Ilta Sanoma

Moni vaalipiirin ääniharava ei asetu enää ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Eniten luopujia on keskustassa, mutta poisjäännit kirpaisevat pahasti myös vasemmistoliittoa.

Monet konkarit jättävät eduskunnan. Eduskuntaan pyrkii useita entisiä kansanedustajia ja uusia nousevia nimiä.

Monet konkarit jättävät eduskunnan. Eduskuntaan pyrkii useita entisiä kansanedustajia ja uusia nousevia nimiä. Kuva: Lehtikuva

Seuraavat eduskuntavaalit käydään ensi huhtikuussa.

Oppositiopuolue kokoomus suuntaa vaaleihin selvällä kaulalla muihin puolueisiin. Myös pääministeripuolue Sdp:n kannatus on viime vaaleja korkeammalla tasolla gallupeissa, kun taas perussuomalaisten, keskustan ja vihreiden kannatus on nyt vaaleja alemmalla tasolla.

Puolueiden ehdokasasettelu on juuri nyt kuumassa vaiheessa. Yli 20 kansanedustajaa ei aio asettua enää ehdolle. Muutamat kansanedustajat miettivät vielä ehdokkuuttaan.

IS käy läpi ehdokasasettelun tilanteen vaalipiireittäin. Listoilla on yhä paikkoja auki eli lisää ehdokkaita nimetään syksyn kuluessa.

Helsinki

Viime eduskuntavaaleissa 2019 vihreät nousi kokoomuksen ohi suurimmaksi puolueeksi Helsingissä äänimäärältään. Kumpikin puolue sai kuitenkin kuusi kansanedustajan paikkaa.

Vihreiden nykyisistä kansanedustajista ehdolle on asetettu puheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo, ulkoministeri Pekka Haavisto, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ja Mari Holopainen. Outi Alanko-Kahiluoto on ilmoittanut, ettei hän lähde enää ehdolle. Ohisaloa ministerinä tuurannutta Emma Karia ei ole nimetty vielä ehdokkaaksi.

Kansanedustajan paikkaa kärkkyy Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, varakansanedustaja Fatim Diarra. Europarlamentaarikko Alviina Alametsä pohtii vielä ehdokkuuttaan.

Elina Valtonen.

Elina Valtonen. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Kokoomuksen listan kärkinimi on Uudeltamaalta Helsinkiin siirtyvä Elina Valtonen. Valtonen keräsi jo kuntavaaleissa 16?000 ääntä Helsingissä. Istuvista kansanedustajista ehdolle on asetettu myös Terhi Koulumies, Sari Sarkomaa ja Atte Kaleva, joka nousi varasijalta eduskuntaan, kun Juhana Vartiainen valittiin Helsingin pormestariksi.

Kokoomuksen viime eduskuntavaalien kärkinimi Ben Zyskowicz harkitsee vielä ehdokkuuttaan. Jaana Pelkonen ehti jo pari vuotta sitten ilmoittaa, ettei hän asetu enää ehdolle. Kokoomuksessa elätellään kuitenkin toiveita, että Pelkonen suostuisi sittenkin ehdokkaaksi.

Kansanedustaja Wille Rydmanin osalta tilanne on avoinna. Rydman erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä kesäkuussa luottamuspulan vuoksi. Keskusrikospoliisin epäilee häntä seksuaalirikoksesta ja esitutkinta on vielä kesken.

Haastajina vaaleihin ovat lähdössä Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov ja asianajaja Otto Meri.

Erkki Tuomioja.

Erkki Tuomioja. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Sdp:ltä lähti viimeksi yksi paikka. Istuvista kansanedustajista ehdolla ovat työministeri Tuula Haatainen ja Eveliina Heinäluoma. Pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Tuomioja ei lähde enää ehdolle. Demareiden jäsenäänestyksen voittanut liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka siirtyy Uudeltamaalta Helsinkiin.

