Ilta Sanoma

Sampo Loiri kuvaili isänsä Vesa-Matti Loirin hautajaisten olleen juuri sellaiset kuin Loiri olisi halunnut.

Piispa Teemu Laajasalo ja Sampo Loiri Johanneksenkirkon edustalla siunaustilaisuuden jälkeen.

Piispa Teemu Laajasalo ja Sampo Loiri Johanneksenkirkon edustalla siunaustilaisuuden jälkeen. Kuva: Lassi Rinne

Rakkaat Jenni, Sampo ja Ukko, hyvät läheiset ja sukulaiset, hyvät Veskun kollegat ja kaikki ystävät, aloitti piispa Teemu Laajasalo Vesa-Matti Loirin siunaustilaisuuden puheensa nostaen esiin Loirin kolme lasta.

Nuorin poika Sampo Loiri toimi isänsä siunaustilaisuudessa yhtenä arkunkantajista. Hän myös käveli kirkossa alttarille ensimmäisenä laskien kukan isänsä arkun päälle, piti kättä sydämellään ja vietti hiljaisen hetken arkun vierellä.

Siunaustilaisuuden jälkeen Sampo Loiri tuijotti pitkään ja tunteikkaasti isänsä arkkua ennen kuin sitä kuljettanut auto lähti poliisisaattueessa Johanneksenkirkon edustalta.

Ennen Säätytalon muistotilaisuuteen lähtemistä Sampo Loiri kertoi lyhyesti isänsä siunaustilaisuudesta.

-?Tilaisuus oli koskettava ja lämmin. Kaikki meni suunnitellusti, Loiri sanoi IS:lle.

-?Ja nämä olivat juuri sellaiset kuin isäni olisi toivonutkin järjestettävän. Tuli juuri se haluttu tunnelma läpi.

Miten muistelet isääsi näiden hautajaisten jälkeen?

-?Omalla elämällä.

Tilaisuuden päätteeksi useat vieraat halasivat vielä erikseen Sampo Loiria kirkon edessä.

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Sampo Loirin lisäksi hautajaisiin osallistui vanhempi sisko Jenni Loiri. Sampoa vuotta vanhempaa veljeä Ukko Loiria hautajaisissa ei sen sijaan näkynyt. Loirin pitkäaikainen ystävä Nona Alvesalo kertoi kirkolla IS:lle, että poisjäännin syynä olivat Hollannissa alkaneet työt.

Siunaustilaisuudessa kuultiin kuitenkin Ukko Loirin toiveena kappale Väliaikainen, jonka esittivät Jukka Perko ja Severi Pyysalo.

Ilta Sanoma
mardi 20 septembre 2022 21:06:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.