- Kerkesin miettiä ilmalennon aikana, meninkö pikkuisen liian pitkälle, kohta varmaan sattuu aika paljon. Sitten sattui aika paljon. Muistikuvat loppuvat, kun ihmisiä kerääntyi ympärilleni, Lehrbäck kertoo.

Tamperelainen Lehrbäck selvisi pudotuksesta hengissä. Se ei ollut tarkoitus. Hän oli jo pitkään miettinyt, miten homman hoitaa. Itsemurhan.

Lehrbäck laski, että 13 metrin pudotus olisi riittävä. Ei ollut.

Nyt Lehrbäck, 39, on onnellinen siitä, että hän laski väärin yhtenä elokuisena lauantai-iltana yhdeksän vuotta sitten.

Outi Lehrbäck ui päivittäin. Se on yksi hänen elämänsä pienistä nautinnoista. Kuva: Kalle Parkkinen

Hyvä opiskelupaikka, kiva parisuhde, ystäviä. Ulospäin näytti siltä, että Outi Lehrbäckin elämässä oli kaikki hyvin.

Hän kuitenkin kärsi masennuksesta ja vaikeasta syömishäiriöstä. Lopulta mitta tuli täyteen.

- En tiennyt sinä iltana, että näin tulee käymään. Puoliso lähti ulos kaupungille. Oli sellainen vaihe syömishäiriössä, että ahmin ja oksentelin, Lehrbäck kertoo.

- Kerran kun kävin oksentamassa, tuli tunne etten kestä tätä elämää. Päätin, että nyt tämä loppuu. Rationaalisena ihmisenä käytin koiran ulkona ensin.

Suunnitelmissaan Lehrbäck oli kuvitellut laittavansa jonkun mieluisan kappaleen soimaan ennen viimeistä tekoaan. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt, ei edes jättänyt jäähyväisviestiä. Avasi vain parvekkeen oven ja hyppäsi.

Lehrbäckin kylkiluut murtuivat. Vasempaan keuhkoon tuli ilmarinta. Lantio siirtyi paikoiltaan. Jalat olivat murskana.

Hän oli kuitenkin onnekas. Päähän ei tullut naarmuakaan, isot hermot eivät katkenneet eikä hän kuollut verenhukkaan.

Herätessään sairaalassa Lehrbäck ei tuntenut epäonnistuneensa.

- Aika nopeasti tuli semmoinen olo, että luojan kiitos, että jäin henkiin. Olosuhteethan oli ihan hirveät, koska vammat olivat tosi vakavat ja olin tosi kipeä, Lehrbäck sanoo.

- Tosi nopeasti mulle valkeni, että en halunnut kuolla. Halusin vain, että se kaikki kärsimys loppuu.

Lehrbäckin läheisille hänen itsemurhayrityksensä oli vaikea paikka. Hän sanoo kokeneensa suorastaan vihaa. Läheisten oli vaikea ymmärtää, miksi hän ei ollut pyytänyt apua.

- En halua heitä yhtään syyllistää, koska se on ihmisten tapa käsitellä järkytystä ja menettämisen pelkoa.

Outi Lehrbäck voi nyt enimmäkseen hyvin, vaikka syömishäiriö on edelleen läsnä hänen elämässään. Kuva: Kalle Parkkinen

Lehrbäck pääsi sairaalasta opittuaan kävelemään kyynärsauvojen kanssa. Se kesti kaksi kuukautta. Tuona aikana hän ei saanut psykiatrista hoitoa.

- Mulla oli kaksi psykiatrin konsultaatiota sinä aikana, mitä olin sairaalassa. Itse toivoin koko ajan keskusteluapua, mutta sanottiin että ei ole resurssia siihen, Lehrbäck kertoo.

- Muuten sain aivan erinomaista hoitoa kyllä kaikin puolin, ja minuun suhtauduttiin tosi hienosti.

Lehrbäck on myöhemmin joutunut terapiassa käymään läpi tunteita, joita psykiatrisen hoidon epäämisestä syntyi.

- Alkuvaiheen hoito jäi psyykkisen puolen kohdalta täysin nollaan. Se oli todella harmi.

Vuosien ja monien leikkausten jälkeen Lehrbäck on toipunut fyysisesti lähes täysin.

Toisessa jalassaan hänellä on pohjehermohalvaus, mikä vaikuttaa jalkapöydän liikuttamiseen. Muuten yhdeksän vuoden takaisista tapahtumista muistuttavat vain pienet, jatkuvat hermokivut.

- Ei mene varmaan päivääkään, etten miettisi sitä, että näin kävi, hän sanoo.

- Olen kauhean kiitollinen, että mulla kävi niin älyttömän hyvä mäihä. Tässä oli asetelma todella vakaviin juttuihin. Olisin voinut kuolla tai olisin voinut halvautua tai saada aivovamman tai jotain muuta.

Kiitollisuuden tunne ei tarkoita, että kaikki olisi hyvin. Lehrbäck muistuttaa, että ei kukaan pääse ongelmistaan jäämällä henkiin itsemurhayrityksestä.

- On ollut vaikeitakin vuosia syömishäiriön kanssa senkin jälkeen. Olen ollut huonossa kunnossa. Tällä hetkellä tilanne on ihan hyvä.

Outi Lehrbäckin mukaan itsemurhaa yrittäneiden tai sen tehneiden läheisten ei kannata syyllistää itseään. Äärimmäiseen ratkaisuun ajautuneiden on vaikea ottaa vastaan rationaalisia neuvoja. Kuva: Kalle Parkkinen

Lehrbäck opiskelee maantiedettä ja pyrkii elämään normaaliarkea. Hän myös käy terapiassa.

Enää Lehrbäck ei salaile ongelmiaan. Muutama vuosi itsemurhayrityksensä jälkeen hän kirjoitti Facebookin pitkän päivityksen, jossa hän kertoi miksi on ollut niin monissa leikkauksissa.

- Päätin, että en halua häpeillä sitä juttua tai tuntea itseäni yhtään huonommaksi, vaikka näin on käynyt, hän sanoo.

- Se oli tosi hyvä ratkaisu, koska ihmiset otti sen tosi hyvin vastaan. Senkin jälkeen olen ollut tosi avoin terveydentilastani. Koen, että jos tarvitsee keksiä jotain valheita ja tekosyitä, se vain lisää omaa häpeätaakkaa.

On Lehrbäckillä ollut vaikeina hetkinä myös itsetuhoisia ajatuksia.

- Olen tajunnut saman tien, että kyse on vain siitä, että haluaa lopettaa sen kärsimyksen. Silloin olen ollut tosi avoin hoitavalle taholle, että nyt mulla on tällaisia ajatuksia, hän kerto.

- Mä itse tunnistan sen, että en halua kuolla todellakaan, vaan että tarvitsen apua nyt siihen nykytilanteeseen. Missään tapauksessa en halua kuolla.

Lehrbäck kertoo kokevansa jatkuvasti hetkiä, jolloin hän on kiitollinen siitä, että saa olla elossa. Yleensä ne ovat pieniä arjen asioita: hyvä kirja, ystävän tapaaminen, aamu-uinti tai mustikkaretki.

- Olen tosi kiinnostunut siitä, mitä tämä maailma voi antaa ihmiselle. En halua vielä kokea sitä loppua.

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai olet huolissasi läheisestäsi, Mieli.fi:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111. Voit myös kirjoittaa Tukinettiin.

Nuorille suunnattu Sekasin-chat päivystää ma-pe klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24. Hengenvaarallisissa tilanteissa soita aina ensimmäisenä hätänumeroon 112.