleaverikkö. Hän inhoaa hiljaisia hetkiä, mutta turhaan, sillä Hennan seurassa hiljaisuus on tuskin edes mahdollista. Ei löydy sellaista aihetta, josta Henna ei pystyisi keskustelemaan. Eikä sellaista paikkaa, minne Hennan ääni ei kantaisi. Hän arvostaa verbaalisuutta myös miehessä.

Seurustelijatyypiksi tunnustautuva Henna haaveilee pitkästä herrasmiehestä, jonka seurassa saisi tuntea itsensä prinsessaksi. Impulsiivinen Henna on rennon letkeää seuraa ja lupaa viedä varattujen miesten ajatuksia muualle. Häntä kiinnostaa ihmisten syyt tekojen takana, ja hän rakastaa keskusteluja tunteista ja ajatuksista.

Disa, 39, Helsinki

Kuva: Lars Johnson

- Yleensä mä hieron ihmisiltä jäykkyydet pois, mutta tänne mä tulin hieromaan teidät jäykäksi.

Levottomalle Disalle ei tavallinen elämä riitä. Tältä kassaneidiltä luonnistuu niin kuivakuppaus kuin OnlyFans yläosattomissakin. Rankkoja elämänkokemuksia ja useampia suhteita taakseen jättänyt Disa on löytänyt itsestään parhaimmat puolet nyt sinkkuna.

Miehet avautuvat mielellään hänelle ja Disa puolestaan pystyy puhumaan henkilökohtaisia asioita tuntemattomalle. Kokemusten jakaminen on Disasta tärkeää ja se rikastuttaa omaa näkemystä elämästä ja itsestä. Aiemmin Disa tapaili vain vaaleaveriköitä, nyt kiinnostusta herättävät myös tummat ja tuliset etnisemmät miehet.

Liisa, 23, Kotka

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon taksitäti Liisa, ja kun sä tutustut muhun, niin kyllä kyytiä piisaa!

Liisa on 100-prosenttinen leijona, joka "elää Temppareita", eikä suostu jäämään seinäruusuksi. Liisa viihtyy tapahtumien ytimessä ja tulee helpommin toimeen miesten kanssa, sillä naiset draamailevat turhia.

Liisa odottaa alkuun sievästi toisen lähestymistä, mutta kyllästyy pian ja ryhtyy toimeen itse. Irtosuhteet ja pelaaminen pitävät Liisan mielenkiinnon yllä ja hän mieltyy kusipäihin. Ammattikoulun autopuolen käyneenä Liisa näkee autonrassaamisen seksikkäänä. Taiteellisena ihmisenä maalaaminen ja keramiikka ovat Liisan mielenkiinnon kohteita.

Sara, 25, Espoo

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon reissannut paljon ulkomailla, aina hyvillä viboilla, mut tänne mä tulin levittään pelkkää lovee.

Itsevarma myymäläpäällikkö ja oman tiensä kulkija Sara lähti 19-vuotiaana Australiaan ja on ennättänyt asua jo useammassa maassa. Impulsiiviselta Saralta taittuu myös espanjan kieli. Täysillä elävä Sara tulee huppelissa flirtiksi ja häneen on helppo rakastua.

Positiivista energiaa ympärilleen levittävä Sara pitää henkistä ja fyysistä hyvinvointia tärkeänä. Häntä viehättää etniset, urheilulliset ja tatuoidut miehet. Piirtämisen ja maalaamisen ohella Sara voi myös tatuoida miehensä itse. Sara ei jaksa itsekeskeisiä ihmisiä, mutta määrätietoinen ja intohimoinen mies saisi olla.

Rosa, 25, Helsinki

Kuva: Lars Johnson

- Oon soittanut pianoa viisivuotiaasta asti, ja näillä sormilla tehdään musiikin lisäksi muitakin taikoja!

