Suomalaiset haluavat yhä vähemmän lapsia, mutta vielä löytyy ihmettelijöitä vapaaehtoiselle lapsettomuudelle.

Piritta Heinonmäki alkoi kyseenalaistaa naimisiin-lapsia-koira-oletusta kolmekymppisenä. Kuva: Piia Arnould

Ensin naimisiin, sitten lapsia ja koira. Omakotitalo ja pihalle Volvo. Ja sitten eletään onnellisina elämän loppuun saakka.

Jotenkin näin Piritta Heinonmäki, 51, ajatteli vielä nuorempana elämän menevän. Piritta oli suhteessa, jossa lapset kuuluivat automaattisesti suunnitelmaan. Sitten tuli ero. Se sysäsi liikkeelle syvällisemmät pohdinnat siitä, mitä Piritta oikein elämältä toivoo.

- Tajusin, että lasten saaminen on oletus. Mutta haluanko minä oikeastaan sellaista?

Piritta havahtui siihen, ettei hän ollut koskaan tuntenut vauvakuumetta. Kun työkaverit esittelivät kuvia lapsistaan, ei hän ikinä ajatellut, että olisipa minullakin.

- Aloin miettiä, että ehkä lapsia täytyisi oikeasti haluta, jotta niitä olisi järkeä tehdä.

Kuva: Piia Arnould

Piritan mukaan päätöksen takana ei ollut "ylevää maailmanpelastamisajatusta".

- Se ajatus, että ihan hyvä ettei lapsia ole tällaisessa maailmantilanteessa, on tullut vasta jälkeenpäin.

Kolmikymppisenä Piritta oli jo varma päätöksestään. Sen jälkeen hänellä on ollut kaksi pidempää parisuhdetta. Ensimmäisessä lapsettomuus oli molemmille selkeä juttu, mutta jälkimmäisessä ikäero mutkisti asioita.

- Kumppanini oli minua huomattavasti nuorempi ja kysyin, onko hän tästä aivan varma. Hän sanoi olevansa sinut asian kanssa. Kun sitten erosimme, hän myönsi minun päätökseni vaikuttaneen.

Viitisen vuotta sitten Piritta oli lasillisella vanhan ystävänsä kanssa, kun kummallekin tuli olo, että ystävyydessä voisi olla jotain enemmänkin. Vuosi sitten pari meni naimisiin. Myös kumppani on vapaaehtoisesti lapseton.

- Elämme tavallista arkea. Jonkun verran reissaamme, tykkäämme käydä keikoilla ja ulkona syömässä.

Piritasta on vaikeaa miettiä, mikä olisi mennyt lasten myötä toisin, kun ne eivät lopulta edes olleet osa suunnitelmaa.

- On kuitenkin helpompaa, kun kummallakaan ei ole aiemmista suhteista lapsia.

- Olen muuttanut elämässäni paljon paikasta toiseen. Lasten kanssa olisi ehkä tullut pysyttyä samalla paikkakunnalla. Mutta kun ajattelen sukulaisia ja ystäviä, joilla on lapsia, en näe, että heidän elämänsä olisi valtavasti erilaista kuin omani on.

Piritta on puhunut aina lapsettomuudestaan mielellään.

- Koska tahaton lapsettomuus voi olla monelle arka paikka, olen halunnut tehdä selväksi, ettei minun seurassani tarvitse varoa lapsiin liittyviä asioita.

Kuten niin moni muukin "vela", Pirittakin haluaa painottaa, ettei hänellä ole mitään lapsia vastaan. Velipuolen tyttärelle hän on täti, joka jaksaa aina leikkiä.

- En ole koskaan voinut ymmärtää sitä, miksi vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään lapsi- tai jopa ihmisvihaajina. Se on ikävää.

Toinen yleinen ajatus on, että lemmikit ovat vapaaehtoisesti lapsettomalle lasten korvikkeita. Sitäkään Piritta ei ymmärrä.

- Minulla on kolme kissaa, mutta miksi ihmeessä kissani olisivat lasten korvike, jos en edes halua lapsia? Miten voi korvata jotain, mitä ei edes puutu?

Espanjassa asuvalle Johanna Moisander-Mattilalle, 48, vapaaehtoinen lapsettomuus on aina ollut itsestäänselvä asia. Hän ei ole ikinä ajatellut haluavansa lapsia, eikä edes leikillään miettinyt sitä.

- Usein sanotaan, että lapsi antaa paljon. Minä en ole nähnyt omaa lasta elämää rikastuttavana, vaan enemmän riippakivenä.

