Ilta Sanoma

Rajalla on rauhallista ja normaali miesvahvuus. Puolassa ja Baltian maissa alkoi venäläisturismin täyskielto.

Kuva: Lauri Heino / Lehtikuva

Suomen itärajalla on toistaiseksi ollut hiljaista eikä ennakoitua venäläisten ryntäystä ole näkynyt rajanylityspaikoilla.

Suomesta tuli maanantaina ainoa maa, jonka kautta venäläiset turistit pääsevät maateitse viisumilla EU-alueelle. Puola ja Baltian maat sulkivat viikonloppuna rajansa venäläisiltä turisteilta.

-?Rauhallista täällä on ollut, kovin on hiljaista. Ei ole näkynyt minkäänlaista ryntäystä, johtokeskusupseeri Jussi Kämppi Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnasta kertoo aamukahdeksalta.

Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella sijaitsevat itärajan kolme suurinta kansainvälistä rajanylityspaikkaa: Nuijamaa, Vaalimaa ja Imatra.

-?Normaaleilla vuorovahvuuksilla täällä mennään, Kämppi kertoo järjestelyistä.

Suomi kiristi venäläisille myönnettävien turistiviisumien määrää syyskuun alussa. Viisumihakemusaikojen määrä väheni puoleen nykyisestä. Lisäksi hakemusajoista viidennes varattiin turistiviisumia hakeville ja loput ajat niille, jotka matkustavat Suomeen muista syistä.

Käytännössä tämä tarkoitti turistiviisumien määrän vähenemistä kymmenesosaan alkuperäisestä.

Suomi ei kuitenkaan kieltänyt venäläisturisteilta viisumeita kokonaan, mikä on herättänyt kipakkaa arvostelua erityisesti Virossa.

Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik on sanonut julkisuudessa, että matkustaminen EU-alueelle ei ole mikään ihmisoikeus. Viron Suomen-suurlähettiläs Sven Sakkov vaatii, että virolaisten ja suomalaisten pitäisi yhdessä kieltää venäläisturistien pääsy Eurooppaan.

Raik on huomauttanut, että Baltian maiden venäläisturismin täyskiellosta huolimatta rajojen yli pääsee edelleen esimerkiksi humanitaarisista syistä. Myös toisinajattelijat ovat Raikin mukaan tervetulleita.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) perusteli 13. syyskuuta Ilta-Sanomissa Suomen lepsuksi sanottua linjaa sillä, että viisumikielto edellyttää Suomen tulkinnan mukaan EU:n yhteistä päätöstä.

Haavisto muistuttaa, että Suomi on nostanut EU:ssa esiin sen, että Schengen-viisumit ja turistiviisumit voidaan Suomen puolesta kokonaan kieltää.

-?Mutta kielto pitää tehdä laillisessa järjestyksessä.

Haaviston mukaan Suomella ei ole sellaista arviota, että kaikki venäläiset muodostaisivat turvallisuusuhan.

- Meillä viisumityyppejä on rajallisesti. Muilla mailla on esimerkiksi humanitaarinen viisumi käytössä ja tässä poikkeamme osasta EU-maista.

Ulkoministeriö kertoi tarkastelevansa uudelleen myös monikertaviisumeiden myöntämisperusteita.

Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik kommentoi Twitterissä Suomen ulkoministeriön linjauksia sanomalla, että yhteinen EU-päätös olisi parempi ratkaisu kuin yksittäiset kansalliset rajoitukset.

Yhteisen EU-päätöksen saaminen on Raikin mukaan kuitenkin epätodennäköistä jäsenmaiden erilaisten näkemysten vuoksi.

Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto IS:lle: Suomi ei itsenäisesti kiellä venäläisiltä turisti­viisumeita

Ilta Sanoma
lundi 19 septembre 2022 13:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.