Haastajana vaaleihin lähtevät varakansanedustaja Pilvi Torsti ja dosentti Ville Jalovaara, joka pärjäsi hyvin kuntavaaleissa.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja kansanedustaja Mari Rantanen on nimetty jo ehdokkaiksi. Halla-aho oli koko maan ääniharava sekä viime eduskuntavaaleissa 31?000 äänellä että kuntavaaleissa 19?000 äänellä. Myös kansanedustaja Tom Packalén on aikeissa lähteä ehdolle. Varakansanedustaja, rikosylikonstaapeli Mika Raatikainen yrittää paluuta eduskuntaan.

Vasemmistoliitto sai viimeksi yhden lisäpaikan. Puolueen ehdokkailla saattaa olla edessään tiukka kilpailu eduskuntapaikoista. Nykyisistä kansanedustajista ehdolle on asetettu Mai Kivelä. Ehdolla on myös kovan tuloksen kuntavaaleissa tehnyt Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtaja Minja Koskela ja hyvin kuntavaaleissa ääniä kerännyt Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteeri Mia Haglund, joka toimii valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Kansanedustajista ehdokkaaksi ei ole nimetty vielä Veronika Honkasaloa eikä Suldaan Said Ahmedia, joka nousi eduskuntaan Helsingin apulaispormestariksi valitun Paavo Arhinmäen tilalle.

RKP:stä ehdolle on lähdössä kansanedustaja Eva Biaudet. Keskustalla ei ole helsinkiläisiä kansanedustajia, eikä ehdokkaita ole vielä nimetty.

Tällä hetkellä väestömäärän perusteella näyttää siltä, että Helsingille on tulossa lisäpaikka. Viime vaalituloksen perusteella se menisi Liike nytille.

Uusimaa

Uudellamaalla kokoomus piti viimeksi kiinni suurimman puolueen asemastaan. Istuvista kansanedustajista ehdolle on asetettu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, Pia Kauma, Sari Multala, Heikki Vestman, Mia Laiho, Ruut Sjöblom ja Pihla Keto-Huovinen. Kari Tolvanen ei todennäköisesti ole lähdössä ehdolle.

Helsinkiin siirtyvältä viime vaalien ääniharavalta Elina Valtoselta on jaossa 19?000 ääntä. Uutena ehdokkaana eduskuntaan pyrkii Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Kansanedustajan paikkaa havittelevat myös kunta- ja aluevaaleissa hyvin pärjänneet insinööri Tere Sammallahti ja väitöskirjatutkija Mervi Katainen.

Sdp sai viimeksi lisäpaikan Uudeltamaalta. Puolueen istuvat kansanedustajat ovat lähdössä ehdolle Helsinkiin siirtyvää Timo Harakkaa lukuun ottamatta. Harakalta jaossa on 5?500 ääntä. Ehdolla ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, entinen pääministeri Antti Rinne, Maria Guzenina, Kimmo Kiljunen, Hussein al-Taee ja Johan Kvanström.

Eduskuntaan paluuta yrittää viime vaaleissa varasijalle tippunut viestintätoimisto Milttonin johtava neuvonantaja Joona Räsänen. Haastajia ovat Järvenpään kaupunginhallituksen ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja Eemeli Peltonen sekä Demarinuorten ja Hyvinkään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Riikka Purra.

Riikka Purra. Kuva: Ivan Bessedin / IS

Perussuomalaisten kansanedustajista ehdolla aikovat ovat puheenjohtaja Riikka Purra, varapuheenjohtaja Leena Meri, Mika Niikko, Arja Juvonen ja Ari Koponen. Riikka Slunga-Poutsalo ei lähde enää ehdolle.

Uutena ehdolle on lähdössä Remontti-Reiska eli Jorma Piisinen, joka oli keräsi perussuomalaisista ehdokkaista eniten ääniä aluevaaleissa Keski-Uudellamaalla. Varasijalle viime eduskuntavaaleissa jäänyt puoluesihteeri Arto Luukkanen ei aio lähteä ehdolle.

