Sauvan katkaisu on yksi kuninkaallisten hautajaisten erikoisimmista rituaaleista.
Kuningas Charles ja lord chamberlain Andrew Parker suorittavat sauvan katkaisun. Kuva: Ben Birchall / PA Images / MVPhotos
Kuninkaallisiin hautajaisiin sisältyy monenlaisia maallikolle hämmentäviä rituaaleja: yksi erikoisimmista on kenties "breaking the wand" tai "breaking the stick" -nimellä tunnettu sauvan katkaisu, jota ei oltu nähty sitten kuningatar Elisabetin isän hautajaisten vuonna 1952.
Guardianin selvityksen mukaan ohut, hieman karttakeppimäinen sauva symboloi lord chamberlainia, joka on hovin korkein virkamies. Alun perin ja aikoinaan lordin titteliä kantaneet henkilöt käyttivät sauvaa liian riehakkaiden tai muuten epäsopivasti käyttäytyvien henkilöiden ojentamiseen hovissa.
Hautajaisissa Elisabetin viimeisin lord chamberlain eli lordi Andrew Parker katkaisi sauvan viimeisenä velvollisuutenaan kuningattarelle. Sen jälkeen katkaistu sauva asetettiin kuningattaren arkun päälle ennen kuin arkku laskettiin alas hautaholviin.
Kuningas Charles nimittää piakkoin itselleen uuden hovista vastaavan henkilön, joka saa uuden sauvan.
Kuva: Joe Giddens / PA Images / MVPhotos
Ennen sauvan katkaisua kruununjalokivistä vastaava henkilö poisti arkun päältä kruunun, valtikan sekä valtakunnan omenan. Tuon jälkeen kuningattaren säkkipillinsoittaja soitti kappaleen ennen kuningattaren viimeistä siunausta ja God Save the King -kansallislaulua.
Buckinghamin palatsi on kertonut, että kuningatar itse pyysi hautajaisiinsa säkkipillinsoittajaa.
Puoli kymmeneltä Suomen aikaa järjestetään vielä yksityinen hautaustilaisuus, jossa Elisabet lasketaan viimeiseen lepoon yhdessä viime vuonna kuolleen puolisonsa Philipin kanssa kuninkaallisen perheen läsnäollessa.
Kuningas Charlesinäidilleen suunnittelema seppele laskettiin hautaan tämän mukana.
TetraSys Oy.