Näytöntahtoinen ja kunnianhimoinen yllytyshullu Rosa meni nuorena armeijaan todistaakseen epäilijöiden olevan väärässä. Nykyisin tämä myyjän töitä paiskiva musikaalinen sotilaspoliisi kaipaa jotain muuta jännittävää uuteen elämänvaiheeseen.

Rosa tulee monenlaisen ihmisen kanssa juttuun ja nauttii usein roolistaan bileiden viihdyttäjänä. Hän rakastaa pukeutumisleikkejä ja pieni flirtti on aina paikallaan. Aiemmin Rosa on kohdannut suhteessaan pettämistä ja petosta, joten hänessä on ainesta myös kuuntelevaksi olkapääksi.

Mari, 28, Kouvola

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon Mari ja kun mä oon täällä, niin varokaa ettei hajoo kaikki parit.

Myyjänä toimiva vahinkoflirtti Mari lähtee Temppareihin ihmismielen materiaalihankintamatkalle. 6. kauden sinkkuna muistettu Mari on hurahtanut kiintymyssuhdemalleihin, jotka pohjautuvat ihmisen lapsuuden kokemuksiin. Keittiöpsykologi Mari haluaisi itse eroon mustasukkaisuudestaan ja mielen saloihin perehtymällä on oppinut kehittymään.

Temppareihin Mari lähtee ensitöikseen pitämään hauskaa, mutta aikoo tuoda myös omaa "heijastavaa peiliä" keskusteluihin. Mari on ymmärtänyt, että miehen käytökselle on aina syy. Jos omalta puolisolta ei saa keskustelutukea, sinkkunaisen huomio voi herättää kiinnostusta.

Erika, 31, Vantaa

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon Erika, ja mun paras ulkonäöllinen piirre on pienet korvat!

Erika syttyy tilannehuumorista ja kossubatterysta. Hänen intohimonsa on piirtäminen ja kännihoilottelu. Myyjänä toimiva Erika kokee itsensä itseironiseksi. Perhe kuvailisi häntä hulttioksi ja ystävät ADHD:ksi.

Erikan suhteet tyssähtävät muutamaan kuukauteen tai pidempiin on/off-suhteisiin. Hänen huomionsa miehessä kiinnittyy ulkonäköön ja huumorintajuun. "Liideri"-miehet ja kiltit silmät pysäyttävät. Miehen ei pidä olla ylimielinen, mutta heittäytyä tarvitsee kyllä. Temppareissa jo kerran aikaisemminkin sinkkuna olleelle Erikalle tärkein asia on oikeudenmukaisuus.

Alma, 25, Tampere

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon ammatiltani järkkäri ja tulin tänne pistään teidät äijät ruotuun!

Alma on omien sanojensa mukaan pöydillä tanssiva yllytyshullu, joka samaan aikaan osaa jännittää treffejä ja pojille puhumista. Tämä koulukiusattu naapurintyttö ärsyyntyy negatiivisuudesta ja pelkää suhteessa olevansa takertuvaa sorttia.

Kaunis, herkkä ja piskuinen Alma viehättää iloisuudellaan ja pystyy olemaan läsnä ihmisille. Hän osaa kannustaa ja nauttii keskusteluista reflektoiden omasta elämästään.

Meri, 23, Oulu

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon Meri, ja nyt kannattaa laittaa pelastusliivit päälle, sillä muhun on ennenkin varatut miehet uponneet.

Hyväkäytöksinen ja iloinen höpöttelijä Meri tuo omat vahvatkin mielipiteensä korrektisti esiin. Ystävät kuvailevat luokanopettajaopiskelija Meriä kiltiksi, mutta itse hän tunnustaa olevansa bad girl, joka salaisesti nauttii villistä ja irstaasta menosta.

Menneisyys narsistimiehen kanssa on saanut Merin kiinnostumaan kilteistä miehistä. Meri nauttii käydä keskusteluja tunteista ja elämäntilanteista. Merin löytää usein tankotanssimasta, karaokebaarista tai baaribingosta.

