"Sanotaan näin, että hän vaikutti siltä, ettei halunnut tulla nähdyksi," kertoo Caven hotellin aulassa kohdannut Maria Romantschuk.
Nick Cave Tapmereella hotelli Tammerissa.
Eläköitynyt Hanasaaren kulttuurikeskuksen ohjelmajohtaja Maria Romantschuk kertoo perjantaina nähneensä rockmuusikko Nick Caven tamperelaisessa hotellissa.
Hän kertoi asiasta ensin henkilökohtaisella Facebook-tilillään. Romantschuk kertoo IS:lle Caven saapuneen hotelli Tammeriin noin kello neljän aikoihin päivällä.
Romantschuk kertoo tunnistaneensa muusikon ensisilmäyksellä. Mies käyttäytyi hyvin vähäeleisesti.
- Satuin näkemään hänet aulabaarissa istuessa ja kädessäni oli samalla hetkellä kännykkä. Otin kuvan, kun muutenhan kukaan ei uskoisi. Tarkoitus oli lähettää se lapsille, hän kertoo.
Kuva: Maria Romantschuk
Romantschuk ei kuitenkaan lähestynyt muusikkoa, sillä hän arvioi tämän tarvitsevan rauhaa.
- Sanotaan näin, että hän vaikutti siltä, ettei halunnut tulla nähdyksi.
Romantschuk kertoo nopeasti tarkistaneensa, ettei herralla ole konserttia Suomessa. Cave esiintyi The bad Seeds -yhtyeen kanssa viime kuussa Flow-festivaaleilla Helsingissä.
- Tuskin hän joka kuukausi tulee Suomessa esiintymään. Nythän täällä avataan [kuvanveistäjä Thomas Houseagon] näyttely. Asiasta voidaan vetää johtopäätöksiä, hän povaa.
Sara Hildénin taidemuseo julkaisi lauantaina Instagram-tilillään tiedon, että näyttelyssä on esillä myös rockmuusikon ja yhdysvaltalaisnäyttelijä Brad Pittin tekemiä teoksia. Esillä on Caven tekemää keramiikka ja Pittin tekemiä kipsi- ja pronssiveistoksia.
Nick Caven puoliso, yrittäjä ja näyttelijä Susie Cave matkustaa hänen mukanaan Suomessa. Susie Cave julkaisi perjantaina Instagram-tilillään kuvan syntymäpäiviensä vietosta, jossa hän kiitti muun muassa miestään ainutlaatuisesta päivästä.
Julkaisu viittaa vahvasti Suomeen, sillä Susie Cave on lisännyt siihen Suomen lippu-emojin, ja pöydällä on kukkia Aalto-maljakossa.
- Thank you my beautiful Nick, my sis Bell, TH and BP for making me so happy on my birthday day, lukee tekstissä.
TetraSys Oy.