Vihreät sai viimeksi kaksi uutta kansanedustajaa. Vihreiden kansanedustajista espoolaiset Inka Hopsu, Noora Koponen, Saara Hyrkkö ja Tiina Elo on asetettu ehdolle. Sen sijaan viime vaaliessa vihreistä eniten ääniä kerännyt Pirkka-Pekka Petelius miettii vielä ehdokkuuttaan.

RKP:n kansanedustajista eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist on asetettu ehdolle. Veronica Rehn-Kiveä ei ole nimetty. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteerinä toimiva Mikaela Nylander pyrkii takaisin eduskuntaan varakansanedustajan paikalta.

Keskustan kansanedustajista puolustusministeri Antti Kaikkonen on lähdössä ehdolle, mutta eduskunnan puhemies Matti Vanhanen jättää eduskunnan. Takaisin eduskuntaan pyrkii varakansanedustaja, maatalousyrittäjä Eerikki Viljanen. Ehdolla on myös entinen puoluesihteeri, pastori Timo Laaninen. Keskustan paikkamäärä tippui viimeksi kahdella.

Vasemmistoliiton molemmat kansanedustajat, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo ja Pia Lohikoski ovat ehdolla.

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen ei asetu enää ehdolle. Ehdokkaaksi on nimetty varakansanedustaja, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela.

Harry Harkimo.

Harry Harkimo. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Liike nytin puheenjohtaja Harry "Hjallis" Harkimo aikoo asettua ehdolle Uudeltamaalta. Liike nyt nimeää ehdokkaansa vasta parin viikon kuluttua. Tavoitteena on täydet listat ympäri maan.

Uudenmaan lisäpaikka menisi viime vaalien tuloksen perusteella Rkp:lle.

Ritva Elomaa.

Ritva Elomaa. Kuva: Saara Peltola / Lehtikuva

Varsinais-Suomi

Viime vaaleissa Varsinais-Suomen suurimmaksi puolueeksi nousi kokoomuksen ohi perussuomalaiset. Ehdolle on nimitetty istuvista kansaedustajista eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, Vilhelm Junnila ja Mikko Lundén. Ritva "Kike" Elomaa ilmoittaa mahdollisesta ehdokkuudestaan vasta lokakuun alussa.

Kaikki kokoomuksen istuvat kansanedustajat, puheenjohtaja Petteri Orpo, Anne-Mari Virolainen, Saara-Sofia Sirén ja keväällä menehtyneen Ilkka Kanervan tilalle noussut Ville Valkonen on nimetty ehdokkaaksi.

Sdp:n kansanedustajista ehdolla ovat perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén ja Eeva-Johanna Eloranta. Salolainen kansanedustaja Katja Taimela luopuu eduskunnasta. Hänen tilalleen Salon Sdp:n haluaisi Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajan Saku Nikkasen.

Haastajana on myös Sdp:n entinen puoluesihteeri ja Raision entinen kaupunginjohtaja Ari Korhonen.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja kansanedustaja Esko Kiviranta ovat molemmat ehdolla. Keskustan edustajamäärä tippui viimeksi kolmesta kahteen.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson oli viimeksi Varsinais-Suomen ääniharava lähes 25?000 äänellä. Hänen vanavedessään eduskuntaan nousi Johannes Yrttiaho. Kummatkin ovat jälleen ehdolla.

Haastajana on vasemmistoliiton jäsenäänestyksessä toiselle sijalle yltänyt entinen jalkapalloilija Timo Furuholm, joka valittiin viime kuntavaaleissa Turun kaupunginvaltuustoon ja aluevaaleissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon. Ehdolla on myös varakansanedustaja Emma Lindqvist, joka on raisiolainen kaupunginvaltuutettu ja maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja.

Vihreiden ainut kansanedustaja, kaarinalainen Sofia Virta on asetettu uudelleen ehdolle. Turkulainen europarlamentaarikko Ville Niinistö pohtii eduskuntavaaliehdokkaaksi lähtemistä.

RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist on asetettu ehdolle.