Annica, 25, Helsinki

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon keppijumpan maailmanmestari. Miettikääpä, mitä kaikkea mä osaan kepillä tehdä!

Annica on rauhallinen persoona, joka tykkää laittautua juhliin ja pian hänet löytääkin jo tanssilattialta. Hän on luonteeltaan sinnikäs, sarkasmin ystävä ja suoraanpuhuja.

Monitaiteellinen ja tasa-arvoa painottava Annica tekee varhaiskasvatustyön ohella myös vapaaehtois- ja luottamustyötä. Hän tykkää puuttua asioihin, joissa on korjaamista. Hän rakastaa taidetta, kulttuuria ja harrastaa viinejä. Miehessä Annica katsoo kiinnostavaa läsnä olevaa ja avointa persoonaa.

Hannes, 22, Turku

Kuva: Lars Johnson

- Mie oon yhtä hias tulemaan ku VR:n juna, ja mul on valtava. karisma!

Tämän näyttävän miehen juuret löytyvät lämpimästä Sri Lankasta, mutta murre ja identiteetti on peräisin tuulisesta Torniosta. Hannes on määrätietoinen ja kunnianhimoinen vakuutusmyyjä, jonka haaveena on yliopistokoulutus yhteiskuntatieteiden tai politiikan saralta. Tulevaisuudessa hän voisi nähdä itsensä ulkoministeriössä tai jalkapallovalmentajana.

Hannes viihtyy salilla, lenkillä ja futiskentillä. Myös kirjat ja musiikki rentouttavat, kun aikaa on itselle.

Maailman tilanteesta kiinnostunut Hannes on myös naisten parissa kiinnostava keskustelija. Hän tietää elämästä pidemmässä suhteessa, millaista on tulla petetyksi ja mitkä ovat kaukosuhteen haasteet. Vierelleen Hannes kaihoaa hyväkuntoista naista sopivilla arvoilla ja elämäntyylillä.

Eemi, 24, Kotka

Kuva: Lars Johnson

- Oon Eemi, ja joillakin meistä vois kehkeytyä täällä hauska rakkausmeemi.

Eemi hurmaa tiiviillä katsekontaktillaan, jolla ottaa tilanteen haltuun ujostelematta. Tämä paperitehdasduunari on rento, kaveriporukan "kaunis poika", jonka silmät ovat monen naisen ihastuksen salaisuus.

Suomiräpin lyriikoista ammentava Eemi on kuitenkin flirtti vain kiinnostuessaan, jolloin häneltä saa loputtomasti huomiota.

Eemille ominaista on lukea tilanteita ja ihmisiä. Hän nauttii tutustumisesta ja näkee ihmiset ihmisinä. Hänelle on helppo uskoutua, sillä kuunteleminen ja ongelman ratkominen sujuvat luonnostaan. Eemi on reilu vuosi sitten vapautunut sinkkumarkkinoille pitkästä suhteestaan ja ymmärtää nyt paremmin omaa vapaata sieluaan. Hän on valmis heittäytymään niin extreme-urheiluun kuin naisiinkin.

Roope, 21, Hämeenlinna

Kuva: Lars Johnson

- Mä oon sukeltaja. Ja kaikkihan tietää, et sukeltajat pääsee muita syvemmälle!

Roope on tunnelmannostattajatyyppiä, vaikka saattaakin välillä olla hieman töksäyttelevä. Nuori ja vekkuli Roope repäisee helposti sekä lähtee spontaanisti mukaan seikkailuun. Hän toimii ensin ja miettii vasta myöhemmin. Ikä saattaa hämätä hänen elämänkokemustaan, sillä spontaani mieli ja yrittäjäsielu ovat ohjanneet häntä kokemaan paljon elämässä.

Kahden yrityksen pyörittäminen on kasvattanut Roopesta ihmisen, johon voi myös henkisesti tukeutua. Tärkeää on saada nainen nauramaan, jotta lähestyminen onnistuu muutenkin.

