Ilta Sanoma

Therese Johaugin mielestä miesten ja naisten ei pitäisi hiihtää samoja matkoja.

Therese Johaug huipensi uransa kolmeen olympiakultaan Pekingin olympialaisissa alkuvuodesta 2022.

Therese Johaug huipensi uransa kolmeen olympiakultaan Pekingin olympialaisissa alkuvuodesta 2022. Kuva: FREDRIK VARFJELL / LEHTIKUVA

Norjalainen maastohiihtolegenda Therese Johaug kritisoi kovin sanoin kansainvälisen hiihtoliitto Fisin päätöstä rukata naisten ja miesten hiihtomatkat maailmancupissa yhteen muottiin.

Monille hiihtäjille yllätyksenä tullut päätös kyseenalaistettiin useasta suusta jo keväällä, kun siitä kerrottiin ensi kertaa. Uusi formaatti otetaan käyttöön tulevan maailmancup-kauden alusta.

Tulevalla kaudella paremmuudesta kilvoitellaan sprinttien lisäksi 10:n, 20:n ja 50 kilometrin matkoilla. Kympin kisat ovat lähtökohtaisesti väliaika- ja muut massalähtöjä. Aiempina vuosina maailmancupin vakio-ohjelmaan miesten puolella kuuluneet 15 kilometrin kilpailut jäävät pois ohjelmasta.

Johaugin mielestä uusiin matkoihin siirtyminen on etenkin aiempaa pidempiä matkoja sivakoimaan joutuvien naisten kohdalla ongelmallinen päätös.

- Koko urani ajan minua on haukuttu siitä, että teen lajista tylsän. Muissa maissa on kuulemma ajateltu, että erot ovat liian suuria eikä laji ole siksi suosittu. Siihen nähden on hassua, että nyt matkoja pidennetään, Johaug huomautti norjalaisen VG:n mukaan.

Naisten hiihtoa uransa viimekeväiseen päätökseen asti suvereenisti hallinnut Johaug oli etenkin pidemmillä matkoilla yleensä täysin ylivoimainen.

- Suhtaudun tähän skeptisesti. Tiedän, että tämä muutos olisi hyödyttänyt minua jos hiihtäisin yhä, mutta laji ei hyödy tästä pitkässä juoksussa.

Vielä ensi kevään MM-kisat Slovenian Planicassa hiihdetään vanhan mallin mukaisilla matkoilla. Naisille tarunhohtoinen 50 kilometrin kilpailu on kuitenkin luvassa kauden lopulla Holmenkollenilla.

Johaugia tuleva huolestuttaa.

- Jos nuori tyttö joutuu hiihtämään ensimmäisessä maailmancupin kisassaan 50 kilometriä ja jää kärjestä minuuttikaupalla, ei se ole hyvä. Matkat olisi pitänyt pitää ennallaan tai lyhyempänä, Johaug sanoi.

Maastohiihdon maailmancup alkaa 26.11. Rukalla.

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 18:36:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.