Ilta Sanoma

Kuinka kallista sähkön pitää olla, että puulla lämmittäminen kannattaa olettaen, että lämmittäjä maksaa irtokuutiosta polttopuuta sata euroa? Teimme harjoituslaskelman.

Polttopuun arvostus on kasvanut sähkön hinnan noustessa.

Polttopuun arvostus on kasvanut sähkön hinnan noustessa. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Suuressa osassa suomalaisista pientaloista on tulisija, jota voi käyttää apuna talon lämmittämisessä. Energiakustannusten nousu on saanut monen miettimään, voisiko puun poltolla korvata patterit ja näin säästää pakollisissa menoissa.

Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole puhumattakaan siitä, että yksinkertaisella kaavalla voisi laskea lämmitysmuotojen kustannuseroja. Alla Taloussanomat tarjoaa yhden laskuharjoituksen siitä, mikä on halkolämmön hinta ja milloin se tulee sähköä edullisemmaksi.

Lähtökohtana on se, millaista puuta on käytettävissä ja miten se on hankittu. Eri puulajien välillä on merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon lämpöenergiaa niistä irtoaa. Asiaan vaikuttaa yhtä lailla merkittävästi se, kuinka kuivia halot ovat. Asiaa on selvittänyt Teknologian tutkimuskeskus VTT eli entinen Valtion teknillinen tutkimuslaitos.

Eri puulajien välillä ei ole valtavan suuria eroja, kun niiden lämpöarvoa lasketaan painon mukaan. Tavallisesti kotiin tai mökille ostetaan polttopuuta kuitenkin esimerkiksi suurissa säkeissä toimitettuna tai traktorin lavalta kumottuna. Tällöin puhutaan irtokuutiometreistä, ja näissä lämpöarvojen erot ovatkin jo suuria.

Koivu on tiivistä ja painavaa, minkä ansiosta irtokuutiosta koivupilkettä irtoaa lämpöenergiaa jopa kolmanneksen enemmän kuin lepästä tai haavasta. Mänty ja kuusikin jäävät selvästi koivua heikommiksi.

Toinen tekijä on se, kuinka kuivaa polttopuu on. Mitä kuivempaa puu on, sitä suurempi on sen lämpöarvo. Tässä laskelmassa oletetaan puun kosteusprosentin olevan 20, joka on vähimmäisvaatimus polttopuulle.

Koivu on arvostettua, mutta samalla hintavaa. Sekä taloudellisesti että puunkorjuun kannalta edullista on siksi käyttää sekapuuta. Sellaisen energiatiheydeksi voi VTT:n kokoamien tietojen perusteella arvioida 780 kilowattituntia irtokuutiolta.

Oletetaan edelleen kuutiometrin sekahalkosäkin hinnaksi tasan sata euroa. Näillä oletuksilla saadaan puulämmön hinnaksi 0,160 euroa kilowattitunnilta, mikä ei sähkön nykyhinnoin näytä erityisen kalliilta.

Polttopuun ja verkkosähkön hintavertailun helpottamiseksi otetaan takan rinnalle sähköpatteri. Sähköpatterin hyötysuhde on täydet sata prosenttia. Toisin sanoen, laskennallisesti koko patterin kuluttama sähkömäärä muuttuu lämpöenergiaksi.

Varaavan tulisijan hyötysuhde sen sijaan voi olla parhaimmillaan 80-85 prosenttia, kertoo Motiva. Sähköpatterin sadasta prosentista jäädään jälkeen viidennes. Siten todellisen puukilowattitunnin hinta saadaan lisäämällä tuo viidennes aiemmin laskettuun hintaan, ja sekapuulla tuotetun kilowattitunnin hinnaksi tuleekin 0,192 euroa.

Näin laskettuna puulämmitys tulee sähköä edullisemmaksi silloin, kun sähkön hinta perusmaksuineen, veroineen ja siirtohintoineen ylittää 0,192 euroa kilowattitunnilta.

Pörssisähkön hinta voi monelta tunnilta tuon hinnan alittaakin, mutta myös ylittää jopa moninkertaisesti. Myös nyt tehtävät uudet sähkösopimukset kiintein hinnoin ovat reippaasti kalliimpia kuin ostetuinkaan haloin tuotettu lämpö.

Jopa ilmaiseksikin lämpöä tietenkin saa, jos puuta löytyy omalta tontilta ja jos omalle työlleen ei laske hintaa.

Aiheesta kertoi aiemmin Länsiväylä.

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 21:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.