Ilta Sanoma

Mitä värien ilotulitusta, mitä kulmikkuutta! 2000-luvun alusta ei ole kulunut kuin pari vuosikymmentä, mutta suomalaiskodit näyttivät nollarilla yllättävän erilaiselta kuin nykyään.

Limenvihreää, näyttäviä kaiuttimia ja CD-torneja sekä tehosteseiniä - muun muassa niistä oli 2000-luvun sisustus tehty.

Limenvihreää, näyttäviä kaiuttimia ja CD-torneja sekä tehosteseiniä - muun muassa niistä oli 2000-luvun sisustus tehty. Kuva: Sini-Marja Niska, Juha Sorri, Rosemarie Särkkä, Tapio Vanhatalo

Millainen on trendikäs suomalaiskoti juuri nyt? Tämän hetken trendikodista löytyy muun muassa murrettuja sävyjä ja pehmeitä ja pyöreitä muotoja. Vuoden 2022 asuntomessuilla ihailtiin esimerkiksi lämpimän ruskeita puupintoja, mustia yksityiskohtia ja pörheitä nukkasohvia.

Sisustustrendit vaihtelevat ajan mittaan siinä missä vaatemuotikin. Kun vuodet kuluvat, takavuosina niin kovin raikkailta ja ihanilta näyttäneet trendit alkavat näyttää joltain ihan muulta.

Toisaalta vanha tulee lähes aina takaisin - myös sellaiset trendit, joiden ei koskaan odotettu palaavan muotiin. Hyvä esimerkki on 2000-luvun eli nollarin vaatemuoti, joka on taas varsin suosittua etenkin nuorten keskuudessa. Emme olisi uskoneet, että tuubitopeista, kokofarkkuasuista ja nimikaulakoruista vielä kuullaan, mutta niin siinä vain kävi.

Sisustuksessa monia kiinnostavat tällä hetkellä esimerkiksi 1970-luvun vaikutteet, mutta voisiko vaatemaailmassa taas pinnalla oleva nollari palata myös sisustukseen? Ja miltä ne 2000-luvun sisustustrendit oikeastaan näyttivätkään?

Kaivoimme kuva-arkistoista esiin 18 kuvaa ehdasta nollarisisustuksesta. Kuvat ovat peräisin 2000-luvun asuntomessuilta ja sisustusmessuilta. Katso kuvat ja päätä itse: vieläkö näitä joskus nähdään?

Vuonna 2000 Tuusulan asuntomessuilla nähtiin huone, jollaiseen nykymessuilla tuskin törmää. Kirkkaan vihreä tehosteseinä, oranssi paperivalaisin ja pitsinen tilkkupäiväpeitto ovat päräyttävä yhdistelmä.

Tämän huoneen nurkassa pilkistävä Eero Aarnion Pilleri-tuoli kelpaisi varmasti yhä moneen kotiin. Kauppansa tekisi myös toisesta nurkasta löytyvä 1950- ja 60-lukuja henkivä kampauspöytä.

Tämän huoneen nurkassa pilkistävä Eero Aarnion Pilleri-tuoli kelpaisi varmasti yhä moneen kotiin. Kauppansa tekisi myös toisesta nurkasta löytyvä 1950- ja 60-lukuja henkivä kampauspöytä. Kuva: Pentti Nissinen

Tehosteseinistä puheen ollen: valokuvatapettivillitykseltä ei voinut välttyä 2000-luvulla. Sellaista ei kuitenkaan kovin monesta kodista löytynyt, kalliita kun olivat. Vuoden 2006 asuntomessuilla nähtiin koivumetsää kuvaava seinä.

Ihan kuin metsässä olisi! Huomaa myös tornikaiuttimet ja pienet, pyöreät matot.

Ihan kuin metsässä olisi! Huomaa myös tornikaiuttimet ja pienet, pyöreät matot. Kuva: Emma-Leena Ovaskainen

Valokuvaseinää edullisempi vaihtoehto on tietysti tapetoitu tehosteseinä.

Tällainen tummanharmaan ja hopean sävyillä höystetty seinä löytyi vuoden 2008 asuntomessuilta.