Krista Kiuru.

Krista Kiuru. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Satakunta

Satakunnassa Sdp nousi perussuomalaisten ohi takaisin suurimmaksi puolueeksi. Sdp:n moninkertainen ääniharava Kristiina Salonen on jälleen ehdolla eduskuntaan, kuten myös viime vaaleissa eduskuntaan noussut Heidi Viljanen. Sen sijaan perhevapaalla olevaa kansanedustaja Krista Kiurua ei ole asetettu vielä ehdolle. Kiuru on hakenut Porin kaupunginjohtajaksi.

Perussuomalaisten ääniharava, Euroopan parlamenttiin kesken kauden siirtynyt Laura Huhtasaari hakee jälleen eduskuntaan. Ehdolla ovat myös kansanedustaja Jari Koskela ja Huhtasaaren tilalle eduskuntaan noussut Petri Huru.

Keskustan ainut kansanedustaja Eeva Kalli on ehdolla. Hänet valittiin juuri eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Kokoomuksen raumalainen kansanedustaja Matias Marttinen on ehdolla. Kokoomus tavoittelee myös toista paikkaa, kun entinen kansanedustaja, viimeksi varasijalle jäänyt Sampsa Kataja pyrkii jälleen eduskuntaan Porista.

Vasemmistoliiton ainoa kansanedustaja Jari Myllykoski jättäytyy pois eduskunnasta. Vasemmistoliitolla on tekemistä, jotta se saisi säilytettyä ainoan paikkansa.

Häme

Hämeen vaalipiirissä Sdp oli viime vaaleissa suurin puolue. Kaikki Sdp:n istuvat kansanedustajat ovat ehdolla: kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, Tarja Filatov, Johannes Koskinen ja Mika Kari. Haastajana on Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén.

Perussuomalaisten istuvat kansanedustajat Lulu Ranne, Rami Lehto ja Jari Ronkainen ovat uudelleen ehdolla. Haastajana on rikoskomisario Mira Nieminen Lahdesta.

Kokoomuksen istuvista kansanedustajista ehdolla ovat Sanni Grahn-Laasonen ja Timo Heinonen. Kalle Jokinen ei asetu enää ehdolle. Jokisen ääniä tavoittelee entinen kansanedustaja Ilkka Viljanen, joka on tauon jälkeen jälleen ehdolla. Viljanen teki paluun politiikkaan kuntavaaleissa Asikkalassa ja tuli valituksi myös aluevaaleissa.

Ehdolla on myös tv-tuottaja Milla Bruneau, joka jäi viimeksi varakansanedustajaksi. Ehdokkaaksi toivotaan entistä ministeriä ja kansanedustajaa Jari Koskista, joka toimii Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Keskustan kansanedustajamäärä tippui viimeksi kolmesta kahteen. Ainut läpimenijä Hilkka Kemppi on uudelleen ehdolla. Ehdokkaaksi houkutellaan viime vaaleissa pudonneita kansanedustajia Martti Taljaa ja Juha Rehulaa. Ehdokasasettelu on vielä auki.

Aino-Kaisa Pekonen.

Aino-Kaisa Pekonen. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Vasemmistoliiton ainoa kansanedustaja, alkuvaalikauden sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Aino-Kaisa Pekonen on jälleen ehdolla. Myös varakansanedustaja, kuvanveistäjä Elisa Lientola pyrkii eduskuntaan.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen on ehdolla.

Pirkanmaa

Sdp nousi viime vaaleissa Pirkanmaan suurimmaksi puolueeksi kokoomuksen ohi. Ääniharavana oli 19?000 äänellään nykyinen pääministeri Sanna Marin, joka asettuu jälleen Pirkanmaalta ehdolle. Istuvista kansanedustajista ehdolla aikovat olla myös Ilmari Nurminen, Pia Viitanen ja Marko Asell. Jukka Gustafsson ei asetu enää ehdolle. Ehdokkaita ei ole vielä julkistettu.