Kuva: Johanna Moisander-Mattilan kokoelma

Lapsettomuus sen sijaan on mahdollistanut hänelle monia tärkeitä asioita, kuten omaa tilaa ja rauhaa, matkailua ja tasaisemman taloudellisen tilanteen. Johanna on ammatiltaan matkanjohtaja, eikä liikkuva ja spontaani elämäntapa olisi äitinä onnistunut, hän sanoo.

- Fakta on, etten puoliakaan olisi pystynyt tekemään, jos minulla olisi lapsia. Kyllähän moni lähtee kiertämään Aasiaa lapsenkin kanssa, mutta minä en ole sellainen.

Johanna lähti matkaoppaaksi 26-vuotiaana, iässä, jolloin moni muu hankkii lapsia. Liikkuva ammatti suojeli ulkopuolelta tulevilta lapsipaineilta, sillä ympärillä oli vain perheettömiä opaskavereita.

- Olen tavannut paljon samanhenkisiä ihmisiä. Sen kautta minulla on aina ollut myös lapsettomia ystäviä.

Kuva: Johanna Moisander-Mattilan kokoelma

Yhteiskunnassamme hoivavietti yhdistetään usein lapsiin, vaikka todellisuudessa hoivaa on monenlaista. Johannan hoivaamisen tarve on aina kohdistunut eläimiin. Hän on esimerkiksi ollut jo pitkään mukana rescue-koiratoiminnassa.

- Olen auttanut rahallisesti ja toiminut lentokummina adoptoiduille koirille ja sijaiskotina koirille, jotka odottavat omaa kotia.

Nykyisen puolisonsa Johanna tapasi yhdeksän vuotta sitten. Lastenhankinnasta ei enää tarvinnut keskustella, sillä parhaat lisääntymisvuodet olivat jo ohi. Aiemmissa romanttisissa suhteissa Johanna on aina kertonut heti, ettei halua lapsia. Muutaman kerran se on johtanut eroon. Johannalla on ollut myös kumppaneita, jotka ovat aluksi hyväksyneet asian, mutta muuttaneetkin myöhemmin mielensä.

- On alettu vihjailla, että eikö pienten jalkojen tepsutus kuitenkin olisi aika kiva juttu. Sitten on alkanut ympäri puhuminen, Johanna kertoo.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden ympärillä leijuukin helposti ajatus mielen muuttamisesta ja velan päätöstä saatetaan kyseenalaistaa. Myös Johanna kokee, ettei hänen päätöstään otettu aikoinaan tosissaan. Moni kysyi, mitä jos valinta alkaa kaduttaa.

- Kukaan ei kysy lasta toivovalta, että mitä jos kadut.

Johannan mukaan häntä on pidetty myös kylmänä ja itsekkäänä.

- Mutta minä olen säästänyt potentiaaliset lapseni melkoiselta maailmalta. Sitä paitsi minusta olisi varmaan tullut helvetillinen äiti, jos olisin hankkinut lapsia vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Olisin joutunut olemaan väkisin kotona ja miettimään raha-asioita.

Johanna on työskennellyt myös lastensuojelussa ja nähnyt lapsia, joita ei ole haluttu.

- On realismia tunnistaa, ettei minusta olisi ollut siihen hommaan.

Monelle velalle yksinäisellä vanhuudella pelottelu on tuttua. Johannakin on miettinyt vanhenemista.

- Olen ollut monessa mielessä todella onnekas. Olen aina löytänyt ystäviä, enkä ole koskaan joutunut pelkäämään yksinäisyyttä.

Johanna ei ymmärrä, miksi vapaaehtoisesti lapsettomien vanhuudesta puhutaan usein negatiivisessa valossa. Miksei nähdä sitä, mitä se voi mahdollistaa? Esimerkiksi rahaa voi jäädä enemmän säästöön, ja sen voi käyttää kuten haluaa.

- Voin tehdä elämästäni mahdollisimman mukavaa ja helppoa. Ja jos joskus joudun pyytämään apua, pystyn siitä avusta maksamaan. Voihan olla, että makaan yksin hoitolaitoksessa viimeiset vuoteni, eikä kukaan välitä, mutta niin voi käydä lapsellisillekin.

Arja Rahikan, 57, elämässä on aina ollut lapsia, mutta ei omia. Se on taas monen asian summa.

Kun Arja Rahikka oli teini-iässä, naistenlehdet pullistelivat maailmankuvaa, jossa naisen elämän tarkoitus oli löytää mies ja perustaa perhe. Arja sisäisti mallin, kun muutakaan ei ollut saatavilla.