Tällainen tummanharmaan ja hopean sävyillä höystetty seinä löytyi vuoden 2008 asuntomessuilta. Kuva: Nina Tuomikoski

Nollarilla elettiin vielä vahvasti stereoiden aikakautta, ja erilaiset kaiuttimet olivat luonnollisesti osa sisustusta. Tällaisia siroja mutta näyttäviä kaiutintorneja ei enää juuri näe.

Pikkuruinen jalallinen kaiutin sekä tyynyjen sävyt paljastavat tämän sisustuksen olevan peräisin 2000-luvulta. Kuva on vuoden 2006 asuntomessuilta.

Pikkuruinen jalallinen kaiutin sekä tyynyjen sävyt paljastavat tämän sisustuksen olevan peräisin 2000-luvulta. Kuva on vuoden 2006 asuntomessuilta. Kuva: Emma-Leena Ovaskainen

Kaiutintornit ja jalustalla seisova telkkari ovat todellista nollaria. Huomaa myös näyttävä cd-levytorni!

Kaiutintornit ja jalustalla seisova telkkari ovat todellista nollaria. Huomaa myös näyttävä cd-levytorni! Kuva: Rosemarie Särkkä

Siinä missä tämän hetken trendivärit ovat luonnosta poimittuja ja sävyiltään murrettuja, vallitsi 2000-luvun alussa perusvärien valtakausi. Värejä ei nollarilla todellakaan säikytty: kirkkaat punaiset, siniset ja vihreät olivat näkyvästi esillä niin tekstiileissä kuin pintamateriaaleissakin.

Reippaan punainen kaakeliseinä kylppäriin - kuinkakohan monelle kelpaisi nykyään? Sellainen nähtiin asuntomessuilla vuonna 2006.

Reippaan punainen kaakeliseinä kylppäriin - kuinkakohan monelle kelpaisi nykyään? Sellainen nähtiin asuntomessuilla vuonna 2006. Kuva: Rosemarie Särkkä

Rutkasti värejä ja tietysti pyöreitä karvamattoja! Tältä näytti lastenhuone Hämeenlinnan asuntomessuilla vuonna 2007.

Rutkasti värejä ja tietysti pyöreitä karvamattoja! Tältä näytti lastenhuone Hämeenlinnan asuntomessuilla vuonna 2007. Kuva: Juha Saastamoinen

Kirkkaat värit ja tehosteseinät sopivat nollarilla mainiosti myös keittiöön.

Näin värikäs keittiö nähtiin vuoden 2007 asuntomessuilla.

Näin värikäs keittiö nähtiin vuoden 2007 asuntomessuilla. Kuva: Sini-Marja Niska

Perusvärien lisäksi yksi 2000-luvun hallitsevimmista väreistä sisustuksessa vaikuttaa olleen räikeä limenvihreä.

Vaalea limenvihreä ja violetti vaikuttavat olleen suosittu väriyhdistelmä nollarilla. Kuva on vuoden 2003 asuntomessuilta.

Vaalea limenvihreä ja violetti vaikuttavat olleen suosittu väriyhdistelmä nollarilla. Kuva on vuoden 2003 asuntomessuilta. Kuva: Juha Sorri

Limenvihreä vitriini, miksipä ei? Ainakin se erottuu hyvin puun sävyjen keskellä. Tällainen sisustus nähtiin Himoksen vapaa-ajan asuntomessuilla 2001.

Limenvihreä vitriini, miksipä ei? Ainakin se erottuu hyvin puun sävyjen keskellä. Tällainen sisustus nähtiin Himoksen vapaa-ajan asuntomessuilla 2001. Kuva: Juha Sorri

Limeä kulhossa ja kaapistoissa! Tällainen keittiö esiteltiin Habitare-messuilla vuonna 2005.

Limeä kulhossa ja kaapistoissa! Tällainen keittiö esiteltiin Habitare-messuilla vuonna 2005. Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Tällä hetkellä sisustuksessa suositaan pehmeyttä ja pyöreitä muotoja. Esimerkiksi sohvat ovat muhkeita, ja moni valitsee neliön tai suorakaiteen muotoisen pöydän sijaan pyöreän tai ovaalin vaihtoehdon.

