Ilta Sanoma

Puro lensi suihkuun jo ottelun 13. minuutilla.

Otso Liimatta (vas.) koki kovia. Arkistokuva.

Otso Liimatta (vas.) koki kovia. Arkistokuva. Kuva: Vesa Moilanen/ Lehtikuva

AC Oulun johto tukevoitui miesten jalkapalloliigan alemmassa loppusarjassa sunnuntaina, kun oululaiset kellistivät kotipelissään HIFK:n 4-1.

Oululaisseuran ehdottomana tavoitteena on säilyttää sijoituksensa ja päästä kauden päättävään eurolopputurnaukseen, jossa panoksena on paikka Konferenssiliigan karsintoihin.

-?Meidän tavoitteemme on päästä sinne (eurolopputurnaus) ja mennä niin pitkälle kuin pystymme. Se on kaikilla mielessä, mutta tässä on vielä neljä peliä jäljellä, jotka pitää hoitaa kunnolla, AC Oulun keskikenttämies Jere Kallinen sanoi.

AC Oulun sunnuntai-iltaa helpotti HIFK:n Eetu Puron holtiton taklaus, joka toi hänelle punaisen kortin jo 13. minuutilla. Tilanteessa kovia kokenut Otso Liimatta iski avausmaalin kahdeksan minuuttia myöhemmin, mutta hän joutui tauolla tulemaan vaihtoon.

Taklaustilanteen selvittelyn yhteydessä kortti (keltainen) nousi myös Kalliselle, joka toukokuussa loukkaantui pahasti Mosawer Ahadin rumassa taklauksessa, kun HIFK edellisen kerran vieraili Oulussa.

-?Tilanne tuli mieleen, ja sen takia juoksinkin paikalle. Nyt taklauksesta onneksi annettiin punainen, viimeksi oli keltainen, en kyllä ymmärrä miksi.

Ilveksen kannattajat vaativat päävalmentaja Toni Kalliolle potkuja VPS-ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana sekä ottelun päätyttyä sunnuntaina Ratinassa.

-?Ulos, ulos, "Köpi" ulos, kaikui kovaäänisesti ja useaan otteeseen Ratinan lehtereiltä, kun Ilves oli menettänyt toisella puoliajalla 1-0-johtonsa 2-3-tappioon miesten jalkapalloliigan alemman loppusarjan ottelussa.

VPS venytti Ilveksen voitottoman kotiotteluiden putken jo seitsemään. Tamperelaisten edellisestä kotivoitosta tuli sunnuntaina kuluneeksi tasan kolme kuukautta.

-?Ei minulla ole siihen kommenttia (kannattajien reaktioon). Totta kai kaikki ovat pettyneitä. Emme ole siellä, missä olisimme halunneet olla, Kallio sanoi.

Eric Otengin unelmalaukaus vei isännät johtoon toisen puoliajan alussa, mutta Kalle Multanen nosti vieraat tasoihin ja ohi kahden minuutin tehohetkellään kymmenen minuuttia myöhemmin.

-?Tehtiin yksi maali, ja oli erinomainen paikka mennä 2-0-johtoon. Sitten tapahtui niin sanotusti Ilvekset. Yksi maali (vastustajalle) ja tuli pelko perseeseen. Kaaduttiin taas meidän heikkoon puolustamiseemme, Kallio analysoi.

VPS nousi Ilveksen ohi kahdeksanneksi ja kiinni viimeiseen paikkaan kauden päättävässä eurolopputurnauksessa.

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 22:53:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.