Kuva: Tuukka Kiviranta

Kolmenkympin kieppeillä hän tuli vahingossa raskaaksi. Kumppani ei halunnut lasta, joten Arja teki abortin, vaikka ei ollutkaan aiemmin hyväksynyt raskaudenkeskeytystä.

- On helppo olla asiasta jyrkkä mielipide, jos se ei kosketa itseä. Mutta kun ei-toivottu raskaus tuli omalle kohdalle, mieli muuttui. Minulla ei siinä elämäntilanteessa ja niillä resursseilla ollut muuta vaihtoehtoa.

Arja työnsi kipeän muiston pois mielestään, mutta muutaman vuoden päästä traagisen onnettomuuden myötä asia nousi jälleen pintaan. Silloin Arja ei enää päässyt sitä karkuun.

- En ole katunut, se oli oma valintani. Koin, ettei minusta ole äidiksi. Ajatus vastuusta oli liian suuri ja ahdisti.

Arja kävi kriisinsä läpi ja aloitti sen jälkeen vapaaehtoisen mielenterveys- ja kriisityön. Joitakin vuosia myöhemmin hän lähti opiskelemaan sosiaalialalle, ja sen myötä aukesi uusi elämä. Arja tutustui uusiin ihmisiin ja sai elämäänsä uusia näkökulmia. Elämänmuutoksen myötä tuli myös ero silloisesta puolisosta.

Meni kuitenkin vielä tovi ennen kuin päätös lapsettomuudesta oli kokonaan kypsä.

- Minulla oli opiskelukaveri, jonka kanssa vietimme paljon aikaa yhdessä. Meillä oli puhetta, että jos joskus haluaisin lapsen, hän auttaisi siinä. Luojan kiitos emme koskaan tehneet muumimukilasta.

Vuonna 2003 Arja löysi kumppanin, jolla oli kaksi lasta. Arja muutti heidän luokseen.

- Se oli aluksi idylli, jossa olin hirveän onnellinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli oma perhe, oma koti ja kaikki.

Ajatus vahinkoraskaudesta kuitenkin kauhistutti, ja 40-vuotiaana Arjalle tehtiin sterilisaatio.

- Vaikka hedelmällisin aika oli jo muutenkin ohi, minä halusin tehdä oman, aktiivisen valintani.

Arjan oma lapsuus oli vaikea, ja etenkin hänen äitisuhteensa oli huono. Äiti oli katkeroitunut ihminen, jolle tunteiden näyttäminen oli vaikeaa. Lämpöä ja hyväksyntää ei herunut, ja Arja koki, että äiti piti hänen vilkkauttaan lapsena vikana.

Myöhemmin Arja on ymmärtänyt, että todennäköisesti hänen päätökseensä olla hankkimatta lapsia vaikutti abortin lisäksi myös suhde omaan äitiin.

- Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Silloin, kun minulla oli konkreettinen mahdollisuus saada lapsi, ymmärsin, miten se tulisi vaikuttamaan elämääni. Minulla on selittämätön tarve vapaudelle, jota oma lapsi ei olisi mahdollistanut.

Muiden suhtautuminen Arjan päätökseen oli kirjavaa. Työkaveri lähes itki, kun Arja kertoi sterilisaatiosta.

- Monelle tuntuu olevan vaikea hyväksyä, ettei kaikilla ole biologista tarvetta lisääntyä ja jatkaa sukua, Arja sanoo.

- Minulle on sanottu, että nainen ei tiedä elämästä mitään ennen kuin on äiti. Äidinrakkaus onkin varmasti täysin omanlaisensa asia. En kuitenkaan koe jääneeni mistään paitsi, vaikka minulla ei sitä elämässäni olekaan.

Arjan elämässä on aina ollut paljon lapsia. Nuorena hän työskenteli päiväkodissa, ja entisen kumppanin lapsista tuli hänelle rakkaita. Arjan nykyiselläkin puolisolla on kolme lasta: kaksi aikuisia ja yksi teini-ikäinen.

- Vaikka omia en ole halunnut, niin edellisen kumppanin lapsille luin satuja ja kävin päiväkodin joulujuhlissa. Ja eron tullessa surin perheeni menettämistä.

Lue myös: Näyttelijä Inka Kallén, 40, on asunut koko aikuisikänsä yksin - nyt hän kertoo, miksi se ei ole ongelma

Lue myös: Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa: "Mies sanoi, että saat kuitenkin tulla kanssamme samalle lomalle"