Ilta Sanoma

Hoitoalan palkkaneuvotteluiden kariutumisella jälleen kerran olisi terveydenhoitoon ja koko yhteiskuntaan arvaamattomat seuraukset. Ratkaisun olisi syytä löytyä ensi viikolla.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen hoitajajärjestöjen mielenosoituksessa potilasturvallisuuslakia vastaan Helsingissä Kansalaistorilla.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen hoitajajärjestöjen mielenosoituksessa potilasturvallisuuslakia vastaan Helsingissä Kansalaistorilla. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin palkkavaatimuksia käsitellään maanantaina valtakunnansovittelijan toimistossa.

Otetaan ensin hyvät asiat.

Neuvotteluja ei ole katkaistu eli jotain pientä edistystä on ilmeisesti tapahtunut. Viikonloppu käytettiin varmasti tehokkaasti hyväksi, että osapuolet, kuntatyönantaja ja järjestöt, pääsisivät jonkinlaiseen kompromissiin.

Ja sitten huonot asiat.

Hoitoalan järjestöt Tehy ja Super ovat ajaneet kovilla vaatimuksillaan itsensä nurkkaan tavalla, joka hakee vertaistaan suomalaisesta työmarkkinahistoriasta. Hurjan ay-retoriikan sijasta nyt pitäisi jostain kaivaa jäsenistölle kelpaava ja puheenjohtajien kasvot säilyttävä sopimus, koska muuta mahdollisuutta ei ole.

Lue lisää: Kommentti: Järkevää vai ratakiskon neuvottelutaktiikkaa ihmishengillä? Tehyn Millariikka Rytkönen suututti jo pääministeri Sanna Marininkin

Neuvotteluiden katkeaminen ja hoitajien mahdolliset joukkoirtisanoutumiset erikoissairaanhoidossa ja kotihoidossa sysäisivät hoitoalan ja koko yhteiskunnan kaaokseen, jonka seurauksia voi vain arvailla.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) piti Ylen Ykkösaamussa lauantaina hoitajien uhkausta joukkoirtisanoutumisista vielä voimakkaampana kuin aiempaa uhkausta lakkoilun ulottamisesta sairaaloiden teho-osastoille.

Lue lisää: Hoitaja­järjestöiltä uusi julistus: tilapäinen siirto­kielto kunta-alalle - joukko­irti­sanoutumisia valmistellaan

Lue lisää: Ministeri Lindén Ylen Ykkösaamussa: Potilas­turvallisuus­lakia sovelletaan, jos hoitajat irti­sanoutuvat joukolla

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus on korostanut koko suuren skisman ajan sitä, että valtiovalta ei ole neuvotteluissa ja työriidassa osapuoli.

Ulkopuolisuudella pestiin kädet riidasta.

Sekin on tietyllä tavalla ymmärrettävää: alusta lähtien on ollut selvää, että tässä riidassa voittajat ovat harvassa - jos niitä on lainkaan.

Hallituksen kaksinaismoralistista ulkopuolisuutta on ollut vaikea ymmärtää, koska hoitajien palkat maksetaan ensi vuoden alusta lähtien valtion budjetista: hyvinvointialueiden aloittaessa terveydenhuolto ja vanhustenhoito siirtyvät kunnilta isommille hartioille, valtion rahoilla.

Hallitus pystyi leikkimään ulkopuolista siihen saakka, kunnes kävi selväksi, että hoitajien tehohoitoon kohdistama työtaistelu-uhkaus olisi vaarantanut potilasturvallisuuden. Se sai hallitukseen liikettä. Pikavauhtia säädetty potilasturvallisuuslaki hyväksytään maanantaina eduskunnassa.

Vasemmistolle lakko-oikeuden rajaaminen on ideologisesti vaikea paikka. Sitä on omille äänestäjille hankala selittää. Vasemmistossa mahtoi tehdä kipeää perjantaina hoitajien mielenosoituksessa heiluteltu iskulause, jossa Marinin hallitusta nimiteltiin oikeistolaiseksi "lahtarihallitukseksi" - vuoden 1918 sisällissodan termistöllä.

Lue lisää: Vihaiset hoitajat osoittivat mieltä kohteluaan vastaan: "En halua hoito­työtä tehdä, jos muutoksia ei tule", sanoo alalta lähtevä

Hoitajien palkkataistelu on ollut oiva paikka hakea poliittisia irtopisteitä ilman vastuuta, ja siihen mahdollisuuteen on moni poliitikko ja puolue tarttunut, valitettavasti.

Toivottavasti sama innostus ryydittää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan terveydenhuollon rakenteellisten valuvikojen korjausta hoitajien palkkataistelun jälkeen.

Kansalaisten terveydenhoitojärjestelmä on ollut poliitikkojen keskeisiä uudistushankkeita jo vuosikausia. Silti tavallinen veronmaksaja joutuu kerta toisensa jälkeen toteamaan, että järjestelmä ei toimi: hoitoon ei pääse, moni vanhus kärsii kodissaan tai laitoksessa ja palveluverkosto rapautuu.

Kun vuoden alussa valittiin edustajia ensi vuonna aloittaviin hyvinvointialueiden valtuustoihin, moni ehdokas ja puolue lupasi asioita, joiden onnistumista oli lupa epäillä jo silloin.

Vuodenvaihteen jälkeen nähdään mihin rahat oikeasti riittävät - hoitajien palkkojen lisäksi.

Ilta Sanoma
lundi 19 septembre 2022 00:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.