Tomi Tuominen on mukana Syksyn sävel -semifinaalissa.
Tomi Tuomisella ja hänen puolisollaan Anninalla on yhtye. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
F1-lähetyksistä tuttu urheilujuontaja ja -toimittaja Tomi Tuominen, 50, on monipuolinen mies.
Hän on aiemmin näytellyt Lohjan teatterissa, ja nyt uusin aluevaltaus tuo julkisuuteen miehen vähemmän huomiota saanutta musiikillista puolta. Tuominen ja hänen yhtyeensä kuuluvat Syksyn Sävel -kisan semifinalisteihin.
- Tykkään hirveästi tehdä erilaisia asioita, Tuominen kertoo.
Hänet nähdään Syksyn Sävel -lavalla jälkimmäisessä semifinaalissa, 8. lokakuuta. Bändin kosketinsoittaja on Tuomisen vaimo Annina.
- Tämä oma, nimelläni kulkeva bändi on ollut (pystyssä) reilut viisi vuotta. Sitä ennen lauloin coverbändeissä rokkia.
Musisoivalla pariskunnalla on tulossa vielä ennen tärkeää kisapäivää toinen merkittävä yhteinen merkkipaalu.
- Viides hääpäivämme on perjantaina 23. päivä.
Parilla on hääpäivien suhteen kätevä tapa.
- Vuorovuosina kumpikin järjestää jonkun yllätyksen. Tänä vuonna on minun vuoroni hoitaa perjantaille mukavaa puuhaa.
Tomi Tuominen on lahjakas myös musikaalisesti. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
Tv-toimittajana Tuomisella on vankka kokemus valokeilassa olemisesta.
- En jännitä televisiokameroiden edessä, se on mennyt ohi jo aikaa sitten, mutta nyt tulen varmasti jännittämään hetkeä ennen esiintymistä.
Tuominen sanoo, ettei halua tehdä mitään vasemmalla kädellä.
- Jos jotain tehdään, tehdään tosissaan, mutta en tahdo lähteä kisaan sillä tavalla veren maku suussa, että olisi pakko voittaa. Tämä on sellainen kokemus, että ikäiseni kaverin pitää saada nauttia. Tästä otetaan kaikki irti, hän vakuuttaa.
Syksyn Sävel -kisaan osallistuminen virisi mieleen jo vuosi sitten, kun legendaarinen musiikkikisa palasi takaisin vuosien tauon jälkeen, nyt AlfaTV:n ohjelmiin.
- Viimevuotisen kisan jälkeen ehdotin bändille, että pyrittäisiin mukaan tänä vuonna.
Bändi tekee nyt toista albumiaan ja lauluja oli sen takia valmiina.
- Lähetin yhden biiseistä ehdolle, taisi olla viimeisenä tai ainakin toiseksi viimeisenä mahdollisena päivänä.
Kilpailukappale Kapakan runoilija ei viittaa Tuomiseen itseensä.
- En ole missään tapauksessa kapakkarunoilija, mutta ehkä minussa on kotirunoilijaa.
Kymmenisen vuotta sitten Tuominen oli työmatkalla Pohjois-Suomessa, kun hänen pöytäänsä ravintolassa istahti tuntematon mies.
- Hän riimitti joka ainoan sanomansa lauseen.
Tuosta kohtaamisesta putkahti nyt vuosien kuluttua laulu kapakkarunoilijasta, jolla Tuominen pääsee laulajana esittäytymään Syksyn Sävel -lavalle.
Syksyn Sävel -kisaan pyrki mukaan tänä vuonna lähes 200 kappaletta. Niistä valittiin 20 semifinalistia. Ensimmäinen semifinaali näytetään AlfaTV:llä lauantaina 1. lokakuuta kello 21 ja toinen semifinaali 8. lokakuuta kello 21.
Katsojat äänestävät finaaliin puolet esiintyjistä. Kärkikymmenikkö nähdään finaalissa AlfaTV:llä lauantaina 15. lokakuuta kello 21.
TetraSys Oy.