Kokoomuksen ehdokkaista suurimman äänisaaliin keräsi viimeksi Anna-Kaisa Ikonen, joka nousi kuntavaaleissa toistamiseen Tampereen pormestariksi. Kokoomuksen istuvat kansanedustajat Sofia Vikman, Pauli Kiuru, Arto Satonen ja Ikosen tilalle noussut Jari Kinnunen ovat kaikki ehdolla.

Haastajana on Sastamalasta kokoomusnuorten puheenjohtaja Ida Leino, joka keräsi hyvin ääniä aluevaaleissa. Kokoomus ja RKP ovat solmineet vaaliliiton eduskuntavaaleihin.

Perussuomalaisten kansanedustajista Sami Savio, Sakari Puisto ja Veijo Niemi on nimetty ehdokkaiksi. Sen sijaan Veikko Vallin aikoo luopua eduskunnasta. Haastajia ovat varakansanedustaja Lassi Kaleva sekä perussuomalaisen nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom, joka oli aluevaaleissa perussuomalaisten ääniharava. Aluevaaleissa toiseksi eniten ääniä perussuomalaisista keräsi yliopisto-opiskelija Joakim Vigelius, joka myös ehdolla eduskuntaan.

Iiris Suomela.

Iiris Suomela. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Vihreiden kansanedustajista puheenjohtaja Maria Ohisalon sijaisena perhevapaan ajan toiminut Iiris Suomela pyrkii toiselle kaudelle. Sen sijaan pitkäaikainen kansanedustaja Satu Hassi ei asetu enää ehdolle. Vihreät eivät ole nimenneet kuin vasta muutaman ehdokkaan Pirkanmaalle.

Keskustan kummatkin kansanedustajat Arto Pirttilahti ja Jouni Ovaska hakevat jatkokautta.

Vasemmistoliiton ainut kansanedustaja Anna Kontula on jälleen ehdolla. Samoin kristillisdemokraattien Sari Tanus.

Kaakkois-Suomi

Kaakkois-Suomessa suurimmaksi puolueeksi nousi viime vaaleissa Sdp. Kuntaministeri Sirpa Paatero on jälleen ehdolla, samoin kansanedustajat Suna Kymäläinen, Paula Werning ja Niina Malm. Anneli Kiljunen luopuu eduskunnasta, mutta Kymäläinen siirtyy Lappeenrantaan täyttämään Kiljusen jättämää aukkoa.

Juho Eerola.

Juho Eerola. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Perussuomalaisten istuvat kansanedustajat eli eduskunnan varapuhemies Juho Eerola, Jani Mäkelä ja Kristian "Sheikki" Laakso on asetettu ehdolle. Neljäs vaaleissa läpimennyt kansanedustaja Ano Turtiainen erotettiin eduskuntaryhmästä hänen jaettuaan sosiaalisessa mediassa loukkaavan kuvan kuolleesta poliisista George Floydista vuonna 2020.

Kokoomuksen istuvat kansanedustajat on asetettu kaikki ehdolle. Puolueen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen oli viimeksi vaalipiirin ääniharava 20?000 äänellään. Ehdolla ovat myös kansanedustajat Jukka Kopra ja Ville Kaunisto.

Edellisten vaalien suurin puolue keskusta romahti viidestä paikasta kolmeen. Maa- ja metsätalousministerinä toiminut maanviljelijä Jari Leppä ei ole enää ehdolla. Jatkokautta eduskunnassa tavoittelee Annika Saarikon perhevapaan ajan tiede- ja kulttuuriministerinä toiminut Hanna Kosonen. Myös Ari Torniainen on lähdössä ehdolle.

Lepän ääniä tavoittelee muun muassa MTK Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio. Myös eduskunnasta varakansanedustajaksi tippunut Markku Pakkanen saattaa lähteä ehdolle.

Vihreiden kansanedustajista Heli Järvinen ei lähde enää ehdolle, mutta Hanna Holopainen on asetettu ehdokkaaksi. Kansanedustajan paikkaa tavoittelee myös puoluesihteeri Veli Liikanen, joka jäi viimeksi varasijalle.