Toisin oli nollarilla: tuolloin elettiin kulmikkuuden aikakautta.

Nollarilla huonekaluissa oli usein terävät kulmat. Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta.

Nollarilla huonekaluissa oli usein terävät kulmat. Kuva on vuoden 2008 asuntomessuilta. Kuva: Nina Tuomikoski

Tämän olohuoneen pyöreä rahi voisi olla vaikkapa tämän vuoden asuntomessuilta, mutta pöydän ja sohvan kulmikkuus sekä portaiden puu paljastavat, ettei kuva ole aivan tuore.

Tämän olohuoneen pyöreä rahi voisi olla vaikkapa tämän vuoden asuntomessuilta, mutta pöydän ja sohvan kulmikkuus sekä portaiden puu paljastavat, ettei kuva ole aivan tuore. Kuva: Juha Metso

Puu on suomalaisten suosikkimateriaali vuosikymmenestä toiseen, mutta suosituimmat puunsävyt vaihtelevat vallitsevien trendien mukaan. 2010- ja 2020-luvuilla suosiossa on ollut vaalea tammi, jonka rinnalle on viime vuosina noussut tumma puu.

Vuosituhannen alussa sen sijaan suosittiin lämmintä, keskiruskeaa tai punertavaa puuta.

Särmikäs suorakaiteen mallinen pöytä ja keskiruskea puu - täydellistä 2000-lukua!

Särmikäs suorakaiteen mallinen pöytä ja keskiruskea puu - täydellistä 2000-lukua! Kuva: Juha Sorri

Lämpöisellä keskiruskealla puulla varustettiin nollarilla myös kylppäri. Kuva on vuoden 2003 asuntomessuilta.

Lämpöisellä keskiruskealla puulla varustettiin nollarilla myös kylppäri. Kuva on vuoden 2003 asuntomessuilta. Kuva: Juha Sorri

Tämän hetken keittiötrendejä ovat muun muassa pyöreät muodot sekä luonnonläheiset värit, kuten beige, lämmin harmaa ja luonnolliset siniset ja vihreät. Marmori- ja kivikuviot ovat myös suosittuja.

Nollarilla keittiöt olivat usein valkoisia. Näin on toki yhä, sillä valkoinen on edelleen suosituin keittiön väri. Vuosituhannen alussa siihen yhdistettiin asuntomessukuvien perusteella esimerkiksi lämmintä ja tummaa puuta sekä värikkäitä välitiloja.

Värisävyjen lisäksi eräs toinenkin asia voi paljastaa, että alla olevat kuvat ovat peräisin 2000-luvulta - nimittäin vetimet. Moni suosii nykyään erilaisia nuppeja, persoonallisen sävyisiä ja siroja vetimiä sekä vetimettömiä kaapistoja kulmikkaiden ja kookkaiden vetimien sijaan.

Valkoiset kaapistot, lämpimänsävyinen puupinta, punertava lattialaatta ja turkoosi välitila yhdistyvät tässä Heinolan asuntomessuilla vuonna 2004 nähdyssä keittiössä.

Valkoiset kaapistot, lämpimänsävyinen puupinta, punertava lattialaatta ja turkoosi välitila yhdistyvät tässä Heinolan asuntomessuilla vuonna 2004 nähdyssä keittiössä. Kuva: Tapio Vanhatalo

Jos tämä keittiö päivitettäisiin nykyajan trendien mukaiseksi, siitä todennäköisesti vaihdettaisiin vetimet.

Jos tämä keittiö päivitettäisiin nykyajan trendien mukaiseksi, siitä todennäköisesti vaihdettaisiin vetimet. Kuva: Johannes Tervo

Harmaa, puu ja valkoinen yhdistyvät tässä nollarikeittiössä.

Harmaa, puu ja valkoinen yhdistyvät tässä nollarikeittiössä. Kuva: Juha Sorri

Lue lisää: Kerro mielipiteesi 14 sisustustrendistä, jotka ovat kuumia juuri nyt - ja saat tietää, onko makusi sama kuin muilla suomalaisilla

Ilta Sanoma
samedi 17 septembre 2022 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.