Viikkokeskiarvoltaan sää on Suomessa vähäsateinen ja laajalti viileä.
Tällä viikolla Suomessa alkaa vaikuttamaan korkeapaine ja sää on viikkokeskiarvoiltaan vähäsateista, mutta laajalti viileää, kerrotaan Forecan tuoreessa kuukausiennusteessa.
- Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan meillä ajankohdan keskiarvoja vähemmän, mutta viikko on keskilämpötilaltaan maan etelä- ja keskiosassa 0-1 astetta ajankohdan keskiarvoja viileämpi, päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi arvioi, että keskiviikkoaamun ja -iltapäivän aikana sateita voi tulla ihan pohjoisemmassa Lapissa - jopa räntänä.
- Voi tulla räntänä tai lumena, mutta jos jotain valkoista tulee niin se sulaa kyllä päivän aikana pois. Ei tule vielä jäädäkseen, Tuukka Keränen sanoo.
Yleisesti ottaen päivälämpötilat nousevat hieman viikon edetessä koko maassa.
- Etelässä ero on pienin, lämpötila nousee tiistaista perjantaihin mennessä parilla asteella 10-12 asteesta 12-14 asteeseen. Maan keskiosassa noustaan 8-11 asteesta 10-14 asteeseen ja Lapissa 3-8 asteesta 7-13 asteeseen. Perjantai on näillä näkymin viikon lämpimin päivä, sen jälkeen lämpötilat laskevat hieman, Rinne selostaa.
Pilvisyys on vaihtelevaa etenkin maan etelä- ja keskiosassa. Sumupilveä ja ajoittain paksumpaankin pilveä liikkuu Suomen yli repaleisina lauttoina. Silti pilvipeite pääsee rakoilemaankin. Keränen kertoo, että etenkin juuri perjantai tulee olemaan aurinkoinen.
- Aurinko voi näyttäytyä ihan Lappiinkin asti. Keskiviikkona Länsi-Suomi voi olla aurinkoisin ja torstaina myös eteläinen Suomi.
- Viikonloppuna voidaan maan eteläosassa päästä jopa 15 asteeseen, Keränen lupailee.
Ensi viikolla ja syys-lokakuun vaihteessa sää muuttuu tämän hetken ennusteen mukaan sateisemmaksi laajan matalapaineen alueen levittäytyessä Eurooppaan.
- Kun lähipäivät menee poutaisessa ja korkeapaineen säässä, niin sellaista ei ainakaan ensi viikolla näyttäisi olevan. Tulee olemaan epävakaisempaa, kommentoi Keränen.
Forecan pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa syys-lokakuun vaihteessa maan eteläosassa 10-14 astetta, maan keskiosassa 8-12 astetta ja pohjoisessa laajalti 6-10 astetta, osassa pohjoista Lappia 4-6 astetta.
Lokakuun ensimmäisillä viikoilla sää on Rinteen mukaan todennäköisesti vaihtelevaa ja pikemmin ajankohtaan nähden viileää kuin lämmintä.
TetraSys Oy.