Kaakkois-Suomi uhkaa menettää pienentyneen väkimäärän vuoksi jopa kaksi kansanedustajan paikkaa. Viime vaalien perusteella paikat olisivat pois vihreiltä ja perussuomalaisilta.

Savo-Karjala

Savo-Karjalassa keskustan paikkamäärä tippui viimeksi kuudesta neljään, vaikka puolue säilyttikin suurimman puolueen asemansa. Eniten ääniä keskustalle keränneet kansanedustajat Hannakaisa Heikkinen ja Anu Vehviläinen eivät asetu enää ehdolle. Uudelleen eduskuntaan pyrkivät Hannu Hoskonen ja Hanna Huttunen.

Pohjois-Savon puolelta eduskuntaan hakevat keskustan varakansanedustaja Sallamaarit Markkanen, puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ja entinen kansanedustaja Markku Rossi, joka ei asettunut viime eduskuntavaaleissa ehdolle. Pohjois-Karjalassa ehdolla ovat aluevaalien ääniharava sydänlääkäri Juha Mustonen ja palkittu yrittäjä Timo Väänänen.

Perussuomalaisten istuvat kansanedustajat Sanna Antikainen, Jussi Wihonen ja Minna Reijonen ovat kaikki ehdolla.

Sdp:n ääniharava Merja Mäkisalo-Ropponen jää pois eduskunnasta. Istuvat kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Tuula Väätäinen ovat ehdolla. Viimeksi täpärästi varasijalle jäänyt Teollisuusliiton järjestämistoimitsija Timo Suhonen hakee nyt revanssia. Väätäinen ohitti Suhosen viimeksi tarkastuslaskennassa 29 äänellä.

Kokoomuksen kansanedustajat Marko Kilpi ja Markku Eestilä ovat molemmat ehdolla. Haastajana on kokoomuksen hallintopäällikkö, varakansanedustaja Timo Elo.

Krista Mikkonen.

Krista Mikkonen. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Vihreistä uudelleen ehdolla on sisäministeri Krista Mikkonen, kristillisdemokraateista puheenjohtaja Sari Essayah ja vasemmistoliitosta Matti Semi.

Vaasa

Vaasan vaalipiiristä kaikki istuvat kansanedustajat aikovat asettua uudelleen ehdolle. Rkp nousi viimeksi suurimmaksi puolueeksi keskustan ohi. Eniten ääniä keräsi Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Henrikssonin lisäksi Rkp:n ehdokkaaksi on nimetty Vaasan ääniharava Joakim Strand, Mikko Ollikainen ja Anders Norrback.

Keskustasta ehdolle aikovat elinkeinoministeri Mika Lintilä ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen sekä kansanedustajat Pasi Kivisaari ja Mikko Savola.

Perussuomalaisista ehdolla aikovat olla ensikertalaisena 13?000 ääntä viimeksi kerännyt puolueen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas sekä kansanedustajat Juha Mäenpää ja Jukka Mäkynen.

Sdp:n ehdokkaista eniten ääniä keräsi EU-komissaariksi valittu Jutta Urpilainen. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Matias Mäkynen, joka on nyt uudelleen ehdolla. Ehdolla aikoo olla myös kansanedustaja Kim Berg.

Paula Risikko.

Paula Risikko. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Kokoomuksen kummatkin kansanedustajat Paula Risikko ja Janne Sankelo on nimetty ehdokkaaksi. Ehdolla on myös viime vaaleissa eduskunnasta varasijalle pudonnut Susanna Koski. Suomen yrittäjien entinen puheenjohtaja ja valtuuston nykyinen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen pyrkii kokoomuksen listalta eduskuntaan.

Kristillisdemokraattien ainut kansanedustaja Peter Östman asettuu ehdolle.

Vihreiden ensimmäistä kansanedustajan paikkaa Vaasan vaalipiiristä aikoo lähteä tavoittelemaan entinen puoluesihteeri Panu Laturi.

