Ilta Sanoma

Fernando Alonsolla riittää virtaa.

Fernando Alonso, 41, on kaksinkertainen maailmanmestari.

Fernando Alonso, 41, on kaksinkertainen maailmanmestari. Kuva: Miguel Medina / AFP / Lehtikuva

Espanjalaiskuski Fernando Alonso ohittaa Kimi Räikkösen F1-starttien määrässä ja nousee yksin tilastoykköseksi seuraavassa GP:ssä Singaporessa. Molemmat ovat tällä hetkellä lukemassa 349.

-?Tiedän lukeman, koska sitä toistetaan joka viikko. Ei niin paljon kiinnosta. Olen tyytyväinen, että olen saanut olla mukana niin monta vuotta, ja ainakin kaksi on tulossa lisää, Alonso sanoi motorsport.comin mukaan.

Alonso, 41, siirtyy ensi kaudeksi Alpinelta Aston Martinille, jonka kanssa hän teki kaksivuotisen sopimuksen.

Konkari heitti samalla pöytään kovan luvun.

-?Saavutan 400 (starttia), joka on iso numero. Se todistaa intohimoani ja kurinalaisuuttani pärjätä huipputasolla. Jos ei pärjää, mitkään tiimit eivät anna 400 starttia, Alonso sanoi.

Hän aloitti F1:ssä jo kaudella 2001. Uran kirkkaimmat vuodet olivat 2005 ja 2006, jolloin hän ajoi maailmanmestariksi Renault'lla.

Tämän kauden MM-sarjassa Alonso löytyy sijalta yhdeksän 59 pisteellään.

Red Bullin Max Verstappen johtaa MM-sarjaa ylivoimaisesti ja voi varmistaa tämän kauden maailmanmestaruuden jo Singaporessa 2. lokakuuta.

Ilta Sanoma
samedi 17 septembre 2022 19:31:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.