Ilta Sanoma

Loirilla ja Koivuniemellä oli pitkä ystävyys, joka juontui aina 1970-luvulle.

Paula Koivuniemi osallistui ystävänsä Vesa-Matti Loirin hautajaisiin ja muistotilaisuuteen.

Paula Koivuniemi osallistui ystävänsä Vesa-Matti Loirin hautajaisiin ja muistotilaisuuteen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, JUSSI HELTTUNEN

Äärimmäisen harvoin viime aikoina julkisuudessa nähty iskelmätähti Paula Koivuniemi osallistui tiistaina 20. syyskuuta hyvän ystävänsä Vesa-Matti Loirin hautajaisiin Helsingin Johanneksenkirkolla.

Hautajaisten jälkeen vieraat siirtyivät muistotilaisuuteen Säätytalolle Kruununhakaan.

- Kyllä se oli dramaattinen. Kaunis, 75-vuotias Koivuniemi kuvaili siunaustilaisuutta IS:lle syvästi liikuttuneena ennen muistotilaisuuteen menemistä Säätytalon ulkopuolella.

Monet hautajaisvieraista kuvailivat siunaustilaisuutta "veskumaisiksi". Myös Koivuniemi yhtyi näkemykseen.

Iskelmätähti Paula Koivuniemi kommentoi Vesa-Matti Loirin hautajaisia dramaattiseksi ja kauniiksi tapahtumaksi.

Iskelmätähti Paula Koivuniemi kommentoi Vesa-Matti Loirin hautajaisia dramaattiseksi ja kauniiksi tapahtumaksi. Kuva: Miikka Kaskinen

- Mä en ole vielä selvinnyt siitä, liikuttunut Koivuniemi sanoi.

- Suru on niin suuri, Koivuniemi totesi hiljaa hymyillen.

Loirilla ja Koivuniemellä oli pitkä ystävyys, joka juontui aina 1970-luvulle.

Kaksikko oli samalla kaudella Vain elämää -ohjelman 3. tuotantokaudella vuonna 2014. Saman kauden artisteista myös Samuli Edelmann, Jenni Vartiainen sekä Paula Vesala olivat vieraina hautajaisissa.

Kyseisellä Vain elämää -kaudella kerrottiin Loirin ja Koivuniemen ystävystyneen molempien työskenneltyä samassa - sittemmin jo kuopatussa - ohjelmatoimistossa vuosikymmeniä sitten.

Paula Koivuniemi vieraili Vesa-Matti Loirin Vesku 70 -konsertissa vuonna 2015.

Paula Koivuniemi vieraili Vesa-Matti Loirin Vesku 70 -konsertissa vuonna 2015. Kuva: Tuomas Selänne

Muun muassa Tummat silmät, ruskea tukka-, Aikuinen nainen- ja Kun kuuntelen Tomppaa -hiteistään tunnettu Koivuniemi kertoi kotisivuillaan toukokuussa korona-ajan pakottaneen hänet päästämään irti työnteosta ja muuttamaan rytmiä elämässään.

- Kun esiintymiset kerta toisensa jälkeen jouduttiin perumaan, täytyi päiviin etsiä muuta sisältöä. Sen myötä on vapaus alkanut maistua ja nyt kesään mennäänkin kalenteri vapaana keikoista, Koivuniemi kertoi kotisivuillaan toukokuun alussa.

Kesäkuussa hän kertoi IS:lle kuulumisian vieraillessaan katsomassa The Best of "Kesäillan valssi" -esitystä Porvoon Emäsalossa.

-?Kesä on alkanut tosi mukavalla mielellä, koska enää ei tarvitse tehdä töitä, Paula Koivuniemi totesi tuolloin hieman ennen juhannusta.

Ilta Sanoma
mardi 20 septembre 2022 22:44:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.