Petri Honkonen.

Petri Honkonen. Kuva: Saara Peltola / Lehtikuva

Keski-Suomi

Keski-Suomessa keskusta sai pidettyä kiinni suurimman puolueen asemasta, vaikka puolue menetti viimeksi yhden kansanedustajan paikan. Istuvat kansanedustajat Anne Kalmari, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ja Joonas Könttä on asetettu uudelleen ehdolle.

Sdp:n kummatkin kansanedustajat Riitta Mäkinen ja Piritta Rantanen lähtevät ehdolle.

Perussuomalaisten kansanedustajista Jouni Kotiaho on asetettu ehdolle. Eduskuntaan valittu Teuvo Hakkarainen pääsi europarlamenttiin vuonna 2019. Hänen tilalleen nousi Toimi Kankaanniemi, joka ei ole asettunut ainakaan vielä ehdolle.

Kokoomuksen ainutta kansanedustajaa Sinuhe Wallinheimoa ei ole myöskään nimetty vielä ehdokkaaksi.

Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén on asetettu ehdolle. Sen sijaan vasemmistoliiton ainut kansanedustaja Juho Kautto ei lähde enää ehdolle. Tilanne Kauton seuraajan osalta on vielä auki.

Juha Sipilä.

Juha Sipilä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Oulu

Oulun vaalipiirin valtapuolueen keskustan tilanne on haastava. Jo viimeksi puolueen paikkamäärä putosi yhdeksästä kuuteen. Vielä viime vaaleissa 17?000 ääntä kerännyt silloinen pääministeri Juha Sipilä ei ole enää ehdolla. Myös 6?000 ääntä kerännyt eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta juuri luopunut Juha Pylväs jää pois eduskunnasta. Viime eduskuntavaaleissa 4?500 ääntä kerännyt Antti Rantakangas menehtyi vuonna 2019.

Ehdolla ovat muut istuvat kansanedustajat Mikko Kinnunen, Hanna-Leena Mattila ja Pekka Aittakumpu. Rantakankaan tilalle noussut Tuomas Kettunen on ehdolla Kainuun puolelta.

Keskustan on vaikea täyttää erityisesti Sipilän jättämää aukkoa ja paikkaajia etsitään vielä. Ehdolle on lähdössä kuntavaaleissa hyvin pärjännyt oululainen poliisi Lauri Nikula. Pohjois-Pohjanmaan piirin puolelta ehdokkaaksi voitaisiin nimetä esimerkiksi viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut Ulla Parviainen tai europarlamentista pudonnut entinen kansanedustaja Mirja Vehkaperä, joka on Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kainuun puolelta lista on jo täysi.

Perussuomalaisista ehdolle aikovat kaikki istuvat kansanedustajat: Sebastian Tynkkynen, Jenna Simula, Olli Immonen ja Ville Vähämäki. Kainuun puolelta ehdolle on asetettu varakansanedustaja, yrittäjä Eila Aavakare.

Vasemmistoliiton istuvista kansanedustajista Merja Kyllönen ja Katja Hänninen on asetettu ehdolle. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen ei ole kertonut vielä päätöksestään.

Kokoomuksen kummatkin kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Janne Heikkinen ovat ehdolla.

Sdp:n kansanedustajista eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen ei ole ilmoittanut vielä aikeistaan ja Raimo Piirainen ei ole päättänyt, lähteekö hän ehdolle.

Vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko on asetettu ehdolle. Kainuusta ehdolla on vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja Silja Keränen.

Paavo Väyrynen.

Paavo Väyrynen. Kuva: Timo Aalto / Lehtikuva

Lappi

Lapissa suurimman puolueen keskustan ääniharava, entinen puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni on ehdolla eduskuntaan. Istuvista kansanedustajista myös Markus Lohi on asetettu ehdolle. Paluuta eduskuntaan yrittää keskustan entinen kunniapuheenjohtaja, valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen.