Keskustelutaidot Roope taitaa olemalla läsnä ja ammentaa näkemyksiään omasta touhukkaasta elämästään. Hän onkin miettinyt lapsesta saakka syntyjä syviä, kuten kumpaan jalkaan tulee kumpi sukka.

Nero, 27, Turku

Kuva: Lars Johnson

- Moi oon Nero, olis tosi harmillista, jos sulle tulis täällä ero!

Rehellisen suorasanainen ja valloittava persoona Nero tuo positiivista tunnelmaa läsnäolollaan.

Fiiliksen luojana Nero saa huomaamatta ihmiset niin keskustelemaan syvällisiä kuin juhlimaan.

Neron suvun juuret ovat Irakissa ja perhe on tärkeässä roolissa hänen elämässään. Nero painaa pitkää päivää ravintola-alalla, mutta haaveilee vielä mikrobiologian opinnoista.

Fitnessiä harrastava Nero pitää huolta kropastaan ja läheisistään. Hän viihtyy ystävien ympäröimänä ja hienoja vaatteita ostellen. Hän ei itse usko olevansa kenenkään houkutus, mutta aiemmasta suhteesta painetut tatuoinnit ja jäljet sydämessä antaisivat tilaa miehelle jo rakastua uudelleen.

Joonas, 33, Savonlinna

Kuva: Lars Johnson

- Täällä on houkutuksia. Mä olen yksi niistä.

Tämä tangoa tanssiva kiinteistönhoitaja hurmaa keskustelutaidoillaan ja kohteliaisuudellaan. Small talk ja tanssilajit kännidiskosta vakiovetoihin sujuvat tältä savolaiselta. Joonaksen harrastusten taitopakettiin kuuluu mm. voimannosto ja uudelleen aktivoitu kilpaura uinnissa.

Joonas hurmaa sinnikkäällä ja aikuismaisella otteellaan. Taakse jäänyt 11-vuotinen parisuhde innoittaa ymmärtämään naisia paremmin ja hakemaan uudenlaista perspektiiviä elämään. Tempparikokemuksen Joonas odottaa olevan kokonaisvaltaisesti tiivis tutustumisprässi eikä aio jarrutella, jos kolahtaa.

Tuomas, 36, Vaasa

Kuva: Lars Johnson

- Vararakas tulee, kun on itkujen yö, kun jätkät muijia laiminlyö!

Tuomas on öinen sielu, jonka löytää radalta joka tapauksessa yksin tai seurueessa. Hän nauttii hetkessä elämisestä ja uudet, kaavoista poikkeavat tilanteet koukuttavat. Oman kaveriporukan lisäksi elämän suolan Tuomas löytää tuntemattomista ihmisistä. Sali, uinti ja salibandy pitävät miehen vireessä vapaa-ajalla.

Naisten suhteen Tuomaksen huomio kiinnittyy helposti tummiin piirteisiin ja ponihäntiin. Luonnettakin saa mielellään olla. Naiselta tulee löytyä omaa tahtoa ja tarvittaessa "ei" on kuuluttava myös sanavarastoon.

Parisuhteen kultaista keskitietä Tuomas ei ole vielä saavuttanut, vaikka yhteisiä kotejakin on perustettu. Tämä pintakäsittelijä lähtee Temppareihin tarkistamaan minkälainen ryhmädynamiikka ja soppa syntyy tällä kaudella.

Pauli, 27, Kokkola

Kuva: Lars Johnson

- En oo hirveen perso makeelle, mut piirakka maistuu aina!

Tämä herttainen ja herkkä prosessinhoitaja kiinnittää taatusti katseet vartalollaan. Paulissa on sen verran ujoutta, että alkuun hänestä näyttäytyy vain hiljaisempi tarkkailijapuoli. Paulista huokuu kiltteys, hyväntahtoisuus ja suloisuus. Temppareihin Pauli onkin tullut heittäytymään ja kohtaamaan arkea rohkeammin tuntemattomia sieluja.