Kansanedustaja Mikko Kärnä on ilmoittanut, ettei hän ole ehdolla Lapista samalla listalla Väyrysen kanssa. Kärnän ehdokkuudesta ovat kuitenkin kiinnostuneet Helsingin ja Uudenmaan piirit.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso on nimetty ehdokkaaksi. Ehdolle on lähdössä myös kokoomuksesta perussuomalaisiin siirtynyt varakansanedustaja, luokanopettaja Sara Seppänen (ent. Tuisku), joka sai aluevaaleissa lähes yhtä paljon ääniä kuin Juuso.

Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi luopuu ja jättää isot saappaat vasemmistoliiton täytettäväksi.

Sdp:n kansanedustajaa Johanna Ojala-Niemelää ei ole nimetty vielä ehdokkaaksi.

Kokoomuksen kansanedustaja ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto on ehdolla. Kokoomus ja Kd ovat vaaliliitossa.

Vihreät oli viime vaaleissa lähellä saada ensimmäisen kansanedustajan Lapista. Riikka Karppinen jäi silloin vertailuluvuissa yhdeksän äänen päähän keskustan Lohesta. Karppinen ei ole vielä kertonut, lähteekö hän ehdolle.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan vaalipiiristä valitaan aina yksi kansanedustaja. Rkp:n istuva kansanedustaja Mats Löfström ei ole tehnyt vielä päätöstä ehdokkuudestaan.

Viimeisimpien puoluekannatusmittausten perusteella kokoomus olisi kasvattamassa kannatustaan peräti seitsemällä prosenttiyksiköllä vuoden 2019 vaaleihin verrattuna, mikä tarkoittaa kansanedustajapaikkojen määrän kasvua. Viimeksi kokoomus jäi vaaleissa kolmanneksi.

Myös pääministeripuolue Sdp:n kannatus on tällä hetkellä reilun prosenttiyksikön korkeammalla kuin viime vaaleissa.

Sen sijaan viime vaaleissa toiselle sijalle yltäneen perussuomalaisten kannatus on nyt reilun prosenttiyksikön alemmalla tasolla kuin eduskuntavaaleissa. Keskustan ja vihreiden kannatus on kaksi prosenttiyksikköä matalampi kuin vaaleissa, mikä tarkoittaa paikkamäärän vähenemistä.

Vasemmistoliiton ja Rkp:n kannatus on suunnilleen samalla tasolla kuin viime vaaleissa. Kd:n kannatus on hieman matalammalla kuin vaaleissa. Liike nytin kannatus on kahden prosentin luokkaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että väestömäärän perusteella Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirit saavat kumpikin yhden kansanedustajan paikan lisää ja Kaakkois-Suomesta lähtee kaksi paikkaa pois. Paikkamäärät varmistuvat lokakuun lopun väestönlaskennassa.

Eduskuntavaalien luopujat

Helsinki

Alanko-Kahiluoto, Outi (vihr)

Tuomioja, Erkki (sd)

Uusimaa

Vanhanen, Matti (kesk)

Laukkanen, Antero (kd)

Slunga-Poutsalo, Riikka (ps)

Varsinais-Suomi

Taimela, Katja (sd)

Satakunta

Myllykoski, Jari (vas)

Häme

Jokinen, Kalle (kok)

Pirkanmaa

Hassi, Satu (vihr)

Vallin, Veikko (ps)

Gustafsson, Jukka (sd)

Kaakkois-Suomi

Leppä, Jari (kesk)

Kiljunen, Anneli (sd)

Järvinen, Heli (vihr)

Savo-Karjala

Heikkinen, Hannakaisa (kesk)

Mäkisalo-Ropponen, Merja (sd)

Vehviläinen, Anu (kesk)

Keski-Suomi

Kautto, Juho (vas)

Oulu

Sipilä, Juha (kesk)

Pylväs, Juha (kesk)

Lappi

Mustajärvi, Markus (vas)

Ilta Sanoma
dimanche 18 septembre 2022 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.