Suomalaista miestä avaava menovesi on myös Paulille mieluisa rohkaisumenetelmä. Kekkulissa Paulista kuoriutuu varsinainen jutunheittäjä ja illan tapahtumien keittäjä.

Kotikonnuilla hän on tunnettu hiprakassa lauotuista tempauksistaan. Paulin pään saa kääntymään näyttävät ja puheliaat naiset, jotka täydentävät Paulin tyyntä persoonaa.

Kristopher, 33, Helsinki

Kuva: Lars Johnson

- Rinnan alla sykkii sydämenmuotoinen pinssi, lempinimeltäni olen Vuosaaren prinssi!

Onko tämä mies lintu vai kala? Se selviää vain harvalle, mutta leijonan tapaan Kristopher nauttii huomiosta. Kristopherin juuret ulottuvat Skotlantiin, ja mummonsa kasvattina hän tietää minkälaista kunnioitusta nainen tarvitsee. Onnea elämäänsä tositarkoituksella etsivä Kristopher hurmaa runoin ja arvoituksin.

Jos nainen tuntee itsensä seinäruusuksi, Kristopher lupaa saada hänet kukkimaan. Tätä suomenruotsalaista viikinkiä ei varatun naisen liehittely häiritse, sillä suhteen taustat saattavat olla mitä vain ja Kristopher saapuu mielellään paikalle tarjoamaan jotain parempaa. Työkseen hän on night host.

Jani, 24, Lahti

Kuva: Lars Johnson

- Moi mä oon Jani, mä panen, ku kani. Joku teistä saattaa olla mun hani!

Jani on ystävällinen ja keskustelevainen mies. Sellainen porukan parisuhdeneuvoja, jota on helppo lähestyä ja hänelle on helppo avautua. Janin mielestä negatiiviset elämänkokemukset on käytävä läpi, jotta voi keskittyä taas positiivisuuteen. Hänelle on tärkeää pitää kaveriporukka kasassa hyvällä meiningillä ja pikkumaisista asioista turhaan nillittävät voivat latistaa tunnelmaa jossain muualla.

Jani viehättyy pienikokoisista ja isosilmäisistä naisista, jotka eivät ota elämää liian vakavasti. Aitous valloittaa. Tämä taksiyrittäjä olisi jo valmis asettumaan aloilleen, mutta aiemmat huonot kokemukset varjostavat vielä miehen täyttä heittäytymistä uuteen. Alkoholi, bileet ja ääripositiivinen asenne vie usein miehen naisseikkailut hetkittäisiin kauniisiin iltoihin.

Meido, 32, Vantaa

Kuva: Lars Johnson

- Mä en oo Mikkelistä, mutta tuutte kyl tykkää mun.. Hyvästä seurasta!

Veistoksellinen satamatyöntekijä Meido ei turhaan lausu lupauksia hyvästä seurasta. Hänen rauhallisuutensa ja kyky kiinnostua toisen elämästä on mieleistä seurattavaa. Meido kuvailee itseään rennoksi ja kaveripiiri taas hömelöksi filosofiksi, joka on lievästi introvertti. Hän saakin ajatuksillaan jokaisen naisen pohtimaan elämäänsä syvemmin. Meidossa on hieman myös romantikon vikaa, sillä jokainen ansaitsee pieniä yllättymisiä arkeen.

Naiselta Meido toivoo sen verran räväkkyyttä, että jopa hänet saa temmattua mukaansa. Erityistä kunnianhimoa Meidolta ei löydy, mutta kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan kyllä. Tämä Tempparit jo kerran aiemminkin sinkkuna kokenut realityseikkailija etsii uutta energiaa elämäänsä, epämukavuusalueella käyntiä ja erityisiä kokemuksia.

Ilta Sanoma
mercredi 21 septembre 2022 12:00:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.